Ihana otus. Sellainen se vaan on. Ja jollekin täydellinen koira. "Juuri tällaisen minä haluaisin", sanoo emännän kummipoika 11v. Turkinkin pitää olla kuulemma juuri tuollainen, kun rastat on niin kivat. Rastoittuva turkki on kummipojalle(kin) itsestääselvyys, ja harjattava turkki on ihan outo (ja sellainen mistä lähtee karvaa - myönnän että itsekin joskus unohdan, että koirista lähtee karvaa..). Emännän on pakko pitkin hampain vähän pelotella kummipoikaa, että joku muu rotu voisi kuitenkin olla sopivampi lapsen koiraksi (jonka lenkeistä joutuisi osan hoitamaan itse). Lillillä on kuitenkin melkoiset voimat, jos se bongaa lenkillä kissan. "Ei mua haittaisi", vastaa kummipoika.  Joku on hieman ihastunut Lilliseen, enkä toisaalta ihmettele. Painelivathan ne aikoinaan metsässä kuin paita ja peppu, kirmailivat kuin varsat keväällä laitumella. Lilli sai välittömästi kummipojasta idolin, jolla ei virta ihan heti lopu niin kuin kaksijalkaisista yleensä ennemmin tai myöhemmin. Lillin mielestä oli mahtavaa, että kaveri oli hieman arvaamaton, saattoi kiivetä puuhun tai keksiä muuta mukavaa. Kummipojan toimia piti seurata tarkasti. Keppien kanssa saatiin kivat leikit aikaan lauantaina metsässä. Samalla jutusteltiin koirien aukipidosta, siitä miksi Lilli tulee aina luo eikä lähde karkuun (pelottelin taas vähän kertomalla, miten paljon sen eteen on tehty töitä, palkattu ja menty piiloon tai vaihdettu suuntaa jos koira lähti nuorempana omille teilleen) ja nautittiin lämpimästä auringonpaisteesta kallioilla lepattelevan sitruunaperhosen kanssa. 

Lenkin jälkeen emäntä meni hetkeksi istuksimaan kahvilaan kaverinsa kanssa, kummipoika kyseli miten kauan aiotaan istuksia, ja kun emäntä vastasi että hetkisen, niin kummipoika kysyi, että ai kaksi tuntia!  Ei kyllä ihan niin kauaa istuttu. Isäntä lähti samaan aikaan viereisen liikkeen parkkipaikalta helikopterilennolle. Lillis oli yksin autossa kahvilan edessä, kun tien toisella puolen laskee ja nousee helikopteri. Kun tullaan kahvilta, nousee makuulta ihan unenpöpperöinen koira - kun helikopteri pörrää vieressä, meidän koira vetää rauhassa sikeitä. Paikallisten yrittäjien tempaukseen kuului myös alennus autopesusta, joka piti tietenkin hyödyntää. Autopesuun oli jonoa, ja jono sattui olemaan ihan helikopterin laskupaikaksi törpöin merkitys alueen vieressä. Autossa oli kuitenkin rentoa sakkia. Kun kopteri laski ihan auton viereen samalle parkkipaikalle, maa jytisi ja auto tutisi. Takamatkustajista toinen luki rauhassa Aku Ankkaa ja toinen istuskeli tyytyväisenä häkissään ja katseli emäntää ruskeilla silmillään. Toisaalta, Lillisen tapa reagoida äkillisiin koviin ääniin on sellainen, että se katsoo tai vilkaisee emäntää. Jos emäntä jatkaa niin kuin ei mitään, niin Lilliskin jatkaa niin kuin ei mitään. Autopesu on jo Lillille tuttu juttu. Aika pärinää harjat kyllä pitävät. Lillis istuksi ihan rauhassa, ei edes läähätellyt tai näyttänyt muita paineistumisen merkkejä. Ainut reaktio oli siinä kohtaa kun harja veti takaikkunan takana muutaman sentin päässä, silloin Lillis katsoi parhaaksi käydä makuulle, mutta makoili ihan rentona. Aika moinen teräshermo tuo meidän otus kuitenkin on. 

