Lillillä on vihdoin oma blogi. Kiitos kotikennelin "blokakuu" -blogihaasteen, josta voi voittaa palkintoja ja koirallisten kavereiden yllytyksen ja esimerkin . Tänne on tarkoitus keräillä vauhdikkaita kuvauksia arkielämästä ja harvinaisemmista seikkailusta. Blogi toimii emännän hyvän mutta lyhyen muistin tukena.

 

Tällä hetkellä Lilli on hoitamassa elämänsä tärkeintä projektia. Lilli pyöräytti 30.8. maailmaan kuusi suloista perropentua ja on osoittanut olevansa aivan supermamma-ainesta. Niin paljon neito on tykännyt aina pennuista ja ihmisvauvoista, että tämän suuntaista osasin odottaakin. Emännällä oli ensin aika tottuminen yhtäkkiseen koirattomana oloon, kun Lilli muutti paksuna maitovalaana kenneliin - joka sijaitsee onneksi ihan kivenheiton päässä. Aika usein on kennelmamma Taru saanut emännälle kahvia keittää ja on ollut kyllä ihan luksusta seurata pentujen elämää ja kehitystä näin läheltä ja näin usein. Suuri kiitos kennelväelle! Aika kuluu nopeasti, ja pennut ovat jo yli kuusiviikkoisia vipeltäjiä piranja-hampaineen. Kohta Lilli muuttaa takaisin kotiin, ja on aika palauttaa lenkkeily ohjelmistoon (lue: emäntä on lihonnut ilman koiraa), mutta ajattelin tässä juhlallisesti luvata aktivoitua myös muissa treenailuissa. Lupauksen vauhdittamiseksi perustan pari kategoriaa harrastuksille:

 

toko

Lillin kanssa on kierrelty useissa arkitokoryhmissä eri koirakerhoissa, ja onpahan maisteltu jo vähän tokon alkeitakin (ja salaa muidenkin luokkien liikkeitä on vähän treenattu). Muistaisin viimeksi sanoneeni, että monessa liikkeessä pitäisi hioa kestoa ja tarkkuutta, joka on emännän mielestä hyvin tylsää puuhaa. Uusien liikkeiden opettaminen on paljon hauskempaa. Lilli kyllä jaksaisi vaikka kuinka paljon ja kuinka kauan, että meidän perheessä se on aina emäntä, joka ensin kyllästyy. Tokoilu on virallisesti tarkoitus palauttaa ohjelmaan tutulla kentällä Paraisilla. Tavoitteet ovat ensin ihan matalalla, ja edetään neidon fiiliksen mukaan. Emännälläkin on taatusti rutiinit kadoksissa, lajissa kuin lajissa (nimimerkki kävelykengillä syksyiseen hakumetsään ja silleen). Pikkuhiljaa palautellaan tässä mieleen, että mites nää hommat menikään. Itselle on toisaalta tullut semmoinen olo, että toiminta saisi olla tavoitteellisempaa - toisaalta pitää aina muistaa, että treenaaminen on hauskaa puuhaa ja ensisijaisesti aivojumppaa koiralle = pääasia on se, että koira nauttii.

 

