Omatoimitreenit - nälkä kasvaa syödessä

Agility ON kivaa! Nyt se fiilis löytyi - väsyneenä perjantai-illalla työviikon jälkeen. Kyllä tässä(kin) lajissa täytyy olla sitä jotain. Ahneus vaan iski taas, koetin treenata vähän liikaa kaikenlaista. Pitäisi ehkä olla suunnitelmallisempi, ja malttaa harjoitella vaan muutamaa juttua. Treenikaveri B:ltä tuli tosi hyviä vinkkejä ja kokeiltiin juttuja, joita ei itselle vaan olisi pälkähtänyt ikinä koskaan mieleen. Vähän nolottaa, miten vähän tästä(kään) lajista tietää. Oppia ikä kaikki. (Ja nyt kun on huomannut, että tällä blogillahan on lukijoita, niin vähänkö nolottaa kirjottaa meidän räpellyksistä. Moni hyvistä ohjeistanne menee nimittäin varsinkin tässä lajissa ylitse korkealta ja kovaa. Yritämme ymmärtää. Lupaan pyhästi pohdiskella vielä joitakin todella hyvässä kommenttikeskustelussa nousseita asioita. Muistakaahan kuitenkin, että olen ensimmäisen ihka oman koiran omistaja, ja suurin osa meidän harrastamista on vain tekemisen iloa ja emännän nauttimista siitä, että koira tuntuu syttyvän ja pystyvän lajiin kuin lajiin. En koe huonoa omaatuntoa siitä, että koira saattaisi jollain toisella yhteen lajiin keskittyvällä omistajalla olla kisaamassa. Lilli on tavallaan ollut täydellinen eri lajeja kokeilevan koira. Lillissä on ollut sopivasti haastetta, niin että on väkisinkin tullut opittua koiran kouluttamisesta aikas paljon - ja suurin osa kantapään kautta, virheitä tekemällä ja nousemalla persus edellä puuhun. Kestävä tuon otuksen täytyy olla, totta tosiaan!  Sitkeydellä voittoon olkoon mottomme. Kaksi jääräpäätä. )

Illan treenit tiivistettynä (Edit: ...vai tiivistettynä, just joo...)

