Miten se agility voikin olla noin kivaa tuon karvaisen otuksen mielestä? 

• superfiiliksissä tajutessaan pääsevänsä kentälle
• näyttää maailman onnellisimmalta otukselta viilettäessään esteillä
• superkiva pallo ja temppuilu esteillä vie huomion pois viereisellä kentällä juoksevista ja haukkuvista koirista (toisin kuin tokokentällä seisoskellessa)
• näytti hallissa jo väsyneeltä, mutta loppulenkin jälkeen kiskoi väkisin takaisin kohti kolmoskentän ovea, että lisää-lisää agilityä kiitos! = hinku päällä jo ensi viikon treenejä varten

Miten voi käyttäytyä joka kerta ulos päästessään, niin kuin se lumi olisi JUURI ilmestynyt maahan, koko talven ajan?!? möyrii-pyörii-hinkkaa-vatkaa = omatoimilumipesu

Miten voi teloa tassunsa hangessa pallon kanssa hypellessä JA OLLA HUOMAAMATTA KOKO ASIAA vaikka polkuanturasta puuttuu palanen? (Emäntä ihmettelee yhä vaan sitä, miten nopeasti koiran haavat sitten kuitenkin paranevat.)

Miten toko voikin tuntua yhtäkkiä niin tahmealta? Ilmoittautuako kevään tokokurssille vaiko ei? 

Miten koira voi tykätä SEURAAMISESTA niin paljon ja olla fiiliksissa siitä, kun emäntää ei samaan aikaan vois vähempää kiinnostaa koko homma? Lillin mielestä voidaan ihan hyvin jatkaa tokoakin, se on ihan kivaa. 

Miten koira voi hankkia itselleen vihamiehiä - anteeksi vihakoiria - jotka eivät vaan ikinä saa anteeksi sitä, että ovat kuningattaren omalla pihalla käyneet "kiroilemaan". Lillin elämässä on kaksi tällaista vihakoiraa ja toinen oli tokokentällä kanssamme. Ei ole nähtävästi saanut vieläkään anteeksi "reviiririkkomustaan", jossa toinen haukkui autoaan puolustaen ja toinen omaa pihaansa, johon auto oli pysähtyneenä. Toinen vihakoira on kummini labbis, joka on laajentanut reviirinsä naapurin - eli vanhempieni pihaan asti - ja sehän on tietysti LILLIN piha. RÄYH!

Miten hauskaa voikaan olla painit koirakavereiden kesken? Pojat on taas ihquja. Painikaveriksi on päässyt ainakin Ramo, ja bestikset Rasta ja Fari. Tiedossa lisää koiratreffejä, ja mikäs sen mukavampaa. Lumessa yhdessä riehuvat koirat ovat parhaita näkyjä maailmassa. 

Miten koira voi tietää, että olemme saapuneet hyvin lumisella autolla nyt noin kilometrin päähän kesän uimarannasta ja pistää kiskoen sen suuntaan? Koira takaisin autoon ja rannalle, ja voi miten hauskaa olikaan, vaikka talvimyrsky ulvoi korvissa! Lillin mielestä palloa kuuluu heittää LAITURILTA vaikka talvi onkin. Tyhmä emäntä heitti ensin sitä palloa rantaan, kunnes Lilli pinkaisi pika-pikaa merkitsevällä katseella varustettuna veteen - öh, siis JÄÄLLE. Olkoonkin vaan talvi, mutta uimarannalla emännän KUULUU heittää palloa LAITURILTA VETEEN - öh siis JÄÄLLE - mut enivei, oli SUPERHUBAA!!!

Miten koira voi olla noin ihana?!? Turkki alkaa olla nallekarhumitassa. Kerrosta ylempänä hissiä odottavan perheen tyttö huomasi Lillin saapuessamme agitreeneistä kotiovemme taakse, ja sieltä yläviistosta kuului aito huokaus: "Oi miten ihana koira!" Ja niinhän se onkin. Etenkin tänään, kun vihdoin oli neidon mielenlaadulle sopivasti toimintaa. Silloin voi emännän pyynnöstä köllähtää hetkeksi ihan vapaaehtoisesti ilman mutinoita emännän syliin kylkiasentoon ja vastaanottaa rapsutuksia. Lilli ei ole sylikoira, mutta joskus se vaan on sitäkin.  Kerrottakoon kuitenkin, että agilityleirillä ja pari päivää sen jälkeen kainaloon yöksi nukkumaan käpertyvää koiraa ei ole leiristä palautumisen jälkeen näkynyt.  Mitä enemmän puuhaa, sitä lutuisempi koira. Jos toimintaa ei ole ollut tarpeeksi, voi emännän huomiota hakea kyttäämällä ikkunasta ja kommentoimalla härön näköisiä kulkijoita (joita voi kulkea tosi paljon, jos on ollut tosi tylsää) taikka kuuntelemalla käytävän ääniä ja haukahtelemalla niille. Ihan sama, vaikka tuleekin huutoa ja välillä rämisevä muovipullo melkein tassuille - se on kuitenkin emännältä saatua huomiota ja se on niin ihanaa. Jesh, huomasit mut sittekin! Tehtäiskö jotain, pliis? Toiminta keskittyy nykyään hyvin paljon viikonloppuihin, mutta emäntä yrittää parantaa tapansa ja pidentää lenkkejä ja kehitellä aivojumppaa myös viikolla töiden jälkeen. Ehkä niitä koirakavereita voisi joskus soitella ihan arkipäivänäkin lenkkeilemään...

(Myöhemmin jos jaksan, laitan kuvauksen vielä viime viikon tokotreenin ja tän päivän agilitytreenin sisällöstä.)

Miten suuri pala elämää voikaan yksi pieni(keskikokoinen) koira olla?