Meillä elellään tylsää koiranarkea, kun perheen molemmat kaksijalkaiset ovat työmaailmassa päivällä. Emännän pahus on välillä ottanut päikkäritkin töistä päästyään. Ekana päivänä kun näin pääsi käymään, kävi Lilli tyytyväisenä kippuralle tunniksi koisaamaan. Sitten ruoka ja lenkkeilyä - pimeässä. Valoisaan aikaan lenkille alkaa olla menneen syksyn lehtiä (voiko noin sanoa...). Toisena päivänä kun emäntä kävi päiväunille, ei Lilli enää jaksanut katsella moista touhua, vaan kävi häiritsemässä emännän unta satunnaisin suukoin, tökkäisyin ja lopulta kauniilla serenadilla. Kyllä emännän kelpaa, kun on näin suloinen herätyskello. Ja Lilli kyllä pitää siitä huolen, että emännälle tulee selväksi, milloin hänen mielestään on korkea aika päästä ulos. Lenkkeilyt ovat nyt töiden myötä jääneet kolmeen kertaan päivässä. Aamulenkki, pitkä lenkkeily mielellään vapaana höyryjä päästellen ja iltalenkki. Pitkät lenkkeilyt pimeässä ovat kyllä välillä todellinen seikkailu. Yhtenä lenkkikertana säikähdin, kun Lilli alkoi kävelemään todella vaikeasti ja katseli välillä tassujaan ja hinkkasi naamaansa. Ajattelin tietysti, että nyt se loukkasi tassunsa tai kuononsa. Auton valoisaan sisätilaan päästyämme huomasin, että neidolla on tassuissaan takiaisia - sellaisia kunnon palloja. No kai se vähän vauhtia hidastaa, jos on takiaisia tassunpohjissa... Ja seuraavaksi olivat irrotusyrityksessä tarttuneet naamaan. Että näin. En tiedä, onko Lilli törmäillyt pimeässä vai ovatko hormonivaihtelut asialla, mutta Lillin kylkeen on ilmestynyt patti. Ei mitään muutosta ulkopuolella, mutta ihon alla tuntuu selvästi patti oikeassa kyljessä. Eläinlääkärille matkaamme keskiviikkona lähinnä emännän laukkaavan mielikuvituksen rauhoittamiseksi.

Tänään keksittiin uusi "luvaton" harrastus pimeiden iltojen iloksi. Huomattiin, että tässä aika lähellä on valaistu parkkipaikka, joka on kyseisten liikkeiden jo sulkeuduttua, esim. kahdeksalta illalla - aivan tyhjä ja kutsuva, etenkin pienessä lumipeitteessä. Heiteltiin siellä tennaria ja mentiin lujaa. Tai Lilli meni, emäntä sai olla väsynyt ja laiska. Toivottavasti tästä piristyn, kun uusi työ käy tutuksi. Emäntä tässä jo vaivasi harmaita aivosolujaan, että mitäköhän muuta (treeni)käyttöä voisi keksiä tuommoiselle tyhjälle valaistulle parkkikselle... Kyllä viereisen auki olevan kaupan parkkiksella asioivia varmasti nauratti, kun ensin juostiin ja hepuloitiin villinä lumessa ja sitten viiletettiin tennarin perässä... Ai niin, ei Lillin elämästä vauhtia ja jännitystä puutu, vaikka toimintaa on vähänlaisesti - sitä voi kätevästi järjestää itse kun tilaisuus koittaa. Lilli huumaantui eräällä lenkillä jäljistä päästyään vapaaksi pelloille. Lähti seuraamaan tuoretta jälkeä korvat lukossa metsän puolelle ryteikkö ryskyen, ja kohta alkoi kuulua kimeä jahtaushaukku - huoh - . Taitaapa olla viimeksi teinivuosina, kun tämmöistä on harrastettu?!? Emännälle tuli heti mieleen Milli-perron katoaminen, josta tänään tuli onneksi tietoa, että se seikkailu on päättynyt onnellisesti. Että onko se seuraavaksi Lilli-perro, joka on kadonnut... Mielessä jyskytti myös tieto siitä, että vieressä kulkee vilkasliikenteinen tie... Kapea tie, jossa ajetaan todella lujaa. Eipä siinä muuta ole tehtävissä kuin odotella. Hassua, kun jahtaushaukku loppui, huokaisin helpotuksesta. Tiesin, että Lillis on matkalla takaisin. Kohta ryteikkö jo ryskyi lähellä ja koiruus ilmestyi eteeni polulle - luuli tietysti mun jatkaneen tyynesti matkaa ja olevan jossain kaukana edellä - voi jestas. Sinne se pinkoi hulluna pitkin polkua menemään. Pakkohan se oli kutsua takaisin. Eikä kutsuttua voi karkoittaa. Aika viileä oli vastaanotto kuitenkin, ja heti ensimmäisestä nuuhkaisusta metsän suuntaan kajahti "EI!!!!" ja Lilli veti korvat alas ja mielisteli emäntää. Että se siitä harrastuksesta. Emäntä kyllä soimaa taas itseään. Mitä hullumpi koira, sitä varmempi voit olla, ettet ole järjestänyt sille tarpeeksi toimintaa. Ja vielä vahvistat jälkien etsintää / nenähommia harrastamalla jäljestystä. Sitä saa mitä tilaa, vai miten se meni.

Tässä näitä päivityksiä. Pimeässä ei juuri kuvia napsita. Sohvalla lötköttää kyllä aika valokuvauksellinen otus. Taidan suunnata itsekin kohta unille. Vesikoiralenkkeilyä luvassa viikonloppuna. Lillin kanssa jo ehdittiin yhteislenkkiä kokeillakin pentupuuhista kotiutumisen jälkeen. Hugo ja Doris olivat ihania, vaikka olivat uusia tuttavuuksia. Toukon yksipuolinen(?) love story Lilliin sai jatkoa. Lilli tuoksuu erittäin hyvältä myös pentulaatikosta juuri tulleena, eli ihan aina. Lilli kyllä käy välillä houkuttelemassa Toukoa kimppuunsa ja sitten muka ärähtää, kun toinen on pyllyssä kiinni... mutta ei tietenkään niin tosissaan, että toinen uskoisi. Zia piti pyörittää ketoon ensitapaamisella - Lillilä on pari nuorempaa perroneitiä, jotka sen on pakko pyörittää aina ensin ketoon vanhemman oikeudella, toinen on Zia ja toinen on Fari - emäntä puuttui peliin, kun pyörittelyä olisi jatkettu tarpeettoman kauan. Pyörittämisen jälkeen homma on aina ok ja voidaan leikkiä. Ja kylläpä sitä jahdattiinkin vuorotellen ketä milloinkin, nuoruuden innolla. Lillistä on tullut pennutuksen jäljiltä kyllä teini taas uudelleen! Virtaa ja iloa riittää.