Koiran oppiminen ei ole tasaista nousua, vaan se tapahtuu sykleissä, niin että välillä kehitytään huimasti ja sitten mennään taas takapakkia, kunnes taas päästään uuteen nousuun... Tällä tavoin noustaan pikkuhiljaa tasaisesti kohti "tähtiä" eli tavoitteita. Vaikka tämän asian on oppinut tietämään, niin silti ne takapakkikaudet harmittavat todella. "Kyllähän tämä jo osataan! Miksei se suju?" Muiden emäntien kanssa on joskus tullut pohdittua, että onkohan tämä kausittaisuus enempi narttujen juttuja... Että ovatkos urokset koulutettavina suoraviivaisempia ja tasaisia? Mihinkään luotettavaan tulokseen ei ole taidettu päästä. Toki taitavat olla yksilöistäkin kiinni.

Ymmärrettävästi Lillin pennutus toi pientä takapakkia tietyissä asioissa, vaikka voihan sen nähdä tavallaan kehityksenäkin (ja joissain asioissa tapahtui toki kehitystäkin). Itse tulkitsin, että Lillin tullessa takaisin kotiin, olivat vahti- ja laumavietti normaalia enemmän koholla. Kerrostaloelämään totutellessa käytävästä kuuluvista äänistä ilmoiteltiin turhankin herkästi. Pikkuhiljaa kestokyky on kuitenkin kasvanut, eikä yhtään valitusta ole naapureilta tullut. Lillin vahtihaukun herkkyyteen vaikuttaa toisaalta selvästi se, onko ladyllä ollut tarpeeksi toimintaa päivän aikana. Jos on ollut aivojumppaa ja liikunnallista aktiviteettia tarjolla, voidaan rauhassa tuhista sohvalla unta maiskutellen, vaikka naapuri paiskoisi ovea ja raahasi pahvilaatikoita ovemme takana. Vahtimisessa on siis se huono puoli, että ilmoitushaukku sinänsä palkkaa koiraa. Kokee ilmeisesti olevansa hyödyksi tai saattaa jopa hakea sillä huomiota. Negatiivinen huomiokin on huomiota... Ja jos on ollut tylsä päivä, niin sitä voi kivasti viihdyttää itseään ja hakea emännän huomiota ilmoittelemalla ihan turhista jutuista. Emännän pitäisi kiellon sijaan tarttua tyhjään pulloon tai muuhun rämäytettävään tavaraan ja olla valppaana... Tulen kutsuneeksi helposti Lillin luokse - eli pois käytävältä - jos se on haukahtanut siellä. Hmm. Vahtiminen on toki jo huomattavasti vähentynyt, mutta on mielestäni vielä hieman liian herkässä. Jos naapurissa juhlinut sakki lähtee liikkeelle portaiden kaiteisiin törmäillen ja kuulostaa norsulaumalta, niin silloin mielestäni saakin äänistä ilmoittaa.  Joskus Lillin vahtihaukkuun riitti "kiitos" eli kuittaus. Periaate oli silloin, että kerran saa haukahtaa, mutta toinen kerta on jo liikaa ja siitä tuli tiukka kielto. Niihin aikoihin taitaa olla vielä matkaa.

