Tänään otettiin sitten härkää sarvista ja lähdettiin pitkästä aikaa kunnon pitkälle hihnalenkille. Ihan niin sissi en ollut, että olisin lähtenyt liikenteeseen seitsemän aikaan, jolloin kaikki kulmakunnan Sesset tuntuvat olevan liikenteessä. Yhdeksän kieppeillä on toinen yleinen koirienulkoilutusaika näillä kulmilla. Varsinkin seitsemältä käy helposti niin, että jo kotipihassa on sitä läpikulkuna käyttävä koirakko liikkeellä... Siitä päästäänkin jo mukavasti kierroksille tyyliin "prkl mun piha" ja sitten voidaan jatkaa niin, että roskisten takana kadulla menee koira, väistämme sitä kiertäen autokatosten takaa, mutta autokatosten takaa esiin tullessa siellä odottaa taas koira ellei parikin jne. jne. Hyvin rentouttavaa. Lopulta on pakko mennä jostain koirasta lähiotuksella ohi hihna kireällä haukkua kiskoen ja naama punottaen. Näitä tilanteita yritän välttää viimeiseen asti. Olen yrittänyt väistää tai kiertää koirakon aina kun mahdollista. Suuret mustat ovat jostain syystä erityisen pahoja. Ja ne, jotka ovat kotipihassa, ovat pahiksia - paitsi naapuritalon chihuahuat saavat aikaan vain tuhahduksen. Olen tässä talvella säästänyt itseäni ja käynyt aika paljon lenkillä väljemmillä vesillä, metsässä, pellolla, jäällä jne. Aina ei vaan jaksa hihnailla - se kun on meillä ainaista treeniä.

Tänään ajattelin taas säätää jotain omiani, silläkin uhalla että mennään metsään (taas) ja lujaa. Olen vaan ollut niin innoissani tajutessani vihdoin jotain hyvin oleellista koiran koulutuksesta. Kun Lillin oikein villitsi sinisellä piippaavalla pallolla agitreeneissä, se ei edes huomannut (eli ei reagoinut mitenkään) viereisellä kentällä haukkuviin ja juokseviin koiriin eikä omaa kenttää ylittäviin ihmisiin. (En tiedä miksi tätä kutsutaan, mutta tätä ehkä ajattelin patoamiseksi. Koetan olla käyttämättä termejä joista en tiedä yhtään mitään, joten saatte sitten vinkata, mistä missäkin jutussa on oikeasti kyse.) Villitty koira (argh, keksikää parempi termi, jos se ei patoa niin mitä se tässä sitten tekee ) kestääkin yllättäen enemmän. Enpä ole tällaista tajunnut. Tänään lenkkeillessä ehkä tajusin miksi. Ehkä.

Ajattelin ottaa piippaavaan pallon taskuun ja piippasin ja näytin sitä Lillille ennen lenkille lähtöä. Huonolla tuurilla alakertaan lähiaikoina muutanut (montako koiraa tässäkin talossa jo on!) pikkukoiralauma oli liikkeellä flekseissä siinä kerroksessa, johon tulimme hissillä ja halusimme ulos. Räyh-räyh haukkuivat perhoskoira ja joku muu pikkuinen keskellä käytävää. Päätiin viedä Lillin tyynesti ohi. Haukahti kyllä koirille ohitettaessa, mutta otti kontaktia minuun ovella. Jäi kierroksille. Piippautin palloa taskussa, jolloin Lilli keskittyi siihen, eikä alkanut haukkua "tyhjää pihaa", niin kuin saattaa joskus vastaavassa tilanteessa tehdä, jos jää kierroksille. Leikittiin vähän pihassa pallolla. Oli kierroksilla, ja aikoi haukkua lähestyvät kaksi ihmistä (niin se tekee, kun menee kierroksille, alkaa vaan vahtia kaikkea - tässä yksi syy, miksi en ole yllyttänyt koiraa). Piippasin palloa, otin sen taskusta, älläsin vähän sillä. Lilli roikkui kiinni pallossa ohituksen ajan, kehut ja leikkiä pallolla. Ainakin tässä kohtaa koetti kiskoa hihnassa.