Kolme aitaa peräkkäin, aika lähekkäin. Ensin räpellettiin niin, että Lilli tuli luokseni ekan tai toisen aidan jälkeen (vaikka tarkoitus oli selvitä kolmesta esteestä pötkönä). Lelu kädessä ei toiminut. B tuli leluavuksi. Lopulta Lilli oli saanut kiinni jujusta, ja uskalsin laittaa lelun odottamaan kolmannen esteen taa ja lähettää käskyllä matkaan. Tokoilijan on vaikea ymmärtää, että käskyn ei tarvitse aina olla se AITA, vaan koiran voi vaan lähettää matkaan ja kyllä se ne aidat sitten hyppää siinä matkalla... Tulin käyttäneeksi käskyä eteen - mutta törmäsin taas käskysanaongelmaan. "Eteen" on ollut tavallaan eteenlähetyskäsky tokossa (ruutu), joten piti pikaisesti keksiä uusi käsky, etten pilaa tokokäskyä. Toisaalta "eteen"-käskyn pitäisi kai tarkoittaa "etene suoraan kunnes toisin mainitaan", mutta jotenkin tuntuu itsestä järkevältä erottaa eri harrastusten käskyt toisistaan. (Vrt. jos Lillille huutaa agilityssä käskyn "hyppy", niin se yrittää hypätä siivekkeen kohdalta yli. On nimittäin ehdollistunut siihen, että "hyppy" on umpiesteen(toko) käsky ja "aita" on rimaesteen(agi) käsky.) Jostain pälkähti päähäni muisto "metsäagilitystä" (nyt ne tosiharrastajat repii tukkaa päästään) jossa kehotin edellä etenevää Lilliä valitsemaan juostessa polkujen haaroja käskyillä "vasen", "oikea" tai "suoraan" (ja hyppäämään kaatuneiden puunrunkojen yli käskystä). Ehkä se "suoraan" olisi sitten lähinnä kaipaamaani käskyä? Käytin nyt sitä (ja seuraavaan kertaan mennessä olen jo unohtanut sen). Lukaisin tuolta kommenteista, miten huonoa on käydä alkeiskurssi, jolla treenataan yksittäisiä esteitä. ONNEKSI emme ole käyneet yhtään alkeiskurssia kokonaan , vain muutamalle tunnille pääsimme paikkailemaan ja esteitä kokeilemaan. Aikaisemmin mainitsinkin, että Lillin hengailu mun vierellä agissa oli ylläri. Irtoamisen nimittäin ei missään nimessä pitäisi olla neidon ongelma!  Ehkä se yksittäisten esteiden jankkaaminen ja tokoilu on tehnyt tehtävänsä ja koira liikkuu mielellään treenatessa lähellä. Onneksi alamme paikkaamaan aiheutettua "ongelmaa" jo näin varhain treenamalla estesarjoja. B väkäsi meille pitkän radan sisältäen mukavaa kieputusta (jonka hienompaa nimeä en tietenkään muista. Ehkä alan tahallani viljellä paljon hienoja omakeksimiäni termejä, niin en laula itseäni uudelleen patoamissuohon ). Aitoja oli mielikuvituksellisissa asennoissa, mm. viimekerran neliö löytyi, jossa harjoittelin nyt ensimmäistä kertaa sitä, että Lilli kiertää ENSIN sen aidan takaa ja hyppää takaisin tullessa. Hiffasi nopeasti mistä on kyse, ja onko ihme, osaahan se käskyn "kierrä". (Tokon pysäytystreeni "puunkierroin" pitää muistaa ottaa ohjelmaan joskus, onnistuisi varmasti.) Lilli on selvästi "oikeakätinen" (niin kuin minäkin), sille on nimittäin huomattavasti helpompaa kierää aita vasemmalta puolelta, niin että kiepautus tulee myötäpäivään. Kun tehtiin neliötä toiseen suuntaan, tarjosi välillä kiepautusta myötäpäivään, vaikka aita kierrettiin oikealta puolelta ja tarkoitus oli edetä vastapäivään. Harjoittelemalla edistyttiin. Koiraan saa mukavasti vauhtia kääntämällä oman rintamasuunnan poispäin esteestä (eli selän esteelle) koiran tullessa hypylle. Itse olin välillä keskellä solmussa itseni kanssa, joten ihan vielä ei käännökset suju itsellä järkevästi. Tehtiin myös kahta rinnakkain olevaa aitaa, niin että kieputettiin kahdeksikkoa aidoilla eri tavoin. Kiitos taas B:lle ideasta! Myös etenemistä kulmittain olevalta aidalta toiselle treenailtiin. 

Seuraava yhdistelmä oli aita + U-putki + aita. B:ltä hyvä muistutus, että koiran saa jättää vinoon esteen eteen lähetykselle, niin että sillä on suora näkyväisyys putkelle jo aidan takaa. Ihan nomaalisti sujuu hyppy vinottainkin.

Kontakteja yritettiin harjoitella myös. Lilli rynni kontaktista läpi A-esteeltä tullessa... Hain hihnan kaulaan ja jarruttelin. Lilli väistää minua kontakteilla, kun pidän kiinni pannasta, joten läskiksi meni. Puomilla tehtiin siis kontaktia myös. Jos nostan kontaktille, menee vinoon myös. Tää oli täyttä sähellystä... Lopulta tein (väärin) niin, että laitoin tööttäpallon odottamaan pitkälle esteen taa, niin että saan Lillin huomion sinne, kuljin ilman hihnaa Lillin mukana, jarruttelin käskyin alastulossa, niin että ehdin mukaan ja tunkemaan namia kiinni naamaan. Konta-käskyllä pysäytys 2+2-asentoon. Tää toimi, mutta tavallaan tuplapalkkaus. (Vapautuksessa saa hyökätä kiinni palloon ja leikitään sillä.) Kontakteille ei taida olla oikopolkua. Paaljon treeniä vaan. Itselle ja Lillille oli jotenkin helpompi se kumarruskontakti ja siitä vois olla helppo siirtyä nenäkontaktiinkin, mutta mua alko kiinnostaa se seisoma-asennossa tehtävä 2+2-kontakti. Jotenkin ne kumartelut ei tunnu kovin järkevältä, ja koira näyttää hienommalta vaan pysähtyessään. Osaahan tuo käskyn "SEIS", mutta sitä en halua tähän sotkea lainkaan. Se on ollut sellaisena supervarmana käskynä (ei silti toimi aina), niin en halua ottaa riskiä sen pilaamisesta. Minipuomilla taitaa olla paras vetää kontaktitreeniä. A:lla on vaikea juttu. Tänään puomissa oli rämähtävä osa (nousussa tai toiseen suuntaan tullessa laskussa se vino osa rämähti, kun sille astui). Hetken Lilli näytti harkitsevan alas hyppäämistä, tai sitten se vaan odotti "putoavaa puomia" eli muisteli keinua... Se ilme on vaan niin jännä, kun koira ns. voittaa itsensä ja jatkaa matkaa. Kovis-ilmeellä jatkossa mentiin siitä kohdasta. Tuli mieleen, että ehkä tämä kevyt rämähdys oli ihan hyvä treeni keinua varten(?).

