Ohitustreeniä ja muuta mukavaa

Käytiin katsomassa lauantai-illalla earth hourin aikaan, miten paljon läheisellä omakotitaloalueella on taloja pimeänä. Oli niitä jonkin verran. Käveltiin sellaista kapeaa hiekkatietä. Pitkää suoraa tietä on tulossa vastaan koira. Näyttää pikkukoiralta. Päätän, että nyt tehdään ohitus. Kaivan taskusta naksun ja namia. Kadun siinä kohtaa, kun jo kaukaa kuuluu väyh-väyh-väyh-VÄYH! Pikkukoira aloittaa konsertin heti meidät nähdessään. Narunjatke ei tee mitään. Lillis kiinnostuu lähestyjästä, sanon ohi, Lillis ottaa kontaktia minuun, NAKS ja namia. Ottaa itse kontaktia ja pitää kontaktia, NAKS ja namia x 10. Ollaan jo aika lähellä. Pikkukoira sanoo välillä VÄYH-VÄYH, mutta Lillistä ei haittaa, kunnes... Ollaan parin metrin päässä, koira näyttää olevan länsi-ylämaanterrieri, narunjatkeena on setä JOKA PYSÄHTYY PAIKALLEEN! No kiva. Terrieri nostaa kauhean metakan ja Lillis vastaa. Raahaan Lillisen ohi PAIKALLAAN SEISOVASTA SEDÄSTÄ ja hinassa tempovasta haukkuvasta koirasta, väliin ei jää varmaan edes metriä, kun tie on niin kapea. Lillis ei hauku ihan tosissaan, tavallaan räksyttää takaisin. Lillis lopettaa oikeastaan jo kun olemme ihan kohdalla, NAKS ja namia, NAKS ja namia. En voi vastustaa kiusausta ja sanoa sedän varmasti vielä kuulleen, että "Oliko paha, kun pysähtyi? Ei haittaa silti." Jos setä vaikka tajuaisi. Mutta ei setä varmaan tajua. Mulle jäi kaikesta huolimatta tästä ohituksesta hyvä fiilis. Lillis ei haukkunut mitenkään tosissaan, se otti pitkään itse kontaktia, vaikka vastaantulija haukkui. Lillis nollasi jo kun oltiin vielä ihan vierellä. Kyllä tästä eteenpäin päästään. Mulla on tavoitteena oppia kuulemaan Lillin haukusta erilaisia nyansseja. Se kun on joko hiljaa tai haukkuu täysillä, mutta silti se voi haukkua enemmän tosissaan tai vähemmän tosissaan. Lisäksi silloin, kun se mun mielestä rähjää kentän laidassa, ei muut ole välttämättä kuulleet mitään tai se ei ole kuulostanut ollenkaan pahalta.  Onko se vaan niin, että mua ärsyttää, kun MUN koira haukkuu. Että se kuulostaa mun korvaan pahemmalta kuin onkaan... Koetan kasvattaa sietokykyäni ja oppia tulkitsemaan erilaisia hakkumisääniä. 

Olen tainnut unohtaa kertoa, että lauantaina, kun odotustreenistä agihallila mentiin kirjaimellisesti metsään, tapahtui myös muunlaista vähemmän hauskaa. Kun pääsin agista kotiin, ei takaluukku autosta aennut ollenkaan. Koira istui hölmön näköisenä autossa, kun emäntä lähti hakemaan sisältä sivuleikkureita, joilla saisi katkaistua nippusiteet, joilla häkki on kiinni penkissä ja yrittäisi saada koiraa ulos takapenkkien kautta. Emäntä liukastui pihalla ja kaatui vesilätäkköön. Koira saatiin ulos takapenkin kautta, mutta takaluukku on ollut rikki viikon ja koiraa on kätevästi laitettu autoon laskemalla ensin takapenkit jne. Tänään yritettiin sitten isoveljen asiantuntemuksella selvittää, mikä takaluukkua vaivaa. Koko kahvasysteemi oli täynnä mutaa, kun tiivisteet olivat pettäneet... Ja varsinainen avausmekanismi oli noin neljäsosa nuppineulan kokoinen. Koiraperheessä takaluukkua aukaistaan jostain syystä aikas usein, joten automerkki taitaa vaihtua seuraavaa autoa ostaessa... 

Siinä Opelin takaluukun muoviosia irrotellessa Lillis leikki tyytyväisenä pallolla veljenpojan kanssa sisällä. Mulle valaistui parkkipaikalla kertaheitolla, miten hyvältä se Lillis oikein tuoksuu! Kun me räpelsimme auton kimpussa, käveli läheisellä teillä suuri koira emäntänsä kanssa. Koira päätti kiskoa emännän kymmenen metriä tiestä sivuun ja muakin alkoi kiinnostaa, kun tulivat ihan vierestämme ohi - ja läheiseen lumihankeen, missä Lillis oli käynyt hetki sitten KÄVELEMÄSSÄ, ei siis edes pissannut tms. Oli vain kävellyt siinä lumessa muutaman askeleen. Suuri koira haisteli ihan huumassa kaikki Lillin tassun jäljet, kunnes sen emäntä kiskoi kypsän näköisenä koiran väksin pois, palasi sen kymmenen metriä päätielle ja jatkoi matkaa. Mä en ole tainnut tajuta, miten hyvältä se Lillis oikeasti haisee. Olen sen huomannut, että suosittu se on urosten hännystelyn kohteena ja moni luulee, että sillä on JUST juoksut tulossa tai menossa... Lillis raasu haisee aina hyvälle. Tässä kohtaa vasta älysin ajatella, että ehkä Lillisellä on hyvä syy tai oikeastaan tarvettakin pitää tuntemattomat ja varsinkin suurikokoiset koirat kaukana itsestään. Mä seuraan aina ohituksissa Lillistä. Pitäisköhän mun joskus katsoa, mitä ne muut koirat tekee tai miltä ne näyttää... Toisaalta, onhan sillä tarve haukkua nartuillekin, mutta ehkä se on sitten sitä egoa ja isottelua. Lillis pitää ääntä itsestään. Täältä pesee tyttöenergiaa!