ATT-areenalle heitetään hetkeksi hyvästit viimeisen tokoilukerran myötä. Koira-allergiselle on ollut tilana hyvä, sillä oireita ei ole tullut niin paljon kuin koirahalleista yleensä. Hiekkakentän luulisin olevan allergisoivampi. Jäämme siis kaipaamaan ATT-areenan omatoimitreenejä! Kaikesta huolimatta. Motivaatiota tokoiluun oli jotenkin vaikea kaivaa. En ehtinyt miettiä seuraamiskuviotakaan valmiiksi... Onneksi Sanna on pitkämielinen - ja toimi taas ohjaajana OMATOIMIkurssilla - suuri kiitos siitä! Tämä emäntä on treeneissään nyt aika aallonpohjassa. Monen mielestä ylireagoin Lillin haukkumisepisodia agilitykurssin lauantaina. Tiesin kuitenkin jo silloin, mitä tuleman pitää. Toivoin, että niin ei tapahtuisi, mutta tiesin, että niin tulee tapahtumaan, eli näin:

Laitoin Lillin odottelemaan hihnasta kiinni seinän vierelle muiden koirakoiden tokoillessa puolikkaalla kentällä (ja yhden koirakon kerrallaan ollessa treenaamassa häiriöttömässä päässä omassa rauhassa). Haukkuminen alkoi välittömästi. Päätin kävellä pois päin Lillistä ja palata aina takaisin päin, kun haukkuminen lakkaa. Kävelin kentän puoliväliin ja nojailin aika kauan puomiin ja huokailin. HOHHOIJAA! Tässä sitä taas ollaan. Jossain kohtaa hiljeni niin, että ehdin kääntyä, mutta sitten se alkoi taas ja mä nojailin puomiin vaan ja huokailin. Voin sanoa, että kyllä harmitti! Suuren suuri takapakki. Pelkkä Lillin laitto seinään kiinni sai nyt rähjäpähjän alkamaan. Lilli haukkui pystyyn suunnilleen kaiken liikkuvan, koirat ja ihmiset. Jossain vaiheessa hiljeni sen verran, että ehdin kävellä puolen matkaa takaisinpäin Lillin luo, mutta sitten sainkin palata taas nojailemaan siihen puomiin ja olla huomaamatta haukkuvaa otusta. Reilut kaksi vuotta kun on tehty hommia sen eteen, että kentän laidalla VOI ihan odottaa kommentoimatta niitä muita... Niin voin sanoa, että kyllä harmittaa! Yksi näköpiiriin ilmestyvä Mocca kesken seinässäolotreenin ja pohja putoaa koko hommasta ja ollaan taas lähtöpisteessä. Tämän tilanteen jälkeen jo se, että Lillin kiinnitti seinään, sai rähjäpähjän alkamaan. Hau-hau sinne ja hau-hau tänne ja hau-hau vaan teillekin! HAU! Joskus koiran koulutus tuntuu siltä, kuin hakkaisi päätään seinään. Nenä on rikki ja silti vaan sitä hakkaa sitä päätään seinään! On tämä niin mukavaa! Noh, onhan se välillä (tai enimmäkseen) antoisaa ja hauskaa, siksi sitä jaksaa. Mutta miten oi miten ne perusasiat ja "itsestäänselvyydet" voivat olla niitä vaikeimpia oppia?

Ehkä vaan vaadin liikaa. Ehkä mun pitäs antaa Lillin rähjätä ympäriinsä sielunsa kyllyydestä sen odotellessa. En vaan pysty, en vaan kestä sellaista. En kestä katsoa sellaista koiraa. Tehdessään hommia Lillis ei niin häiriinny ympärillä tapahtuvasta, mutta odottelu on tooodella vaikeaa ilman kommentointia. Toki olimme saaneet sen jo aikas hyvälle mallille, mutta jos yksi takaisku saa näin suurta tuhoa opitussa aikaan, onko koko hommassa mitään mieltä? Miksi hakkaan päätäni seinään? En vaan voi kontrolloida kaikkea. Lillis oli vihdoin hiljaa niin kauan, että pääsin takaisin sen luo. Sitten treenattiin mun tuella, ohi-käskyllä ja namia naamaan, kun on hiljaa. Kunnes kävi niin, että mun ollessa selin kenttään ja silitellessä rauhoittavasti Lillin päätä, ehti Pinja mun huomaamatta mun vierelle ja Lillisen "nenälle" ja  Lillis nosti taas täydet rähjät päälle. Luulen, että mun uskottavuus rauhoittelijana karisi myös kummasti. Oma vika, en ollut huomannut, että Pinjan kamat ovat ihan siinä vierellä - seinän vieren tila kun on rajallinen. Pinja ja emäntänsä siirtyivät ystävällisesti pyynnöstäni kauemmas, ja jatkoimme sulkeisia. Lilli oli ihan kierroksilla. Kun sain sen jotenkuten pyyhkeelleen "rauhoittumaan" irrotin sen seinästä ja lähdimme treenaamaan. En varmasti ollut kauhean innostava treenaaja, mieli kun oli aika maassa.