Laumavietin korostuneisuus näkyi pentulaatikosta palatessa ensimmäisillä perheen yhteisillä lenkeillä siinä, että Lilli oli tooodella huolissaan isännän jäädessä kuvaamaan ja emännän jatkaessa matkaa. Lilli saattoi jopa asettua poikittain emännän eteen, että ei nyt jatketa matkaa, kun isäntä meni hukkaan. Ja kun isäntä vihdoin sai meidät kiinni, oli Lilli ihan superiloinen, kun lauma oli taas kasassa... Tämä käytös on onneksi jo jäänyt pois. Lilli on ollut aina helppo jättää yksin kotiin, eikä se ole rikkonut tavaroita yksin ollessaan (eikä riko nytkään) eikä pitänyt minkäänlaista ääntä yksi jäädessään. Isäntä, joka lähtee aamuisin viimeisenä töihin, on nyt kertonut Lillin protestoivan keittiöön joutumista (viettää päivät keittiössä portin takana) ja vinkuvan hetken perään, kun isäntä lähtee töihin. Emäntä epäilee, että isäntä saattaa vahvistaa käytöstä lähtemällä mukaan Lillin pelleilyihin... Onhan se iso muutos, kun kennelissä on aina ollut väkeä kotona, ja nyt saa kököttää pitkän päivän yksinään. Tyytyväisenä Lilli näyttää kuitenkin päivänsä nukkuneen, kun emäntä saapuu ensimmäisenä kotiin. Usein hyppää vielä sohvalle jatkamaan hetkeksi unia... Ja joskus saatetaan ottaa yhteiset päikkärit koira emännän kainalossa. Laatuaikaa. Lillin mielestä tosin laatuaika koittaa siinä vaiheessa, kun toiminta alkaa.

Emäntä oli aluksi hyvin pettynyt siitä, että Lilli vahti ihmisiä. Eli saattoi pihassa tai lenkillä yrittää haukkua vastaantulevaa ihmistä. Tästä emäntä oli toooodella pettynyt, kun sosiaalistamiseen on käytetty valtavasti aikaa ja tehty valtava määrä työtä. Tulos oli ollut jo se, että Lilli ei vahdi ihmisiä. Yksittäisen metsässä yllättäen esiin tulevan ihmisen kyllä saattaa haukkua (ilmoitushaukkuna emännälle). Onneksi tämä hölmöilyvaihe meni nopeasti ohi, ja nykyään lenkillä vastaatuleva ihminen tarkoittaa sitä, että Lilli ottaa katsekontaktin emäntään, saa kehut ja palkkanamin. Huh! 

Hassua kyllä, koirien ohitusten suhteen Lilli on mennyt suuren askeleen eteenpäin pentulomansa aikana. Kennelmammalle suuret kiitokset oletettavasti tehdystä työstä asian suhteen. Lillin huomion saa todella helposti pois ohitse menevästä koirasta. Lilli tietää, että voisi kääntyä ja nähdä koiran ja haukkua sille, mutta valitsee kontaktin emäntään ja namit. Hienoa! Edelleen vaihdamme välittömästi suuntaa, kun koirakko tulee vastaan. Palkkaan ja väistän pikkukoiratkin, vaikka niiden ohitus sujuisi varmaan ilman tukeakin. Tässä yhtenä päivänä tuli tooodella hyvää treeniä, kun aika läheltä edestämme tuli alikulkutunnelista yhtäkkiä esille saksanpaimenkoira emännän kera. Kääntyivät onneksi kulkemaan edellemme, eivätkä meitä vastaan (ei tullut ohitusta). Lilli nosti korvat eteen kolmioiksi, mutta seuraavaksi vilkaisi minua, ilman että tarvitsi sanoa mitään (en siis ottanut huomiota, vaan Lilli otti kontaktin itse). Näin jatkettiin matkaa kumpikin puhumatta mitään. Joka vilkaisusta emäntään sai namin. Ihanaa! Vastapainoksi kerrottakoon, että MEIDÄN pihassamme kulkeva koira kyllä haukuttiin pystyyn, tosin iloisena häntä heiluen, mutta haukuttiin lujaa... Kunnes emäntä kuljetti varmoin ottein autokatoksen taa (niin ettei toista koiraa näkynyt) karjaisi "riittää" ja jutteli "jätä, ei haittaa, mennään". Se loppui sitten siihen se. Mutta jos Lillin OMASSA pihassa joku koira suvaitsee kulkea, niin haukut saa varmasti... Olkoonkin, että kyseessä on kerrostalopiha... Se on kuitenkin "Lillin piha". Ai niin, naapuritalon chihuahuat saavat kulkea vapaasti. Niille Lilli tuhahti jopa joskus selvästi "PYH", kun mentiin ohi ja chihuahuat haukkuivat taukoamatonta kimeää haukkua. 

