Rakas päiväkirja, mäenlaskuprojektini edistyy. Johdattelin emännän lähelle kunnon mäkeä leikkimällä iltalenkillä sitä samaa mukamas-myyrien-metsästystä. Sitten kunnon riekkumisella ja jee-jee-tännepäin-emäntä-kiskomisella siihen oikean pulkkamäen harjalle. Tästä ne lapsetkin pulkalla laskee, olen nähnyt. Mittailin innoissani mäkeä pitkän aikaa. (Emännällä on joskus ollut gerbiili, niin se tajusi, että yritin mittailla etäisyyksiä liikuttelemalla päätäni ylös ja alas, eli selvitin vähän miten jyrkkä mäki tää nyt on ja ettei olis semmosta äkkipudotusta niin kuin eilen.) Sitten sitä mentiin!!! Emännällä oli ihan monttu auki, kun määrätietoisesti laitoin pääni alas keskelle pulkkamäen lähtöä ja aloin potkia takajaloilla vauhtia. Selällään jalkoja vatkaamalla saa vähän lisää vauhtia... mutta HUIIIIIII nyt tuli jo vähän liian hurjat vauhdit - liian jyrkkä mäki - IIIIKS! Nolona tunnustan, että meni pupu pöksyyn (ei kirjaimellisesti sentään) keskellä sitä mäkeä, kierähdin taas perusasentoon ja hurjalla nelitassujarrutuksella kynsiä apuna käyttäen ja jalat eteen ojennettuna maastoutuen pysäytys keskelle mäkeä. Emäntä oli tässä kohtaa jo päästänyt hihnasta irti. Ja mitä sitten tapahtuukaan? Emäntä laskee pyllyliukua koko mäen alas ja riehutaan siellä mäen alla ja nauretaan molemmat. Mä näykin vähän leikkisästi emännän nahkahanskoja. Voi vitsit miten hubaa! Kyl mäkin vielä joskus lasken sen koko mäen, odottakaahan vaan! Emäntä kuului jo pohtivan, että olisiko sittenkin pitänyt laittaa jotain harrastusilmoittautumisia menemään... No ei tarvii. Keksin mä ittekin näitä harrastuksia. Pitäs varmaan lähettää mun kasvattajillekin uusi lista harrastuksista: jälkien nuuskuilu, temppuilu, liitely, uiminen ja MÄENLASKU.  Koskakohan toi emäntä ostaa mulle sukset?