Hienostihan tuo veti seuraamista, ryntäili Reinikaisen eli treenikanan perään, kantoi sen takaisin minulle (luovutusta pitäs vielä harjoitella), suostui jopa kiskomaan reinikaista heinolla "hennosti etuhampailla" -otteella (ei revittele kunnollla treenikentällä, kotona kyllä repii), oli mukana vasemmalle käännöksissä ja oikealle käännökset reipastuivat kun tein pientä innostusta ja nami-imutusta aina siinä kohtaa (Lillis jää helposti oikealle käännyttäessä musta hieman jäliin hetkeksi, ennen kuin kirii mut kiinni). Täyskäännöksissä Lillis jää jostain syystä musta hieman liian etäälle. Teen varmaan jotain itse, en vaan tajua. Keipsautustekniikassa on sittenkin siis vielä hiomista. Ihan salamana tuo sen tekee, mutta jää samalla vähän etäälle musta ensin. Treenasin itsekseen myös vähän paikallaolon tai luoksetulon välimuotoja. En viitsinyt Lillistä pyytää makoilemaan, kun muut koirat suhasivat koko ajan siinä ohitse. Pelasin varman päälle ja tehtiin istumisia vain. Tein myös sellaisia harjoituksia, joissa Lillis kutsutaan ensin perusasentoon, sitten "odo", kävelen muutaman askeleen eteenpäin, kutsun Lillin taas perusasentoon ja "odo" jne. Enemmänkin ois voinu treenata, mutta motivaatio oli hukassa. Tehtiin samoja juttuja monet kerrat. Murehdin vain sitä odottelutreenin hukkaan valumista...

Päästiin treenaamaan Sannan opastuksella. Aina agilityesteitä ohittaessa Lillillä oli hirveä imu niille. (Esim. tässä kohtaa siirryttiin toiselle kentän puoliskolle puomiesteen alun ohi ja Lillis ehti jo kiivetä esteelle. Ulko-oven lähistöllä oli A-este, jolla Lilli myös kiipeili aina kun siitä käveli ohi.) Lilli siis tavallaan äänesti jaloillaan - hänen valintansa on agility! Tokokin on ihan jees, mutta agi, se vasta on jotakin! En sinänsä ole yllättynyt, että vauhdikkaammat lajit ovat neidolla ykkösenä... Ihan mukavaa ja hyödyllistä treeniä vedettiin Sannan kanssa. Seuraamiskuvioita. Sanna naksutteli sopivissa palkkauskohdissa, eikä mun tarvinnut katsoa koiraan, että mitä se tekee ja miten. Aika luksusta! On se vaan vaikeaa noudattaa ja ymmärtää ulkopuolisia ohjeita, siksi tätä pitää ehdottomasti harjoitella lisääkin! Testattiin luoksepäästävyyttä Sannan kanssa - ja sitten monen muunkin emännän kanssa - ja Lillis oli ihan superhienosti! Tästäkin treenistä kiitokset Sannalle! Sannan vinkistä olen syötellyt Lilliselle aina namia, kun joku lähestyy Lillin ollessa perusasennossa. Joskus ilman namia Lillinen nimittäin nousi mielellään seisomaan ja saattoi ottaa askeleen tai pari taaksepäin. Nyt pysyä tapittaa varman oloisena istumassa ja syö namia. Lillistä taputeltiin ja siliteltiin päästä ja rintakehästä ja se vaan istui ja söi namia. Todella paljon varmuutta tullut tähän liikeeseen. Ihanaa. Edistymme me jossain. Näiden treenien jälkeen koira oli rauhallinen ja varman oloinen, mulla hyvä fiilis. Päätin, että nyt koira menee autoon, vaikka treeniaikaa taisi olla puoli tuntia jäljellä vielä. Hyvään fiilikseen pitää lopettaa, etenkin kun treeni on tällä kentällä näillä näkymin viimeinen - ainakin hetkeen. En millään olisi halunnut laittaa Lillistä seinään kiinni haukkumaan, tai varsinkaan lopettaa sellaiseen olotilaan. Nyt jäi hyvä fiilis. Harmittelin kyllä pitkään sitä odottelutreenin pilalle menoa. Me kun on käyty monen monet arkitokokurssit ihan vaan harjoittelemassa sitä kentällä hiljaa olemista, odottelua, hengailua, rauhallisella mielellä ilman haukkumista... Lukemattomia treenitunteja ihan vaan hiljaa olon harjoittelua takana. Ei uskoisi! Vähän on sellainen fiilis, että aloitamme taas alusta. Joskus on tuntuu, että ei vaan jaksa. Mutta jaksaa sitä sitten kuitenkin. Niin paljon se otus osaa. Mutta miksei se vaan voi oppia tätä yksinkertaista asiaa, odottamista rauhassa ja hiljaa? Harmi vaan, kun odottaminen on osa lähes joka ikistä koiraharrastusta. Kaikessa pitää odottaa sitä omaa vuoroa. Tekeminen on jees, odottelu on ihan tyhmää, sanoo Lillis. Pitää keksiä jotain äksöniä!