Heiteltiin vähän kevyen liikenteen väylällä palloa, Lilli jahtasi, heitti pallon mun jalkoihin, revittiin vähän ja hoin pidä-pidä-pidä (tässä jutussa rupee oleen jo liikaakin vetoa ja ehkä pilasin(?) ton pidä-käskyn tän lenkin aikana, mutta mitäs pienistä...) - kiitos ja pallo lentää. Otettiin vähän kierroksia alas, pallo taskuun, haistelua lumipenkassa, pissi-kakka-asiat (me kerätään kakat vaikka suurin osa ei niin teekään ). Käveltiin jonkin matkaa, Lilli näyttää iloiselta, ottaa pari pomppua taskua haistellen. Kaukaa takaa ohitti koira, Lilli huomasi sen, ennen kuin ehti sanoa mitään, leikittiin pallolla taas. Heittelyä, repimistä (jonka piti olla se pidä) jne. Sanoin aina "tauko", kun palloleikki loppui, niin Lilli jäi vähän fiilistelmään, että se voi siis niinku jossain vaiheessa jatkuakin. Seuraavasta olen niin ylpeä. 

Näen jo kaukaa, että vastaan tulee kultainennoutaja fleksissä huidellen. Koetan olla tuijottamatta koiraa tai muuten muuttamatta käytöstäni, mutta se on vaan hirmu vaikeaa. Lilli huomaa kaiken. Sopivasti rivitalojen suuri roskis osuu kohdalle, kaarretaan sen suuntaan, kakkapussi roskikseen ja palloa kaivamaan. Lilli bongaa nyt takaansa lähestyvän kultaisennoutajan. Koetan pitää äänen oikein-oikein iloisena ja kirkkaana - "ohi" - "Lilli täällä, pallo!" Lilli luopuu kultsusta ja tulee villisti leikkimään pallon kanssa. Ohjaan meidän hieman roskiksen taa ja revitään ihan hulluna palloa ja kehun ja ällään tuhannesti samalla. Koira ohittaa meidän roskiksen takaa. Leikitään vielä hetki. Lilli näyttää muistava kultsun, kääntyy pallo suussa ympäri hyvin valppaana korvat ylhäällä kolmioina. Kävellään katua eteenpäin, Lilli ottaa nuuhkoset koiraa maasta ja ilmasta. Sanon jotain tyyliin hieno-ohi-jätä-tms. ja kehun kovasti. Lilli katsoo minua ja näyttää iloiselta. Leikitään vähän taas pallolla. Pallo taskuun.

Vastaan tulee hiihtäjä - sitä katua pitkin. Katson että nyt kyllä tulee kadun reunus hieman ahtaaksi ja vaihdan Lillin "reunaan" käskyllä tien vasempaan laitaan, jossa ei ole erillistä tilaa jalankulkijoille. Lilli on oppinut ihanan asian, että jos vaihdamme kadun puolta, niin vastaan tulee jotain todella epäilyttää ja silloin se haukkuu todella herkästi. Huomaan, että se alkaa jo katsoa hiihtäjää, että mikäs mörkö se siellä kun puoltakin vaihdettiin ja tilaa tehtiin... Otan pallon taskusta, ällään Lillin oikein roikkumaan siinä ja revin palloa oikein voimalla Lilliltä, jolloin ottaa vahvan otteen ja repii vastaan. Älläsin ehkä vielä revi-revi tms. Tässä kohtaa tajusin, miksi en ole Lilliä ällännyt tai laittanut kierroksille lelulla vastaavissa tilanteissa (jos se joskus olisi ollut mahdollistakaan, kun ei muistaakseni kiinnostunut lelusta jännissä tilanteissa). Hiihtäjä ollessa kohdalla Lilli irrottaa pallosta, sanoo hiihtäjälle RÄYH! - ja jatkaa pallossa roikkumista sen jälkeen niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ehkä se on joku paimennus-HAU tms., sillä näyttää sen sanoessaan kuitenkin aika rennolta. Se on sellainen kommentti, mutta en tykkää siitä yhtään. Nameilla rauhassa ohittaessa tämä kohdalla kommentointi on jäänyt pois, mutta nyt lelussa roikkuessa kierroksilla ollessa se tuli esiin. Noh, olen aikas kestävää sorttia, joten jatkamme tätä kierros-kokeilua vielä. Jos saan aikaan jonkun kaikille kohdalla olijoille haukahtavan olion, niin sitten sitä taas istutaan ja mietitään, mikä nyt meni vikaan... Onkohan tämä juttu vaan joku Lillin ominaisuus vai omaa taidottomuuttani. Se on niin totta, että mitä enemmän sitä oppii, sitä enemmän samalla huomaa, miten vähän sitä tietääkään ja miten väärin on saattanut toimia... mutta ehkä itselleen pitää antaa anteeksi. Ei kaikkea voi tietää ja osata tulkita. Taidan olla vähän haukkuherkkä koiranomistaja. Nytkin oli ihan ****n vaikea olla näyttämättä pettymystään ja sanoa iloisella äänellä "ohi" ja jatkaa leikkiä niin kuin ei mitään. Päätin ottaa nyt sellaisen taktiikan, että meni syyteen tai saveen, vaikka Lillis ehtisi vetää ihan rähinäasteelle, niin palloleikkiä tulee silti. Koetan ns. korvata sen toiminnan ja saada ehkä Lillin yhdistämään koirat villiin palloleikkiin. (En taida taaskaan ihan oikeasti tietää mikä mulla on ideana, mutta joku visio tässä on...)

