Maasto oli vaihtelevasti kalliota, havumetsää ja (kosteata) koivikkoa. Sää oli jäljelle mitä parhain, pientä tihkusadetta. Maastossa risteilee useita polkuja, ns. suurempi pääpolku ylitettiin kahdesti. Pääpolun ensimmäinen ylitys suoraan ja ok, toinen ylitys oli vaikea, sillä olin tehnyt kulman liian lähelle polkua. Tässä eksyminen jäljeltä, lähti seuraamaan pikkupolkua väärään suuntaan. Keskeytin ja palautin takaisin jäljelle (josta ikävä kyllä olimme jo kulkeneet) - tästä löysi viimein oikean jäljen ja ylitimme pääpolun, tosin noin metrin poissa jäljeltä, eli ei ottanut kulmaa, vaan jatkoi jäljeltä suoraan polun yli - etsi omatoimisesti jäljen kuitenkin polun jälkeen uudelleen oikealta.

Tällä kertaa veturi oli muuten kyllä varma - kalliolta vaihtoi kerran ehkä riistajälkeen? - mutta etsi omatoimisesti oikean jäljen uudelleen - tosin katseltuaan hetken ihmeissään mua silmiin. Veturista oli vaan tullut pendolino, kun taas perävaunu ei millään meinannut pysyä vauhdissa mukana. Jouduin välillä juoksemaan. Suurin osa jäljestä kulki taas koivikossa, ja välillä jouduttiin pitämään taukoa, kun olin ihan solmussa jälkiliinan kanssa. Sotkun takia ensimmäinen esinekin jäi - meillä saattaa olla joskus ongelma siitä, että jälki on itsessään niin kiva, että kepit jää? Keskityin siis liinan selvittelyyn, kun edellä mennyt Lilli oli hetkeksi pysähtynyt esineelle ja jatkanut jo eteenpäin, jolloin jouduin kutsumaan sen takaisin nostamaan esineen. Luultavasti parasta olisi nyt opettaa Lillille ilmaisu esineille (esim. makaaminen), kun se ei kerran niitä omatoimisesti nosta. Noteeraa kyllä aina. Tässä riittää pähkäiltävää. Esineitä oli kolme, palkkapurkkeja myös kolme. Palkkapurkeille kyllä jäi odottelemaan ja tökkimään purkkia, että aukaise jo!  

Ehkä mun pitää alkaa jarruttelemaan Lilliä. Toisaalta, oli nyt tavallista enemmän kierroksilla... Nimittäin, kun tulin tekemästä jälkeä, Lilli haukkui autossa. Viereen oli parkkeerattu toinen auto, ja pellolla ihan vieressä treenasi mies rottweilerin kanssa, koira oli pitkässä liinassa. (Parkkiksella oli kolmaskin auto, jolla oli tullut nainen ja labbispentu, johon törmäsin pääpolulla. Labbis piti tanssiesitystä ja nainen pyyteli anteeksi, mutta tehtiin sitten harjoitus, että rapsuttelin vain, kun koira istua tapitti, niin lopulta oli labbis ihan rauhassa hetken rapsuteltavana.) Mutta Lilli oli vetänyt aika kierroksille ilmeisesti näistä - tai rottweilerista lähinnä - yleensä ei autossa yksin hauku kenellekään (pentujen saanti vaikuttaa ehkä vielä). Oli kuitenki hiljaa, kun tulin auton luo, ja ihan hiljaa, kun otin ulos autosta. Olin Lillistä ylpeä, kunnes pellolla oleva koira haistoi tai huomasi Lillin, ja nosti täydet räyhät päälle. Lilli vastasi tietenkin. Rauhoittuivat kuitenkin molemmat, niin että sain kamat mukaan ja takaluukun kiinni. Käveltiin hetki hiekkatietä ihan toiseen suuntaan, päätielle päin. Lilli haistoi siellä jäljet, joita pitkin oli puikkelehtinut metsän läpi takasin ja kiskoi niille ihan hulluna. Vinkui jäljelle. Jäljet päättyivät kauas metsään, ja olin kävellyt sen jälkeen + silitellyt labbista ainakin 20min. Niinpä tein päätöksen lähteä heti jäljestämään - mukavasti jälkemme lähtisi hiekkatieltä suunnilleen juuri niiltä kohdin, missä rottweiler on pellolla treenaamassa! Joutuisimme siis kulkemaan ihan siitä ohi. Namia käteen, vahva ote liinasta ja ohitusharjoituksiin. Rotikka rähjäsi meille suu vaahdoten ja Lilli vastaili välillä, mutta oli yllättäen enimmäkseen ihan hiljaa ja valitsi namit. Kurvasimme metsään ja pyysin Lillin perusasentoon viereeni. Rotikka jatkoi pariin otteeseen pellolta vielä räyhäämistä, Lilli vastasi kerran - toisella kerralla muistaakseni vain huokaisi (on kerännyt jo ilmaa valmiiksi haukkuakseen, mutta päättää toisin ja pihauttaa vaan ilmat ulos haukkumatta). Haistoi selvästi jäljet. Kerrankin sanoin lähetyskäskyn kuuluvasti enkä kuiskaamalla: "JÄLKI!" Alussa oli paljon pienempien polkujen ylityksiä, niissä ei ongelmaa.