Keinua harjoiteltiin taas niin, että se on aitapaloin varmistettu liikkumattomaksi. Lilli juoksi sivusta hypäten keinulle heti, kun näki mun laittavan herkkuja sille (ylhäällä olevaan päähän). Tuli kiire olla messissä. Sama keinu kyseessä, jolle kiipesi itse ja jonka rämähdystä säikähti, joten ei tätä ainakaan muistele pahalla. Jää itse odottamaan, että nostaisin sen alas, jos herkut loppuu ennen kun oon messissä. Tää on opittu juttu jo siis. Pystyin lähettämään Lillin itsekseen keinulle käskystä. Tuli sellainen olo, että nyt ois aika edetä taas (tietäis vaan miten). Ne minikeinun rämäytysharjoitukset kiinnostaisivat. Pitää vaan bongata joskus se minikeinu hallista. 

Tuli ihan hirmu kiire ja ahneus, kun seuraavan ryhmän ihmiset ja koirat pelmahtivat ovesta sisälle. Aika kului hirmu nopeasti! Tänään myös tehtiin koko ajan, pienin odottelutauoin. Rupesin häsläämään. Ensi kerraksi siis vinkkiä: ÄLÄ HÄSLÄÄ! Voi hyvin arvata, ettei ne mitkään pikatreenit sujuneet. Putkitreeni josta haaveilin, oli jäänyt kokonaan tekemättä. Äkkiä lelu putken päähän, ja pimeään kulmaan koiraa lähettämään. Lähti putkelle, haki lelun, kääntyi ja tuli takaisin... Hohhoi. Tätä muutama kerta. Lopulta otin taas tuplapalkan käyttöön, vein nameja Lillin nähden putken ulostulolle, sen jälkeen kävin heittämässä lelun kunnolla kauas putken sisälle toisesta päästä, sinne lähetys. Kuten arvata saattaa, koira tuli putken suulle pallo suussa, pudotti pallon, söi namit, otti pallon, leikittiin pallon kanssa. Hmph. Todella kätevää. (Mutta tavallaan onnistunut suoritus - JEE.) Mitä opimme leiriltä: Jos käytät lelua, älä palkkaa nameilla tai vaihda sitä nameihin... tämä mun siis PITI oppia. Lelu toimi palkkana tosi hyvin! Nameilla Lilli helposti seuraa vain mun kättä ja on ns. riippuvaisempi. Namit pitäs varmaan jättää esteen taa kippoon tms., jos niitä aikoo jatkossa käyttää. Namit toimivat kyllä sitä aitaneliötä vääntäessä. Keppejä piti sitten vetää pikana vielä äkkiä myös ja ei siitä tahtonut tulla mitään. Ihme juttu. Lilli karkaili väleistä, mitä ei ole tehnyt ennen. Ongelma on nyt ehkä se, että olen kulkenut kepeillä takaperin vedättäen, mutta Lillisen vauhti alkaa olla jo niin hyvä, etten pysy takaperin kipitellen Lillin vauhdissa mukana. Takaperin kävellessäni näytän Lillille aina tavallaan sen kierrettävän kepin. (Näin on vaan päässyt käymään ja tajusin sen jossain vaiheessa, että näytän aina sitä ja Lilli kiertää sen.) Kun käännän rintamasuunnan eteen, on treenissä mun huonompi eli vasen käsi, eikä mistään tahdo tulla mitään. Saatiin ehkä yksi onnistunut suoritus sen räpellyksen keskelle.

