Patoaminen vs. ylikierrokset

Ehkä ne eivät olekaan yksi ja sama asia? Ehkä harrastuksien yli-into ei kopioidu turhaksi hössöttämiseksi arkielämässä? Ehkä uskallamme jatkaa yllytystä harrastuksissa. Olen löytänyt leikkimuodon ja leikkivälineen, jolla Lilliä pystyy palkkaamaan harrastuksissa, mutta myös villitsemään ja yllyttämään kierroksille ja saamaan lisää vauhtia tassuihin. Näyttää lisäävään myös häiriökestävyyttä ja rohkeutta. Tällä hetkellä ei harmita, etten saa Lilliä repimään kentällä, tai vaikka saisinkin repimään, niin into puuttuu. Tööttööt-pallo tekee pienen pallohullun blondin pomppivaksi duracell-pupuksi, joka vinkuu ja riekkuu ja tahtoo-tahtoo-tahtoo.

Muistuu mieleen (surullisen kuuluisa ja erittäin huono) pentukurssi (jolla opittu muiden koirien tekemisen kommentointi näkyi valitettavasti hieman leirilläkin, kun oli pitkiä odotusaikoja ja aika kävi pitkäksi. Onneksi muistin, että Lilli "vahtii" vain minua, joten laittamalla neidin kiinni hallin reunalla olevaan penkkiin saivat sekä emäntä että koira rauhoittua, eikä ollut tarvetta kommentointiin). Siellä joskus aikoinaan treenattiin kyllä pyyhkeellä riehuttamalla, mutta silloin tavallaan padottiin väärin(?), kun ensin villittiin pyyhkeellä (=superlelu) koira ihan hulluksi, heitettiin pyyhe kauemmas ja koira kiskoi tottakai pyyhettä kohti - mutta sitten tavoitteena oli kuitenkin katsekontakti. Eli koiran sai päästää pyyhkeelle vasta, kun koira ei enää hingu pyyhkeelle, luopuu koko hommasta, huokaisee että ei sitten, huitelee hetken muuta, ja kysyy vihdoin emännältä, että keksisitkös jotain muuta puuhaa - niin sitten pääsi sinne pyyhkeelle. (Suuri kysymys kuuluukin, oliko se pyyhe enää silloin niin kiva?!? Nyt vasta ymmärrän, että tässäKIN treenissä on ollut pennulle pienoinen ristiriita...) Älkää hyvät ihmiset menkö pentukurssille (EI-EI-EI) KOIRAKOULUun vaan jonnekin ihan muualle!!! Sain vinkin, että esim. Hilskan Kaisa järjestää pentukursseja Turun seudulla (kts. linkkivinkeissämme Koirataito) - oletettavasti ovat sisällöltään parempia, vaikka omakohtaista kokemusta Hilskasta meillä on vain paimennuksesta. BH-kurssia jo harkitsin, mutta tällä hetkellä ei rahkeet riitä enempään treenaamiseen viikossa.

"Oikein patoaminen" on agileirillä näkemäni perusteella sellaista, että koira villitään lelulla ihan hulluksi, lelu heitetään kauemmas, koiran annetaan hinkua lelulle villinä hihnassa repien (SAA KISKOA!) ja sitten se päästetään lelulle, leikitään ja villitään ja hihkutaan ihan hulluna (FIILISTELYÄ). Tätä toistetaan muutama kerta (aloittelevalla koiralla siis, patoamalla treenanneelle riittää lelulla härnääminen innon nostamiseksi, ja sitten suoraan) kunnes viedään lelu koiran nähden sinne minne koiran halutaan menevän (hyppyesteen taakse, sisälle putkeen jne.) viedään koira lähetys paikalle ja avot! Johan löytyy vauhtia ja voi miten kivaa onkaan. Pimeä musta putkikaan ei ollut monen koiran mielestä enää niin pelottava. Sinne sujahtivat. (Tällä treenihallilla oli kaksi putkea, jollaisia en ollut ennen nähnyt: vaalea putki, jossa oli läpinäkyviä osia, jolloin putki oli hyvin valoisa ja helppo, etenkin suorana ollessaan, sekä musta pitkä putki, joka mutkalla ollessaan on varmasti hyvinkin pelottava, kun eihän siellä näe mitään! Lillin kanssa päästiin kokeilemaan molempia ja mustaan putkeen menoa vähän ököteltiin ennen kuin sinne sitten mentiinkin.)

 