Sunnuntaina aamulenkille lähti isäntä, jonka jälkeen emäntä ja koira jatkoivat vielä unia. Tänään on tankattu läheisyyttä ihan tuhannesti. Lillis nauttii tooosi paljon viikonloppuaamuista, joina saa köllötellä emännän kyljessä. Aina kun emäntä aukaisi silmät, oli beige pörröturkki ihan lähellä, välillä ihan kyljessä kiinni, ja jos otusta rapsutti, sai palkaksi laiskoja suukkoja ja vatsa kääntyi masu-masuttelemaan, eli kohti kattoa. Aika makeasti maiskutteli venyttelevä koira, kun vihdoin herättiin ja noustiin. Ja kivaa olikin luvassa. Käytiin katsastamassa kaksi lehtotyyppistä maastoa kukkien toivossa. Sinivuokkoja ja leskenlehtiä näkyi jo, sekä yksi sammakko, jolla oli vaaleanvihreä vatsa. Näkyi myös toinen ojauimari, jonka vatsa oli erivärinen kuin selkä... Lillis hämäsi hienosti tassuttelemalla matalaan ojaveteen juomaan, liike taaksepäin lähti ja ennen kuin emäntä ehti sanoa edes "ö" kuului "PLÄTS!" ja koira makasi ojassa. Emäntä saisi olla ihan tyytyväinen, onhan tätä nopeaa maahanmenoliikettä aikoinaan ihan harjoiteltu. Sitä voi kätevästi hyödyntää nopeaan vatsan vilvoitukseen. Katsotaan, miten kauan tuota turkkia malttaa pitää, kun tänään jo huomasi, että otuksella alkaa olla turkkinsa kanssa kuuma. 

Tehtiin aivan mahtavia ohituksia siellä ensimmäisessä maastossa - tai oikeastaan molemmissa. Lilli huomasi monta koiraa, mutta otti kontaktia emäntään ja sai nameja palkaksi. Emännän mielestä haastava ohitus oli sellainen, kun vastaan tuli kultainen noutaja, jota kierrettiin sivummalta, mutta jouduttiin tulemaan ohi kun piti päästä ojan ylittävälle sillalle, ja vastoin emännän luuloja koirakko ei jatkanutkaan toista polkua eteenpäin vaan kultsun taluttaja päästi otuksensa rynnimään fleksin mitan päähän yrittäen itse puhua samaan aikaan puhelimessa. Ohitimme siis muutaman metrin päästä koiran, joka tuijottaa Lilliä, tepastelee fleksinsä päässä sivuttaisliikettä ja yrittää päästä luo. Lilli ei sanonut yhtään mitään! Olin niin ylpeä siitä! Polkua kierrettiin pitkä matka pienen terrierin perässä kulkien. Lilli ei reagoinut siihen mitenkään. Bokserille sanottiin melko lievä "ruh-ruh", mutta sen jälkeen heti kontakti emäntään. Bokseri oli hieman haastava, kun tuli vastaan juosten ja koira haahuili koko hiekkatien mitalta puolelta toiselle. Emäntä pisti juoksuksi ehtiäkseen vasemmalle lähtevälle polulle ennen ohitusta, sillä molemmilla puolilla tien vieressä oli oja, joten sinne ei voinut väistää. Mun mielestä oli aika hyvin ja lievää, että kun lähdemme juoksemaan suoraa kohti vastaan juosten tulevaa koiraa, neito sanoi vain sen "ruh-ruh" ja keskittyi sen jälkeen nameihin. Aika ihanaa! Toisessa maastossa leikittiin pallolla reagoimatta haukkuvaan koiraan, joka kulki pellon vierellä tiellä. Ennen suurta biletystä on kuitenkin syytä muistaa, että nämä eivät olleet kotimaastojamme. Olenhan mainostanut ennenkin, että ATT-areenan viereisillä teillä tehtiin aina superohituksia. Siellä kun niitä koiria tulee vastaan koko ajan ja siellä niihin ei neidon mielestä kai kuulukaan reagoida. Omalla reviirillä pitää ryppyillä, ja neidon reviiri tuntuu olevan hyvinkin laaja... Kesällä sitten panostetaan ohitustreeniin omissa maastoissa. Ehkä joskus vielä lähdemme lenkille tahallaan klo 19 ohittaaksemme viisitoista koiraa korttelikierroksella... tai sitten ei. Mutta voisin sanoa, että parempaan suuntaan taasen ohituksissa. Toisaalta, Riiviö-Lillis on taas Kiltti-Lillis, joka tankkaa läheisyyttä, suukottaa, kulkee kontaktissa koiria ohitellen - mutta kiskoo hihnassa niin penteleesti, kun oli hyviä tuoksuja taas uusissa maastoissa, eli terve on!  Koipea piti nostaa oikein ahkerasti ja tarkkaan toisten pissojen päälle sihdaten... mutta juoksut on, ja toiveissa että merkkailu vähän vähenisi niiden jälkeen. Onhan se jo kohta vuoden koipea nostellut pissatessaan, että silleen. Ei mikään turha likka. Joillekin maailman paras koira.