Vesikoirien pikkujoulut olivat hieman liikaa Lillille. Uroskoirat ovat yhä ällöjä. On kidutusta laittaa Lilli uroskoirien kanssa samaan tilaan. Lilli jopa oksensi... ja vietti aikaa eteisessä, vessassa ja kodinhoitohuoneessa hengaillen. (Ilmeisesti Lilli ajattelee, että yksi ihana pentue on toistaiseksi ihan riittävästi - pysykää urokset vielä kaukana - kerron kyllä sitten kun taas kiinnostaa.) Seuraavan päivän lenkkeily oli kovasti Lillin mieleen. Kirmailua mutaisessa metsässä. Siellä oli tilaa, niin että uroksetkin ovat ihan siedettäviä ja potentiaalisia leikkikavereita. Parhaat spurtit ja painit otettiin kuitenkin nuorempien narttujen seurassa.

Lilli on joskus "queenbitch" ja esitti sellaista myös pikkujouluissa, kun löysi puruluun... Lilli jätti puruluun lojumaan keskelle lattiaa ja alkoi murista jos joku edes kulki HÄNEN luunsa ohitse... Hohhoi. Queenbitch myös pissii aina päällimmäiseksi... eli jos joku käy merkkaamassa lenkillä, queenbitch käy merkkaamassa omat pissansa siihen päälle - tottakai koipea nostaen. Queenbitch ei ihan aina ole queenbitch. Tänään vesikoiralenkillä sivulta lähestyvä Pinja sai kepin putoamaan hyvin nopeasti Lillin suusta. "Okei, sun keppi." Tällaisessa tilanteessa Lilli puolustaa keppiä vain, jos se on emännän keppi (riittää, että emäntä on koskenut keppiin, silloin sitä ei perskules viedä!) ja ottaa vaikka turpaansa esineen takia. Emäntä onkin ollut jo hieman huolissaan, kun kaikki Lillin yläpuolella olevat tutut nartut alkavat olemaan leikattuja eivätkä laita neitoa enää ruotuun. Onneksi löytyy vielä joku, jolle Lilli nöyristelee. Hyvää se vaan tekee.

Sama koira osaa olla myös oikea lössykkä, istua rapsuteltavana ja antaa suukkoja... Aikamoinen paketti, mutta aina yhtä ihana! 

Ai niin, pitääpä kertoa, kun maassa oli millin verran lunta ja käytiin ihanalla iltalenkillä spurttaamassa vapaana pelloilla... joiden vieressä kulkee se ihana metsä, jossa kulkee niitä ihania riistajälkiä. Lilli nimittäin ampaisi viimeksi jonkin otuksen perään ensin jäljestäen ja sitten jahtihaukku kaikuen - korvat lukossa. Tässä samaisessa paikassa. Oli selvästi kierroksilla lähestyttäessä metsikön reunaa (tietää pääsevänsä vapaaksi). Otin riskin ja päästi koiran auki. Sai melkein heti selvän vainun. Kutsuin luo aina ennen kun heitti korvat lukkoon tuoksuista. Rauhoittelin ja kehuin. Kerran jo ampaisi metsän puolelle, mutta palasi takaisin emännän huutaessa tauotta "väärin-väärin-väärin" (miten niin opettajan koira?). Jotenkin ihanaa, kun saa huomion koiralta, joka on NIIN fiiliksissä jäljestä. Palasi aina emännän luo, joka ohjasi vielä kädellä polkua osoittaen ja käskyllä kulkemaan suoraa ja korjasi aina kun metsän puoli alkoi houkuttaa, että "ei-sinne". Elämässä pitää ottaa riskejä. Koirallani on taas korvat. Jee! Lilli fiilisteli sitten sillä sallitulla polulla juosten ja ojien yli loikkien. Millin lumikerroksesta nautittiin ja hepuloitiin. Emäntä nautti erityisesti talven ensimmäisestä peltorallista, jonka jälkeen EI tarvittu suihkua.