Joskus se seesteinen kausi loppuu ja kummasti sitä sitten putoaa aina korkealta ja kovaa. Lillis on taas outo oma itsensä. Kaikki tempaukset eivät miellytä emäntää. Oikeastaan Lillis taitaa potea pientä epävarmuuskautta, ja mua harmittaa, vaikka tiedän että se menee pian taas ohi. Lillis on kyllä iloinen touhukas itsensä, mutta on asteen epävarmempi. Yrittää haukkua pihassa, kun otan sen autosta ulos ja ehti tänään haukahtaa käytävässä, vaikka kielsin, kun oltiin menossa sisälle ja mun oven avaaminen kesti. Lillis katseli ikkunasta ulos ja sanoi "hau". Muille koirillekin taitaa sanoa taas herkemmin. Emäntä ei voi enää leijua tyytyväisenä ohituksista, niin kuin juoksujen aikaan. 

Eilen käytiin katselemassa tokokisoja kentän laidalla, ja emäntä oppi paljon. Tai huomasi taas, miten paljon ei tiedä. En vaan vielä osaa, mikä liike kuuluu mihinkin luokkaan... En ole tajunnut, että seuraamisessa koiran kylki on ihmisen kohdalla, eikä koiran pää. Olen siis koettanut vetää Lillistä namilla seuraamaan pää mun jalan kohdalla, vaikka Lillis on seurannut koko ajan kohtuu hyvässä kohdassa. Huoh! Joskus sitä vaan on sanalla sanoen tyhmä. Taidan seisoksia kentän laidalla toistekin. Ja onhan meillä sinne kisoihin matkaakin. Mutta perromenestyksestä saatiin nauttia eilenkin, kertokoon Sanna siitä itse lisää. Onnea Sanna ja Luru! Upean näköistä menoa, kun se osaa. 

Jotenkin mun mieleen ei pälkähtänyt, että lenkki juoksuisen Zian kanssa ei välttämättä ole kovin hyvä idea - kun eihän se ollut viimeksikään. Väsyneenä sitä ei juuri mieti ja koirakin taitaa ottaa ilon irti kaksin verroin, kun emäntä ei ole ihan skarppina. Kiva oli katsoa kisoja, mutta lenkki ei ollut kiva. Koira oli viettänyt koko päivän kotona nukkuen tai autossa istuen, joten lenkillehän sen oli päästävä. Päästin sen vähän irrottelemaan kavereiden kanssa. Irrottelu loppui siihen, että Lillis yritti astua Ziaa, ja kun Zia pärisi Lilliselle, että lopeta, pärisi Lilli oikein kunnolla takaisin, vaikka siis itse oli mennyt Zian luo sitä ahdistelemaan. Ilmeisesti juoksuisen Zian olemassaolokin ärsyttää tällä hetkellä meidän rinsessaa, jonka juoksut alkavat olla ohi. Lilli sai tämän jälkeen osakseen karjuntaa ja emäntä nappasi kiinni turkista niin, että tukko vaaleaa karvaa jäi käteen. Ja emännälle paha mieli. Emme enää lenkkeile juoksuisten koirien kanssa. Emännälle riitti. Lillisen ja mun suhdetta ja luottamusta kun on rakennettu ja vaalittu aika tavalla, niin yritän välttää tällaisia tilanteita, joissa joutuu jopa nappaamaan koirasta kiinni. Tai kieltämään ja karjumaan sille koko lenkin. Ei kiitos. Lenkkeilyn idea on joku ihan muu, irrotella ja pitää hauskaa. Yleensähän se niin on toiminutkin, mutta ei eilen. Lillis oli pieni pirulainen. Noh, jotain hyvääkin, tehtiin hihnassa hienoja ohituksia, kun oli koirakavereita tukena vierellä. Jopa kioskin edessä kiinni räyhäävät koirat ohitettiin ja siitä tuli hyvä mieli. Treffattiin samalla reissulla myös tuttavaperheen uusi berninpaimenkoirapentu nimeltä Basti. Lillis on aina tykännyt pennuista ja intoutunut leikkimään ja osannut muutenkin käyttäytyä tosi fiksusti pentujen kanssa. Bastille Lilli ilmoitti, että pysy kaukana, ja käyttäytyi kuin Basti olisi ilmaa. Emäntä oli hyvin pettynyt. Toivottavasti Lillistä ja Bastista tulee vielä kaverit, yhtä hyvät kuin Lilli ja Eetu-bernikin aikoinaan. Oli se vaan mahtavan näköinen se pieni pörröpallo uskomattoman pehmeine turkkeineen. Emäntä taas ihastui ja liikuttui - onhan meillä ollut kotona joskus berni. Mukavia muistoja siis, eikä päivässä oikeastaan mitään pahaakaan, nähtiin kavereita ja opittiin uutta. Silti emännällä on vaan huono mieli päivästä. Taidetaan olla Lillisen kanssa vähän ailahtelevia neitoja kummatkin. 

Tictacin blogista sain vinkkiä keppitreeniin: naksu. Jotenkin vaan PK-puolen treeneissä ei tuo naksu tule ekana mieleen. Lisäksi niissä pari vuotta sitten käydyissä treeneissä treenattiin vain jälkeä, ja keppitreeni sekä esineruudun opetus jäi kokonaan omalle vastuulle. Mutta mukavaa saada ahaa-elämyksiä. Tehtiin kahdeksan kepin treeni tänään polulla Lillisen kanssa. Kaikki kepit nousivat, parille pysäytin Lillin kun oli menossa ylitse. Kepin nostosta NAKS ja kuivattua kanaa taskusta. Johan oli hubaa ja keppejä etsittiin ihan intsinä. Polulla oli paljon muita keppejä (oksanpätkiä), joten Lillis selvästi poimi mun hajuisen. Kerran kävi vahinko, kun keppi oli ihan kiinni toisessa, Lillis haistoi oikein, mutta napsaisi suuhunsa sen viereisen. Kun sanoin "väärin", pudotti kepin ja haistoi sitä, ilme oli "ei-kerpele" ja ryhtyi äkkiä etsimään sitä oikeaa. Koska meillä "keppi" on mikä tahansa metsästä löydetty keppi, aloin käyttää termiä "patu", mikä ei taas ollut kovinkaan viisasta... Sitä nimitystä kun on taidettu käyttää eräästä uimalelusta ja noutokapulan korvikkeestakin. Hohhoi. Toisaalta:

jos suunnittelematta ja väsyneenä ei saisi treenata, me ei tehtäisi mitään ennen kesää. Näillä mennään mitä on. Huomenna alkaa omatoimivuoro agilityä. Lillis veteli ihan huumassa lenkkipolulla käskystä kaatuneen puunrungon yli, selvästi semmoinen "täähän on agilityä" hullunkiilto syttyi silmissä. Ainakin toinen meistä on siis tulossa ihan intsinä treenaamaan.