Miten ihanaa onkaan katsella, kun koira oikein tankkaa tiettyä ihmistä. Nauttii ihmisen läsnäolosta ja nauttii rapsutuksista silmät puoliummessa. Lillillä on ollut ikävä! Olimme käymässä vanhempieni luona. Heitä oli toki kaivattu ja oltiin tooosi iloisia jälleennäkemisestä - puolin ja toisin. Lillin ykkössuosikki on kuitenkin pikkuveljeni. Hänen kylkeensä oikein liimauduttiin kiinni, käännettiin selkää rapsuteltavaksi, stepattiin istuma-asennossa vähän lähemmäs, jos rapsutus loppui, että lisää-lisää. Vilkas koira jaksaa istua rapsuteltavana KAUAN, kun ihminen on NIIN ihana. Silmät tosiaan lupsuivat ja ilme oli autuas. Välillä rapsutuksiin vastattiin märin lipaisuin rapsuttajan kädelle. Hyvänä kakkossuosikkina on kummipoikani, jonka viereen liimauduttiin myös hyvin pitkäksi toviksi. Kummipoika 10v. on myös ykkösleikittäjiä, joten läheisyystankkauksen jälkeen etsittiin tennari ja ehdotettiin leikkihetkeä. Joku kysäisi, että mahtaisikohan J(pikkuveljeni) lähteä heittämään palloa, jolloin Lilli kävi katsomassa pikkuveljeä ja seuraavaksi pikkuveljen kenkiä eteisessä, että oisko ne niinkun lähdössä ulos. Se on nimittäin ihan superia, kun saa juosta villinä tennarin perässä nurmikentällä. Jos leikittäjiä on monta, Lilli yleensä kantaa palloa sille, joka jaksaa heittää kauimmas. Silloin saa juosta lujimmin ja pidempään nimittäin. (Ja kyllä sitä tennaria sitten päästiin lopulta metsästämään. Välillä lenkkeiltiin ja käytiin vetämässä villiä hepulia heinäpellolla...)

Maalla on aina jännää, kun ihmiset puuhailevat jatkuvasti jotakin. Vaari vaihtoi pihalla talvirenkaita ja sitä oli jännää käydä kurkkimassa eteisen ikkunasta. Erityistä huomiota sai kuitenkin muorin hirvisopankeitto - paitsi kun oli tuo tyhmä emäntä mukana, joka kielsi nousemasta takajaloille ja laittamasta kuonoa hellalle tai pöydälle. Emäntä ei kuulunut ollenkaan suosikkeihin... Lillis osoitti lopulta eleillään, että komenteleva emäntä saa lähteä ihan yksin kotiin - Lilli aikoo jäädä maalle palluteltavaksi. Koira käpertyi sohvan perimmäiseen nurkkaan pienelle kerälle ja näytti surkealta emännän pakatessa tavaroita. Emäntä huikkasi siihen vaan, että "Ai sä jäätkin tänne, no HEIPPA SITTEN!" Siinä vaiheessa vaaleaan palloon sohvalla tulee eloa, se hyppää alas ja löntystelee syvään huokaisten emännän luo. Varmuuden vuoksi pari suukkoa - en mä nyt ihan tosissani ollutkaan. Ja ihan mielellään tuo sitten hyppäsi autohäkkiinsä. Ja aika rankkaa näytti olleen maalla olo pari päivää - kotona onkin sitten vedelty hirsiä syvään ja hartaasti. On se rankkaa kun pitää touhottaa menemään koko päivä. Tuon emännän puuhasteluja ei niin tarkkaan jaksa kattella - kotona voi hyvin nukkua, jos mitään erityistä ei tapahdu.

Mainittakoon loppuun vielä yksi iloinen jälleennäkeminen maalla: Lilli löysi eteisen kenkätelineen raosta vanhan frisbeen raadon, ja oli NIIN ILOINEN! Miten onnellinen voi koira olla frisbeestä, jonka kaikki kangasosat ovat jo repeytyneet pois ja jäljellä on vain kuminen päällystetty ympyrä, joka sekin näytti olevan sisältä katkennut. Pisaran mallinen repsottava rengas. "Mun frisbee! Mää löysin sen! Kattokaa kaikki! Mun frisbee!" Pakkohan se aarre oli pakata reppuun mukaan ja ottaa kotiin. Elämän pieniä iloja! Osaisipa itsekin tuntea noin suurta onnea rakkaista ihmisistä ja noin suurta iloa elämän pienistä ihmeistä, joita löytyy lopulta kaikkialta, kun vain osaa etsiä.