Saimme kutsun Pertteliin ja päädyimme viettämään "tyttöjen iltaa". Lillis on sisätiloissa väsyneenä helposti äksy muille koirille. Niinpä osan illasta neito vietti lainahäkissä. Vapaana ollessaan Lilli olisi halunnut painia Zian kanssa, mutta Zia ei innostunut painimaan - Ansa yritti kovasti ehdottaa Lillille, että hei mä haluisin painia, mutta Lillin mielestä Ansa oli ällöttävä. Aluksi Lillis oli sitä mieltä, että sen mitä Moccaa kohtaan on hampaan kolossa, voi ihan hyvin kostaa Ansalle (Moccan tytär). Emäntä ei ollut ollenkaan samaa mieltä tästä, vaan tuli väliin, eikä sallinut kuritusta. Lopulta Ansa oli ihan siedettävä ja lauantaiaamun lenkillä Lillin sydän sitten lopulta suli Ansalle. Kun kunnon paineja ei oikein saanut käynnistettyä kenenkään muun kanssa, kelpasi Ansa painikaveriksi. Villiä tanssia lumihangessa. Takaisin autolle päin kävellessä Lilli käveli iloisena Ansan vieressä ja moiskautti suukon Ansan poskelle!  Ansa, sä oot sittenkin ihana! 

Emäntä mietiskeli, että taitaa saada syyttää ihan itseään siitä, millainen Lillis on. Se on ulkona ihan eri koira. Puhuu hyvin koiraa, antautuu tarvittaessa ja on huumorintajuinen ja vapautunut irrottelija. Sisällä, etenkin ahtaissa tiloissa, voi tulla helposti sanomista toisille koirille esim. puruluista tai makuupaikan rauhasta. Lillis siis helposti omii tavaroita tai paikkoja ja vahtii niitä, etenkin väsyneenä. Emännällä on koira-allergia, joten meillä ei käy kotona koiria juuri koskaan. Lilli ei ole oppinut jakamaan tavaroita, vaan kaikki lelut ja makuupaikat ovat olleet aina juuri hänelle, eivät kellekään toiselle koiralle. Ihmisten kanssa jakaa ja luopuu kaikesta aina, mutta toisten koirien kanssa tulee sisätiloissa nokkapokkaa. Muistan, kun meille tuli ensimmäinen perrovieras hoitoon. Hän ei olisi Lillin mielestä saanut liikkua missään. Emäntä sanoi oikein kovan sanan ja heitti koiruuden portin taakse - sen jälkeen Lillis antoi pitkin hampain toisen kulkea hänen makuupaikoillaan ja ottaa hänen luitaan. Meidän pieni rinsessa.  Joku taisi sanoa, että toinen koira meillä voisi tehdä Lillille ihan hyvää... mutta kun hän on meidän perheen rinsessa... Makaa maha pystyssä, jalat kohti taivasta kieli suusta roikkuen. Jos miellä asuisi toinen otus, voisiko neito rinsessa pötköttää enää koskaan niin vapautuneesti? Koti on toistaiseksi Lillisen oma valtakunta, ja vain hänen. Pentukuume on onneksi laskenut - seuraavaa vierailua pentulaatikon reunalla odotellessa...

Tytöille vielä kiitokset tyttöjen illasta, tarjoiluista, treeni-ideoista ja lenkistä! Otetaan joskus uusiksi.