Lenkillä mukana Lilli, Luru, Tiku & Touko. Perrojen "päävärit" hyvin edustettuna. Hauskan näköinen joukkio poukkoili poluilla ja kastautui suolampiin. Suojuoksun jälkeen oma koira vaihtoi väriä, vaikka taisi joku muukin koira olla hieman likainen. Toisaalta, taitaa olla yksilöllistä, miten tiukasti suohöttö turkkiin tarrautuu. Lillin rastaturkkiin hautautui aikoinaan suohöttöä ihan pysyvästi, ja suon tuoksun saattoi tuntea joka kerta koiraa pestessä suihkussa, kunnes se turkki lähti. Lyhyt kesätukka oli siis tänään pop. Kummipojankin mielestä tämä lyhyt turkki on jotenkin kivempi. Mä olen edelleen sitä mieltä, että lyhyessä tukassa Lillis näyttää ihan itseltään, pitkässä tukassa ulkonäkö huijaa ja sisus on jotain ihan muuta (kuin se pörröinen pehmolelu). 

Treenattavaa taas keksittiin lenkin lomassa. Näkötornin portaat soveltuivat koirien kiipeilytykseen ensimmäiselle tasanteelle ja alas. Lillis liikkui ketterästi sekä ylös että alas (ei jumita yhtään - mutta silti erään toisen rodun harrastajan vinkkaus siitä, että Lilli voi olla ylikunnossa(!!!) taitaa olla liioittelua), vaikka välillä päätti tulla puolesta välistä jo alas kiipeämättä tasanteelle asti. Hyppäsi muuten aika ketterästi viereeni kiviaidalle, joten taitaa olla niin, ettei se ole vain emäntä joka on tullut agilityharrastuksen myötä ketterämmäksi. Alan ilmeisesti jo palautua tämän päivän pettymyksestä ö-mappi-lajin parissa ja mieli palaa taas kentälle. Harva laji tuottaa yhtä ristiriitaisia fiiliksiä. Onneksi ihan toisen rodun koiran omistaja oli sitä mieltä, että blogikommentointi agilityn suhteen on ollut aika fanaattista, joten se ei ole vain mun päässäni. Sama fiilis syntyy myös ihan ulkopuolisen päähän! On vaikea nähdä asioita toisen silmin ja sama kokemus voi toiselle olla ihan eri tunne-elämys, vaikka tilanne olisi aivan sama. Koira myös ovat hyvin-hyvin erilaisia ja toimivat hyvin eri tavalla, joten etenkin perrojen kohdalla se etäneuvominen on kovin vaarallista. Kun se on joskus vaikeaa vaikka näkisi koulutustilanteenkin. Olen kuullut lähiaikoina monen eri koiraihmisen (jotka eivät edes tunne toisiaan) suusta ihan saman lauseen, joka myös usein tuntuu unohtuvan:

KOIRASI PARAS ASIANTUNTIJA OLET SINÄ ITSE! Muut kommentit, varsinkin niiden jotka eivät rotua tai yksilöä ja sen toimintatapoja edes tunne, voi jättää ihan omaan arvoonsa. Perropiireissä on mukavaa havaita, että monilla on kuitenkin ihan samansuuntaiset päänvaivat koulutuksessa (vaikka joskus ihan vastakkaisetkin) ja kun perro kuitenkin on aika harvinainen rotu, joutuu sen kanssa usein harrastamaan treeniseurassa, joka ei tunne rotua ollenkaan. Myös virheelliset tulkinnat rodusta ovat kovin-kovin yleisiä ja sudenkuopat treeneissä ihan samoja. (Esimerkkeinä pidättyväisyys = arkuus, koirasta ei saa pitää kiinni vaan sen pitää ns. antaa peruuttaa kun ihminen lähestyy ja jopa palkataan siitä peruuttamisesta... Perron ollessa kyseessä kun monta sudenkuoppaa välttää sillä, että koiralle vaan kerrotaan elein ja vaikka pitämällä hetki siitä kiinni varmalla otteella, että tässä ei nyt ole mitään ihmeellistä. Toisaalta, jossain eri harrastuspiirissä sillä "pakottamisellakin" voi mennä metsään. Ei ole kuulkaa ihan mutkatonta perron koulutus. Mutta ei se kai mitään salatiedettäkään ole? Vai onko? Tämä oli nyt valaistus illan puheenaihesta.)