Kuljetaan eteenpäin metsikköön, jonka keskellä menee hiihtolatu. Kuljemme metsän reunaa polulle. Lilli näkee metsässä heiluvia hiihtäjiä (pimeää, tummia hahmoja liikkuu). Sanoin iloisesti "ohi" ja "missä pallo". Leikitään pallolla. Lilli unohtaa hiihtäjät. Kun sanon taas tauko, jää Lilli katselemaan minua, syö vähän lunta ja käy hassuun leikkiinkutsuasentoon pylly pystyssä. Riehutaan vähän, kehun ja silittelen Lilliä. Jatketaan matkaa, Lilli hyppii vasten mun taskua, jossa on se pallo, mutta en välitä. Lopettaa kohta ja jatkaa matkaa, mutta ei ota ns. rennosti vaan seuraa minua ja kulkee vapaaehtoisesti enimmäkseen takanani. Yleensä kun poluilla huitelee mielellään edellä. Ehkä koettaa saada mut heltymään pallonviskelyyn. Kulkee tosi iloisena, häntä heiluu, katsoo mua vapautuneesti. Tämmöistä ihailevaa katsetta olen tainnut joskus toivoakin. Kun kuljetaan kadulla ja toinen alkaa seuraamaan ihan täpöllä, mietin mielessäni mitä tehdä. Pysyn kovana ja päätän palkata seuraavan kerran vasta, kun koira ilmestyy näköpiiriin. (Eipä valitettavasti tarvinnut kauhean kauan odottaa.) Höpöttelen Lillille, hypähtelen ja pidetään iloista virettä yllä. Lilli ottaa rennommin ja alkaa huidella mun edellä. Vastaan tulee koira. Lilli bongaa sen. Kutsun Lillin luo ja tehdään käännös 180 astetta ja lähdetään tulosuuntaan. Loppujen lopuksi väistän takaa tulevaa koirakkoa pieneen metsikköön ryteikköön ja lumihankeen. Otetaan pallo, revitään (pidä-pidä-pidä-kiitos), pallo lentää ja sitä etsitään tai kopataan ilmasta. Pidän kovaa ääntä, koiraa taluttava mies katsoo kuin hullua, Lilli haukahtaa koiraa, minä vaan hoen kimeällä äänellä että "ohi" ja "pallo-pallo-hieno-tyttö-TAITAVA". Revitään ihan hulluna ja riehutaan pallolla ja lumi pöllyää. Huomaan, että oon ihan lumessa jo itsekin. Pipo ei meinaa pysyä päässä. Päätän lähteä pois, Lilli menee vähän edelle, niin penteles sitä samaa tietää samasta suunnasta tuleekin sitten kaks labbista (=Lillin ykkösinhokkeja) ja esiin tullessaan ovat tottakai jo tosi lähellä. Lilli käy räyhäämään, minä koetan olla rennosti että mennäänkin tänne päin, kiskaisen Lillin hihnasta ei-niin-kevyellä-otteella takaisin metsikön siimekseen, "ohi, missä pallo" valtavaa biletystä ja pallon kanssa revittelyä. Lilli on niin kierroksilla että aikamme reviteltyään nappaa pallon mukaan vahingossa mun etusormen ja kiskoo ihan hulluna - sanon tyhmänä vaan että "kiitos" ja "kiitos" mutta eihän se otus päästä irti ennen kun karjaisen sille "IRTI!" niin että vähän taisi jo säikähtää. Jatketaan vähän leikkiä. Piilotan palloa lumihankeen, niin saan kierroksia vähän alas. Palataan kadulle, ollaan tosi lumisia. Niin, ja tarviiko sitä sanoakaan, että suurimman osan matkaa pallo ei edes enää piippaa... Täytyy kohta mennä ostamaan koko tööttööt-pallovarasto. Pitikö tätä palloa käyttää vaan agilitypalkkana? 

