Muistin yhtäkkiä suunnitelmani, että aloitetaan pennutuksen jäljiltä palauttamaan harrastuksia ohjelmaan hitaasti... Niinpä vietimme muutaman ihan vapaapäivän metsälenkkeillen - ja kävimme keräämässä metsään jääneet jälkimerkit samalla pois. Taisivat löytyä ihan kaikki. Tänään kuitenkin oli kova hinku taas jäljelle - molemmilla - ja ehdittiin vetää aika monipuolinen treeni. Tosin jälkimerkkejä kerättiin taas hämärässä, joten kyllä se jäljestys vaan alkaa olla ainakin arki-iltoina taaksejäänyttä ohjelmaa. Harmi.

Tänään kävin tekemässä jäljen Lillin istuskellessa autossa, ja päätin jäljen niin, että jouduin kiertämään vähän lenkkiä - ja samalla jatkoinkin sitten erästä pääpolkua eteenpäin ja kurvasin sivupolulle tekemään vielä erikseen ilmaisutreeniradan tms. Ajattelin, että kuljeskellaan ensin siinä pääpolulla - jolle olin kurvannut vielä vinottain metsän kautta, joten Lillillä olisi mahdollisuus ilmaista ja etsiä metsässä kulkeva jälki (=janatreeniä?) - ja päästeellään ensimmäiset (liiat) höyryt siinä polulla "jäljestäen" ilman erillistä käskyä. Sitten käytäis tekemässä sitä ilmaisutreeniä pikkupolulla olevilla kahdella käysilelulla ja yhdellä kepillä. Sitten kallioiden kautta kiertäen - vermeet päälle ja oikealle jäljelle oikeilla käskyillä. Alku olisi siis ihan leikkiä ja höyryjen purkua. Toimi ihan kivasti.

Hain Lillin autosta ja sanoin "mennään kävelylle". Arvasi kuitenkin (tietysti) mitä olen puuhannut ja ns. haku oli päällä. Jäljen haku nimittäin. Nuuskuili kovasti polun viertä, että mistä lähtee, mistä lähtee. Auki en tietenkään uskaltanut päästää, olisi varmaan pinkonut suoraa päätä sille varsinaiselle jäljelle ja ehkä vedellytkin sen omia aikojaan "kuurona" - ehkä. Haistoi jo kaukaa ne "poistulojälkeni", jotka olin tehnyt tahallaan tulemaan viistosti metsästä polulle. Veti selvästi vasemmalle ja lähti etsimään nenä maassa. Tässä kohdassa teki pientä siksakkia maastossa. Jäljelle osuessaan ryykäisee nenä maassa oikealle jälkeä pitkin. Ison polun tullessa vastaan ihmettelee, että häh, tässäks tää olikin. (Olit sitten pitkän jäljen tehny mulle tänään?!?) Hyvää harjoitusta, kun huomasi itse jäljen jatkuvan pääpolulla. Mitään käskyjähän en antanut, ei ollut vermeitä päällä, ei oltu töissä. Viiletti aikas lujaa välillä pääpolulla. Etsiskeli välillä kovastikin, josko jälki lähtis jommalle kummalle puolelle maastoon, mutta ei, pääpolulla vaan mentiin. Ryykäisi hienosti pikkupolulle, jonne olin jatkanut ja PYSÄHTYI ensimmäisen lelun luo. Pyysin menemään maahan ja annoin taskusta palkkanamin. Jatkettiin matkaa, huomaa kohta toisen lelun, juoksee iloisena sen luo, nostaa ja tuo minullepäin - pudottaa kuitenkin maahan - käsken nyt sitten makaamaan vielä lelun viereen. (Argh, kumpaa me nyt tehtäs, nostoa vai maahanmenoa? Iloinen yhdistelmä molempia.) Sitten pienoinen pettymys - ei huomaa puukeppiä ollenkaan. Olin tosin ottanut sen käteeni samaisesta maastosta ja pitänyt kädessä vain hetken... Pyysin Lilliä takaisin, ja näytin kepin, pyysin makaamaan kepin viereen ja palkka. Sanoin valmis ja ohjasin sivummalle kallioille. Heiteltiin keppiä, mikä ei ehkä ollut kovin hyvä idea... (Niitä oikeita keppejä kun ei sais pureksia.) Lilli rauhoittui kyllä tässä kohtaa huomattavasti. (Alkupuuhastelut olivat tehneet tehtävänsä, keskittyneempi koira.) Kalliolla lähempänä varsinaista jälkeä vermeet päälle - nyt Lillille tuli se työkoiralook, semmoinen superrauhallinen keskittynyt katse, nyt lähetään töihin.