Eksyinpä taas tapani mukaan varsinaisesta aiheesta. Lenkin varrella oli myös korsu. Joku keksi, että tämähän on vähän niin kuin luonnetestin pimeä huone. Kokeillaan lähettää koirat yksi kerrallaan etsimään emäntää! Kauhean jännittävä ja hauska juttu! 

Lillin reaktiot muiden silmin havainnoituina ja emännän silmin havainnoituina:

1. kerta: Emäntä piilossa korsun perimmäisessä pimeässä nurkassa, makuulaverin päällä, myös jalat nostettuna laverille kippuraistunassa. Lähetys: lähti todella reippaasti ja tuli suoraan sisälle korsuun, ei epäröi oviaukolla, vaan suoraan sisään. Tulee juosten sisälle korsuun, pysähtyy ihan keskelle lattiaa. Kuuntelee hiljaa hengittämättä, ei kuule mitään. Katselee ympärilleen, ei näe mitään. Toinen koira ryntää (vahinko) oviaukosta sisään, Lilli katsoo sitä ja heiluttaa häntää. Kaveeraa hetken toisen koiran kanssa, toinen koira poistuu ulos. Lilli kiertää korsun sisätilat reunoja myöten todella vauhdikkaasti ympäri, mutta makuulaverin alla. Ei ilmeisesti havaitse laveria, kun kulkee sen alla, tai ei ainakaan tajua emännän olevan ylhäällä laverin päällä. Poistuu ulos. Muut luulevat ilmeisesti äänistä päätellen Lillin löytäneen emännän. Emäntä vislaa (muille vinkiksi, että ei löytynyt vielä). Vihellysääni oli kuulunut korsun ikkuna/tuuletusaukoista, ja Lilli oli kurkkinut niistä sisälle etsien emäntää. Lilli kiipeää korsun katolle(!!), etsii ja patsastelee siellä ihmeissään(?). (Näytti kuulemma hauskalta. Ulkoa kuuluu naurua. Muistaakseni kyselen, mitä seillä tapahtuu ja totean "voi ei".) Lilli oli kiertänyt juosten koko korsun ulkopuolelta ympäri. Saapuu todella vauhdikkaasti sisälle. Huomaa laverin ja haistaa sitä. Hyppää laverille. Törmää vauhdilla emäntään, säpsähtää, huomaa että se on emäntä ja hirmu bileet käyntiin. Vetää hirmuista hepulijuoksua pihalla ja riehuu koirakaverin kanssa pitkään, niin että hiekka vaan pöllyää. Ilmeisesti oli aika jännä juttu!

2.kerta: (Emäntä piilossa samassa kohtaa, painautuneena vielä tiiviimmin nurkkaan.) Tulee vauhdilla suoraan sisälle, pysähtyy taas ihan täsmälleen keskelle huonetta. Miettii hetken ihan hiljaa (kuulostelee?). Lamppu syttyy päässä, ja hyppää vasemmalla puolella olevalle laverille ("tältä tasolta se emäntä viimeksikin löytyi") ja tulee nenä maassa kiertäen (aika vauhdilla taas) laveria pitkin korsun perälle. Lähes törmää taas esteeseen (mun jalka), ikään kuin säpsähtää sitä ja vetää korvat taakse: "IIIK, JONKUN JALKA!!!" laskee korvat alas ja haistaa varovasti jalkaa "JIPPII, SE ONKIN EMÄNNÄN JALKA, JIHHUU!" Meinaa lentää päistikkaa kuono edellä laverilta alas, kun vaan hyppää vauhdilla laverilta näkemättä mitään. Rämähtää oudosti alas, mutta eipä näytä haittaavan... Samanlaista hullunrinkiä ja biletystä taas ulkona. 