Ai niin, rengasta mentiin myös, ja aloin vaatimaan liikaa. Olisi pitänyt vetää helppoa perussuoritusta läheltä, mutta parin onnistuneen jälkeen aloin kasvattaa omaa matkaani renkaasta, jolloin Lilli teki pariin otteeseen sen, että hyppäsi rekaan ulkoreunan ja kiinnitystelineen välistä (oikealta tai vasemmalta puolelta renkaan ohi). Onnistuneita treenejä tehtiin myös niin, että Lilli jäi odottamaan renkaan taa ja kutsuin sen renkaasta läpi. Oi miksi oi miksi pitää ihmisen olla treeneissään niin ahne!?! Mutta ihan superhauskaa oli, aika loppui ihan kesken. Ja nyt seuraa kahden viikon tauko, sillä ensi viikolla on vuorossa tokoilua. Uskaltaako sitä ääneen sanoakaan, että agiliitäessä on ollut niin hauskaa meillä molemmilla, että tokoiluun on pitkän tauon jälkeen vaikea kaivaa taas motivaatiota.

Mun suhde agilityyn on ehkä vasta muokkautumassa. Lelupalkka vie Lillin huomion muista koirista ja ihmisistä ja nämä treenit tekevät todella hyvää. Lilli tykkää ihan valtavasti. Kuitenkin minusta nyt on jo nähtävissä piirteitä, joista en pidä. Lilli vetää todella kierroksille siitä pallosta. Hyppii usein päin tavoitellen palloa siirryttäessä treenipisteeltä toiselle. Tänään toisaalta nameilla tehtävä kieputustreeni aidoilla ratkaisi ongelman laskien sopivasti kierroksia. Mutta asia jota en vaan voi sietää tapahtui tänään. Lilli lauleskeli hartaasti kentän laidalla alussa jouduttuaan kiinni odottelemaan ja nähdessään kaverin saavan harjoitella radalla. Kun oma ensimmäinen vuoromme oli ohi, syöttelin Lillille nameja kentän reunalla katsellen toisen koiran suoritusta radalla. Tämän jälkeen ei enää niin laulettu. Saattaa olla, että jos Lillistä kehkeytyy kiljukalle, niin meidän agilityharrastus jää tasan siihen. Piste. Mun mielestä MUN koira vetää silloin ylikierroksilla. Lilli nimittäin mun mielestä kerää todella paljon ja kestää asioita (en uskalla sanoa patoaa ) ennen kuin se oikeasti alkaa laulaa, joten mun kategoriassa sillä keittää yli silloin kun siitä tulee vinkuvilma. Moni koira varmasti laulelee pelkästä innostuksesta ja vähemmilläkin kierroksilla... Mutta asia josta olen Lillissä tykännyt todella paljon, on ollut se, että se ei itke perään eikä valita, eikä esitä serenadeja ollessaan hieman innoissaan jostain. Ja sen eteen on kieltämättä tehty myös töitä. Jos mua aletaan haukkua metsässä tai tokokentällä, niin emäntä aloittaa jääkauden. Kävelee pois ja on niin kuin koiraa ei olisi olemassakaan. Ei tarvitse kauaa jatkaa, kun koira on hiljaa ja ottaa kontaktia emäntään. Eikä tätä niiden muutamien kertojen jälkeen ole oikeastaan enää yritettykään. Tuommoinen kentän laidalla yksin melskaaminen on nyt ihan uusi juttu. Siihenpä ei auta pois koiran luota kävely, kun ei kerran ole edes koiran luona. Mutta agility on niin kivaa... ehkä seuraamme vielä tilannetta. Tuntuu että todella moni asia agilityyn liittyen on kuin kaksiteräinen miekka. Ja olihan se sitten hiljaa kerran radalle päästyään. Pitääkö alkuinnostus sallia? 

Piti muuten paljastaa ja yrittää muistaa joskus itse JOS meille pentu vielä joskus taloon tulee, että tuo ATT-areenan ympäristö on hirmu hyvää aluetta ohitustreenille. Kaiken kokoista ja näköistä koiraa on lenkkeilemässä jatkuvalla syötöllä. Me tehtiin hienoja ohituksia lenkillä, toki treenikaverit toivat turvaa, mutta pallo vie huomion ja näytti tuottavan mielihyvää (eikä niin suuria kierroksia) jo ihan vaan suussa kannettuna. Toimi myös kätevästi sordiinona, kun se yksittäinen protestihau piti kajauttaa ilmoille. (Sekava teksti laitetaan väsymyksen piikkiin.)