Kalliolta tosiaan eksyi, luulin ensin, että pikkupolulle, mutta luultavammin vaihtoi riistajälkeen hetkeksi, mutta palasi itse takaisin. Pariin otteeseen teki itsenäisesti sen ns. P-kirjaimen mallisen paluun takaisin jäljelle jouduttuaan jäljeltä sivuun. Näissä ongelmana se, että tapitin siinä tiellä ja olin jo tallonut jälkeä. Mun pitäisi siis antaa vielä vaan pidempää liinaa, ja Lillille tilaa tehdä töitä. Toisaalta, sitten tulee ongelma esineiden (myöhemmin keppien) ilmaisun kanssa ja liina menee entistä hullummin sotkuun. Plääh. Haluan taas uuden ja paremman liinan, semmoisen kumisen tms. Pakko ehkä myös vaihtaa jälkimaastoja - koivikko ei vaan nyt ole sopivaa maastoa. Ihan kiva siltä kannalta, että merkit saa kiinnitettyä hyvin, mutta sotkeentumisten kannalta olisi parempi jäljestää väljemmissä maastoissa. Jouduttiin muutamaan otteeseen pysähtymään, kun olin liinan loppupään kanssa solmussa koivikossa. Jälki oli myös haastellisen mutkitteleva, aika teräviäkin kulmia sisältävä - Lilli kävi hienosti kulmien päässä asti ja jaksoi etsiä jäljen, jos pyyhkäisi ensin kulmasta yli. Muutenkin hiffasi tosi nopeasti pyyhkäisseensä yli, eikä edennyt metrejä, niin kuin joskus aikaisemmin. Loppupalkalle päästin jäljestämään yksin (n. kymmenen metriä suoraan), kun itse jäin jumiin koivikkoon! Hah, mikä maasto!

Jälki oli mun mielestä pitkä, mutta Lillille jäi hirveä draivi päälle jäljen jälkeen. Ei millään malttanut lopettaa. Tarkoitus oli käydä vähän lenkkeilemässä jäljen jälkeen. Lähti rynnimään poismenojäljelleni, kun otin valjaat pois - jouduin kutsumaan takaisin, mikä ei ole hyvä juttu. Malttoi tehdä pissat ja kakat kuitenkin koivikkoon... Mitä ei todellakaan malttanut ennen jäljelle lähtöä, jolloin olin ajatellut, että jaloitellaan. Voi olla, että mun pitää ruveta tekemään jälkeä ihan tosissaan. Siis niin, että Lilli ei näe kun teen niitä, eikä joudu odottamaan (ja vetämään kierroksille). Ja ehkä mun pitää myös kytkeä se hihnaan heti jäljen jälkeen, ettei pääsee jatkamaan itsekseen, ja vaan viedä se kylmästi pois. Lenkkeillään sitten vapaana ihan erikseen... Merkkejä pitää tehdä paaaljon paaaljon lisää, sillä tän pituiseen meni kaikki (joista suurin osa pelkkiä sinisiä pyykkipoikia ilman härpäkkeitä, kun en oo saanu aikaiseksi askarrella niitä).

Lillillä oli tänään kyllä tavallista enemmän kierroksia. Viimeksi veti sillä ylirauhallisella höyryveturimeiningillä. Tänään joku oli toisin. Ja kerrottakoon nyt vielä, että Lilli palkkasi itsensä vielä lopuksi riistajäljillä... Pinkoi hulluna nenä maassa pitkin koivikkoa ja korvat hävis tyystin - ihan kuin joskus "teinivuosina" konsanaan. Ihme juttu. Se oli vaan niin intsinä, ei vaan malta lopettaa. Jouduin oikein rauhoittelemaan kun se ryyki vielä hihnassakin hulluna sinne tänne nenä maassa. Hohhoi, mitäköhän tässä tulee kannustettua... Jälkihullu koira.

Se, mistä olin tosi-tosi-iloinen kuitenkin, oli havaita, että koivikko oli ihan täynnä riistajälkiä, joille Lilli EI lähtenyt kesken jäljen! Jee! Tuo hajumaailma on jotain niin jännää, kun ihminen ei havaitse niistä mitään. Tein siis tietämättäni jäljen tosi haastavaan maastoon. Suurin osa jäljestä kun kulki tässä samaisessa koivikossa. Pimeys laskeutui sopivasti, nimittäin juuri tässä vaiheessa. Pääpolulle päästessäni tajusin, etten millään näkisi kerätä jälkimerkkejä enää pois. Typerä syksy. Kun ja jos nyt pitää seuraavaksi tehdä vielä paljon pidempi jälki, niin ainut mahdollisuus alkaa olla viikonloppuna lähteä heti aamusta jälkiä vetämään. Voi tylsyys! Nyt kun ois intoa molemmilla... Kulkiessamme pääpolulla, metsikössä, aika lähellä kulki joku suuri otus. Rymisteli mennessään, risuja katkeili. Jatkoi kulkuaan, vaikka tömistelin ja yskin. Eipä tehnyt yhtään mieli lähteä sen otuksen seuraksi jälkimerkkejä pimeään etsimään... Toisaalta, voin sitten kätsysti merkkejä hakiessa vetää samalla uudet jäljet jne. jne. Tuli vielä mieleen, että Lilli sai ehkä vainun tuon - ties minkä (hirvi?) otuksen tuoreista jäljistä ja oli siksi niin hullun kiilto silmissä ryntäilemässä sinne tänne. Onneksi emme törmänneet siihen, mikä otus sitten olikin. Tällaista seikkailua tänään.

P.S. Jälki lähti OIKEALLE ja taas janamme osui jäljelle suorassa kulmassa. Ois ehkä hyvä vaihtelun vuoksi tehdä välillä tylppää kulmaa jälkeä viistäen, ja kokeilla myös terävää kulmaa, jolloin jälki lähteekin ns. taaksepäin. Muistiin itselle. Miten ihmeessä mä opettaisin sen ilmaisun...