Ollaan melkein pitkän kadun päässä aika lähellä kotia, omakotitaloalueella. Pihasta edestämme kadulle kaartaa koira ja ihmisensä, voi kökkö. Joudutaan palaamaan melkein koko kadun mitta takaisin, ennen kuin tarjolla on poikkikadun pätkä (joka johtaa isolle tielle) jolle voimme väistää. Pienellä hiekkatiellä en halua vielä tässä vaiheessa ohituksia kuonokkain. Pikkutienpätkällä harjoitellaan oikein olan takaa, kun isomman tien varteen on pysähtynyt koiraihmisiä juttelemaan. Saadaan yleisöä, katsovat meitä huuli pyöreänä kun riehutaan pallon kanssa, Lilli loikkii lumihankeen pallon perässä, ryntäilee pitkin katua vierivää palloa kiinni ottaen ja tekee ilmahyppyjä, sekä repii-repii-repii palloa kädestäni. Lilli kyllä huomaa kadun vastakkaisella puolella seisovan koiran, mutta siitä huomio on helppo saada pois. Koira jota alunperin väistimme, olisi voinut mennä ohi jopa huomiotta, mutta treenin takia käänsin Lillin pallolla leikin lomassa niin, että näki aika läheltä ohittavan koiran, ja ehti sanoa sille valitettavasti RÄYH! ennen kuin jatkoimme leikkiä. Leikittiin ihan hulluna pallolla. Jossain vaiheessa tajuan, että kadulle kääntyy auto - olen keskellä katua persus pystyssä leikkimässä Lillin kanssa, koira juoksentelee ympäri katua... Otan Lillin repimään palloa, auto pysähtyy viereemme, odotan jo jotain kommenttia mutta auto jatkaa matkaa. Meillä taitaa olla hyvin suuri maine kohta lähikulmillamme... Ja jos lehdessä lukee, että nainen ja koira jäivät auton alle, niin tiedätte että olemme olleet taas vähän treenaamassa... ei kai sentään. Päästään vihdoin sinne kadun päähän - matkalla mm. hullua kierimistä lumikasassa Lillin toimesta ja hyvin iloinen lenkkeilijä näytti olevan muutenkin. Ison kadun ylitys vuorossa, mutta vasemmalta lähestyvät ne samat labbikset, joille haukuttiin sieltä metsästä. Ilmeisesti näiden ulkoiluttaja haluaa nähdä meidät hullut tarkemmin, ja kääntyy tahallaan(?) kadulle, jolla olemme odottamassa. Poistun Lillin kanssa tilaa antaen takavasemmalle pienelle kadunpätkälle melkein omakotitalon pihaan... Ja leikitään taas hullua repimisleikkiä. Käännän Lillin leikkimään niin, ettei sen tarvitse nähdä läheltä meneviä labbiksia (ajattelin, että jos vaikka tulee jotain kommenttia tai tyyppi tulee niitten koiriensa kanssa tahallaan iholle tms.) - ei yhtään haukahdusta, pallo on jo ihan rutussa kun revitään niin paljon. Labbiksen omistajalta pitkiä katseita, mutta kehun ja riehun kimeästi ja ylipirteästi. Kyllä meillä taitaa olla maine, mutta viis siitä. Superohitus. Lilli katselee mua ylpeän näköisenä vielä kotipihassa. On jotenkin rennompi ja saan tuhannesti suukkoja kun päästään kotiin. Ilmeisesti oli kivaa. Mä oon ihan loppu ja nahkahanska oli kastunut pallon kanssa repiessä. Ottaessani hanskaa pois huomaan, että koko käsi on ihan sininen. Palloa repiessä on hanskasta irronut väriä käteen - eikä se lähde sitten millään! Mikään saippua ei auta. Kyllä, me näytetään toooosi älykkäiltä.    Jatketaan ohitustreeniä ja katsotaan, mitä tästä nyt tulee, vai tuleeko mitään.