Mä en vaan lakkaa nauramasta tuota reaktiota, joka näytti ihan siltä, kuin kaveri tulisi ajatuksissaan kävelyllä ja yhtäkkiä huomaa "Iik-täällä-on-jonkun-jalka!", ihan kuin se jalka olisi jokin irtonainen tai kuollut tms. Ja sitten se reaktio, kun hetkessä taas tajuaa, että sehän on EMÄNNÄN JALKA!  Voi elämä miten hauskaa koirien kanssa touhaaminen voikaan olla!!! Tämä oli tosi hauskaa. Pimeä huone vahvistaa mun käsitystä siitä, että Lilli käyttää koiraksi todella paljon näköaistiaan. Se oli vähän semmoisen reppanan ja avuttoman näköinen siellä pimeässä. Tuo Lillin tyyli "täysillä vaan" ei oikein ole yhteensopiva pimeään huoneeseen. Sillä tyylillä saattaa törmätä esteisiin ja tulla pää edellä alas jostain. Mutta lähteepähän vauhdilla pimeää päin!  

Lillin palloleikeistä näkee, että se on taitava käyttämään näköaistia. Liikkuvan kohteen lentoradan ennustaminen ja täsmälleen siihen liikkeeseen mukautuminen, vielä niin, että hyppää ilmaan ja sovittaa yhteen oman ja pallon liikeradan niin että sen pallon saa kopattua ilmasta, ei ole ihan helppo juttu. Mun mielestä aika uskomaton ominaisuus. Arvelisin, että Lillin herkkyys niihin liikkuviin kohteisiin ja niiden kommentointiin saattaisi liittyä jotenkin tähän näköasiaan, tai olla tavallaan samaa pakettia. Toimintakyky+hyvä näköaisti. Kuulostaa hyvältä, mutta taas "sivuominaisuuksina" tai väärin kohdennettuna saattaa tuottaa jotain ei toivottavaa? Pimeässä huoneessa ainakin näköaistilla pelaava koira voi olla heikoilla? Rohkeasti se etsii vaikkei näe, eikä pienet törmäilyt ja tippumiset haittaa... Kivaa oli. Mutta vähän jännää kyllä. Uutta aivojumppaa taas koiralle, ihanaa! 

Kiitokset emännille (ja etenkin emännöivälle) lenkistä, kahvista, makeista tarjoiluista ja rennosta seurasta. Taas jaksaa harrastaa. Rennommille tapahtumille "vakavamman treenaamisen" ohessa on aina tarvetta. Ja blogia saa lukea myös kommentoimatta.  Saa myös kommentoida (joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön) ja saa nauraa. Lillistä ainakin naurattaa. Sen mielestä treenit, joissa on rähisty (emäntä tai koirat) ovat myös aina hauskoja ja onnistuineita. Sen mielestä kaikki tekeminen ja kaikki toiminta on hyvästä ja kivaa. Mun pitäs ottaa oppia Lillisen elämänasenteesta. Murheet ei paina, nollataan hetkessä, vaikka hetki sitten ois rähisty niin sen jälkeen voi ihan hyvin jakaa suukkoja. 

Osaan tulkita eräässä asiassa koiraani hyvin. Näen, milloin sitä alkaa "viirottaa", eli mun sanoin sen mopo alkaa käynnistyä/keulia/kaasuttaa. Silloin voin todeta, että kohta Lillin mopo lähtee. Ja sopivan tilaisuuden tullen Lilli vetää hullunrinkiä tai juoksee päättömästi mutkitellen mahanalus jalkoja täynnä. Kyllä se pysähtyy ja väistää, jos vanhempi arvokkaampi narttu sanoo "PÄR", mutta vain hetkeksi... kunnes taas mopo lähtee.