jälki

Jäljestys on ehdottomasti Lillin ykköslaji. Olen jopa mainostanut, että se on Lillin valitsema laji. Aikoinaan kennelpäivillä saimme lajia kokeilla, ja nuori Lilli innostui lajista NIIN kovasti, että emäntä alkoi selvittää lajin harrastusmahdollisuuksia lähiseudulla. Veren kanssa läträäminen ällötti silloin vielä siinä määrin, että valintamme oli ilman muuta ihmisjälki eli PK-jälki. Kesällä 2008 treenasimme TKK:ssa Jarin ohjauksessa. Syksyllä teimme jälkiä vielä ominpäin ja jäljelle sai jo ihan mukavasti pituutta. Keppien treenaukseen olen käyttänyt vasta polulle pudotettuja esineitä. Puukeppien kanssa olen vasta leikkinyt muutaman kerran, niin että emännän hajuinen keppi vaan "löytyy" lenkkipolulta ja sen ilmaisemisesta saa kovasti kehuja. Jäljillä on ollu jo suoria kulmia ja polkujen ylityksiä - kuivalla kalliollakin neito jäljestää, eikä käyttämätön metsätiekään menoa haitannut. Polku (paljon kuljettu sellainen) voi saada vielä pasmat sekaisin, ja neito on joskus jäänyt kulkemaan polun viertä, vaikka jälki ylittää polun. Jarilta saamasta palautteesta muistan sen, että teen Lillille liian helppoja jälkiä. Ronskisti vaan pituutta, kulmia ja haastavia maastoja. Muistaakseni yhdellä hirmu pitkällä (Jarin tekemällä) jäljellä Lilli alkoi jo kyselemään (pysähtyi katsomaan hetkeksi minua), että milloin tämä oikein loppuu. Lillikin kaipaa kuitenkin haastetta, ja voin tavallaan pilata sen innon tekemällä liian helppoa treeniä? Jälkimerkkejä varten on jo ostettu värikästä merkkinauhaa ja pyykkipoikia, mutta tekemättä ovat! Vanhoja on noin kymmenen, eivätkä nykypituisiin jälkiin millään riitä. Olen käyttänyt jäljellä välipalkkaa ja loppupalkkaa. Esineruutua olemme treenaanneet myös alustavasti ihan miniminiruudusta. Lilli hakee ja tuo - mutta pudottaa esineet maahan. Luovutusta olisi tarkoitus harjoitella joskus(?) takaperin ketjuttamalla. Treenattavien listalla on ehkä se esineen pitäminen suussa - nimittäin jos se emäntä ei kerran sitä esinettä sieltä maasta saa, niin se heitetään sitten vauhdilla emäntää päin. Jäljestys on ollut nyt pitkällä tauolla, ja pyhä lupaus on palauttaa se ohjelmaan heti Lillin kotiuduttua mammalomalta! (Merkkejä vääntämään siis.) 

 

pohdintaa

Tässä kategoriassa pohdiskelen yleisesti koiria, espanjanvesikoiria, omaa koiraani tai koirankouluttamista koskevia asioita. Minulla ei ole esittää mitään totuuksia tai varmaa tietoa - kunhan pähkäilen kaikenlaista omaksi huvikseni, ja ehkä joskus oivallankin jotakin. Tärkein opetus on se, että ei tässä juurikaan koiraa opeteta, vaan enemmän sitä hihnan toista päätä!  Koiramaailmassa suurimpia oivalluksia on ollut se, että ei ole olemassa mitään keinoa, mikä toimii varmasti kaikille koirille. Se mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle. Kehotan välttämään koirakouluja, joissa lähdetään siitä, että on olemassa yksi teoria, joka toimii kaikille. Sellaista teoriaa ei ole. Koulutusmetodeita muovataan koiralle ja omistajalle sopivaksi. Koirakouluissa ja -kerhoissa osallistujan pitää säilyttää kriittisyys: sopiiko tai toimiiko tämä minulle, koiralleni, meille? Joskus on tietysti aiheellista kääntää koko ajatusmaailma päälaelleen ja kokeilla aivan uusia juttuja. Ja jos sitä on mennyt ihan metsään, niin se olisi hyvä nähdä ja ottaa ohjeita vastaan... Eli kriittisyyttä tarvitaan itseäkin kohtaan. Parhaat neuvot olen saanut kasvattajalta (Taru) ja muilta samanrotuisia kouluttaneilta. Kuitenkin koirasi kouluttaja olet aina SINÄ - et voi missään tilanteessa antaa sitä asemaa tai vastuuta toiselle. (Lillillä on tosin monta kouluttajaa ja kotia, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Treenikentällä sinä koulutat koiraasi, se täti tai setä siellä kentällä kouluttaa vain sinua!) Tee siis kouluttajana itsevarmasti mitä teet - vaikka menisitte sinne metsäänkin. Suunnitelmallisuus ei olisi itsellekään pahitteeksi. Toisaalta - koira ei tee eroa temppuilun tai tositreenailun välille. Yksi kouluttamisen tärkeimmistä tavoitteista on vahvistaa koiran ja ihmisensä välistä suhdetta. Siihen tarvitaan hauskanpitoa, rakkautta ja rajoja.

Lisää vuodatusta tulossa myöhemmin!