Koira HIHNASSA vs. VAPAANA treenatessa

Leirillä oli kaksi HYVIN erilaista ohjaajaa (joiden nimiä en - ylläri - muista). Lauantainen mieshenkilö oli rempseä ja sai innostumaan, heitti vitsejä ja oli koko ajan mukana, skarppina ja vaikutti kiinnostuneelta. Itse ehkä tykkäsin kokonaisuuten lauantain treenistä enemmän, vaikka sunnuntaina meillä sujui mielestäni treeni vielä paremmin. Lauantaisen tyylin huono puoli oli ehkä esim. itselläni rauhallisena henkilönä, että tulee tavallaan jyrätyksi, eli vaikka ohjaaja sai innostumaan, niin tavallaan samalla jyrää sillä kannustuksella ja ehdotuksilla, niin että itsestä tuli - hassua kyllä - jossain määrin passiivinen toimija. Sunnuntainen naisohjaaja oli (ärsyttävän) hidas treenin alkuun saattamisessa ja aikaa meni hukkaan, mietiskeli vastauksiaan kauan, mutta oli toisaalta analysoivampi, kuunteli ehkä enemmän treenaajien ideoita ja antoi esimerkkejä, miten hän tekisi. Yllättäen muutuin tällaisessa ohjauksessa itse aktiivisemmaksi, eli villitsin Lilliä patoamaan ja palkkasin hihkuen (ehkä jopa huutaen ja loikkien ) heittäessäni lelua. Vaikka oma treenivuoromme sujui hienosti, jäi harmittamaan, että pääsimme sunnuntaina kentälle KERRAN! Ajankäytöllisesti huono treeni, aikaa meni jahkaamiseen ja odotteluun, ja ohjauskin oli aika eleetöntä. (Toisaalta silloin se vastuu ja eläytyminen jäi treenaajalle.) Lauantaina olimme kentällä muistaakseni kolmeen otteeseen. Tottakai muitakin katsomalla oppii, mutta viimeisen ryhmän kolme treenikertaa myös sunnutaina sai aikaan pienen treeniannoskateuden. Sunnuntaina pääsin tosin ensimmäistä kertaa käymään rataa "mielikuvaharjoituksena(?)" läpi, ja esim. keinun opettamisen teoriaa käytiin pitkästi, vaikkei käytännössä harjoiteltukaan, joten takataskuun jäi ideoita omatoimisesti harjoiteltavaksi.

Ja sitten väliotsikon aiheeseen. Lauantainen kouluttaja oli sitä mieltä, että koira pidetään koko ajan kytkettynä. Saimme läksyksi patoamisharjoitusta, eli innostaa koiraa niin, että se ns. nojaa jatkuvasti hihnaan, jolloin pystyn ohjaamaan koiraa koko ajan hihnan avulla. Minun piti toistaa tämä vielä ohjaajalle ääneen "Haluat siis, että opetan koirani kiskomaan hihnassa?" "Niin." Tässä kohta leuka oli vähintäänkin lattiassa asti, mutta jos olen oppinut kestämään agilityssä "ylikierroksilla" käyvää koiraa, niin ehkä sitten hihnassa kiskovaakin... Toisaalta, kokemuksesta tiedän, että jos se edes joskuskin on sallittua, niin kyllä se lisää neidon hihnassakiskomiskokeiluja myös lenkeillä. Elämä on ihanaa. Sunnuntainenkin kouluttaja oli sitä mieltä, että koira saa hihnan ollessa kireällä tukea ohjaajaltaan. Hän tosin halusi, että koirat ovat kentällä aina auki - paitsi keinun opetus tapahtuu hihnassa. Olen aikoinaan kiskonut Lillin ensimmäistä kertaa pannasta A-esteen yli, joten Lilli kestää sitäkin metodia (HUOM! ei sovi kaikille espanjanvesikoirille), mutta mutta... Moni huomasi, että olimme iloisempia, vapautuneempia ja ties mitä muuta kaikkea sunnuntain treenissä. Minä tiedä tasan tarkkaan miksi. Lilli oli vapaana PISTE

 

Ajatuksia on lisääkin, mutta nukkuakin pitää. Ehkä palaan aiheeseen myöhemmin. Tarkoitus on treenata omatoimisesti vielä ainakin putkeen lähetystä niin, että viedään lelu yhdessä putken kauempana olevaan päähän ja koira lähetetään putkeen aika läheltä sitä päätä, josta sen on tarkoitus tulla ulos. (Tälle on joku hieno nimitys taas, mutta en muista.) Keinun treenaamiseen oli hyviä vinkkejä ja ideana oli se, että siitä rämähdyksestä tehdään koiralle kiva ja tavoiteltava asia.

Nyt muistuu mieleen vielä yksi jos toinenkin asia: lauantainen kouluttaja oli sitä mieltä, että otan liikaa koiran huomiota käteeni ja sillä tavalla koira ei tavallaan pääsee irtoamaan. Eli koiran katse tulisi viedä ennemmin sinne radalle ja pois siitä kädestä. Koira näkee osittain myös taakseen(?) ja hyvin sivuille... Ehdottomasti namit pois kädestä ja kuppiin esteen taakse, jos niitä käyttää. Sillä saadaan irtoamista. Kontaktien opetustyylistäkin tykkäsin, vaikka tehtiin hihnalla pysäytyksen kautta. Itsestä tuntuu järkevämmältä ehkä sitten kuitenkin opettaa "tassumetodi" kuin nenäkosketusta tai kumarrusta... Tassukosketuksen voi opettaa kosketusalustallakin (jolloin koira voi olla vapaana). Vinokepit oli kiva elämys. Jos palkkaan lelulla (joka on minulla mukana heitettäväksi eikä jätetty esteen taa), pitää lelun ehdottomasti olla ohjaavassa kädessä, sillä koira seuraa sitä lelua. Ja lopuksi (kiitokset kuvaaja Tiinalle!!!), tältä se meno näyttää: www.youtube.com/moccamon#p/u

Edit: Tiinan arkistoista löytyi toinenkin video meistä, mielestäni vauhdikkaampi: www.youtube.com/moccamon#p/u/13/V-yFwDJ_dBo