Pääpolun ylityksen jälkeen aika äkkiä sivulle perusasentoon ja käsky (jälki). Pidempi matka jälkeen kuin yleensä, on siis tehty aikaisemmin paljon lähempää (jolloin koira on jo haistanut jäljen). Valitettavasti jana taas aika suorassa kulmassa jälkeen (vaikka mun piti tehdä erilaista kulmaa). Jää hetkeksi haistelemaan jälkeä (varmistelee?). Sitten lähtee jäljelle, mutta huomattavasti rauhallisemmin kuin yleensä (alku mennään yleensä supervauhtia). Pysähtyy ensimmäiselle palkalle. Yrittää tunkea sen jälkeen risukon läpi suoraan takasin jäljelle. Tässä toimii aika hyvin käsky "odota" ja koiran ohjaus sivulle, josta uudella käskyllä (ja selvemmässä maastossa) etsiytyy heti jäljelle uudelleen. (Eli uskalsi lähteä "kiellostani" = pysäytys huolimatta samaan suuntaan uudelleen. Tämän suhteen tullut selvästi kestävämmäksi, ehkä on jo tottunut siihen, että ollaan aika usein kiinni risukossa. Tänäänkin.) Kulmassa ennakoi vähän, eli kääntyy jo ennen kulmaa ja etsiytyy jäljelle sivusta. Pysähtyy haistamaan köysilelua, joka on hautautunut aluskasvillisuuden sekaan = ilmaisu. Pyydän nostamaan lelun (tässä kohtaa sitten unohtui jo se maahanmeno multa...) Jatkaa matkaa innokkaana, ajautuu hieman sivuun mutta palaa mietteliäs ilme kasvoilla hieman takaisin ja jatkaa uudelleen. Jäljestää enimmäkseen suoraan jäljen päällä, mikä on hyvä juttu. Toisen lelun ilmaisee hyvin, pysähtyy selvästi tuijottamaan lelua. Seuraavasta kulmasta vetää ensin yli (tässä kohtaa mietin tuulen vaikutusta kulmiin, ennakointiin ja ylimenoon). Taas tulee tyhmä olo kun koira palaa kulman ylityksestä itse, niin seison jäljellä = työtekijän tiellä. Jatkaa ohitseni tarkasti jäljellä. Viimeisen lelun ohittaa huomaamatta sitä, pyydän palaamaan ja etsimään, löytää ja nostaa. Jatkaa jäljen loppuun, tekee kulman vasemmalle tarkasti ja pysähtyy palkkapurkille. Ei taas malttaisi lopettaa, vaikka sanon valmis ja otan valjaat pois. Juoksee kahteen otteeseen haistelemaan poismenojälkiäni. Palaa kuitenkin kutsusta, ja kun pyydän kiipeämään kivelle, saa ihmeellisen onnenhepulikohtauksen. Hinkkaa itseään sammaleisiin, örisee ja suukottelee emäntää. Ja sitten merkkien ja purkkien keräämistä pimenevässä metsässä.

 

Itselle nousi kysymyksiä: pitäisikö lelut vaihtaa pikimmiten keppeihin vaiko jättää lelut varsinaiselta jäljeltä kokonaan pois ja harjoitella keppien ilmaisua ihan erikseen (jäljestä erillisenä osana). Viimeinen keppi ja viimeinen lelu jäi nostamatta - onko tässä joku yhteys? Voittaako jälki, mitä pidemmällä ollaan (ne lelut nimittäin)? Toisaalta - palkkanamipurkille pysähtyy aina - vaikka tänäänkin niissä oli vain tavallisia nappuloita. Tienasi siis ruokansa työllä tänään.

Mukavaa on se, että koiran voi pysäyttää kesken jäljen, jos vaikka jumittuu risukkoon, eikä se häiriinny, esim. vaihda suuntaa kun ei kerran oikeeaan suuntaan päässyt. Joskus Lilli saattoi tehdä sellaista. Jälkimerkkejä en kyllä tässä hötäkässä taivu keräämään - mielestäni tulisi liian hidasta menoa ja turhautumaa? Olen kyllä miettinyt taas, että pitäisikö neitoa jarrutella. Toinen vaihtoehto olisi tehdä peltojälkeä, jossa on helpompi ronskisti jarrutella ja hakea vain tarkkuutta. Niitä näkisi tehdä hämärämmässäkin...

Jälki kulki nyt maastossa, jossa on pieniä polkuja, ja tein tahallaan niin, että tuli polkujen ylityksiä ja välillä jälki kulki jonkun matkaa polulla ja erkani taas. Näissä erkanemiskohdissa Lilli selvästi varmisteli, eli haistoi sekä polkua, että jälkeä. Se, että osaa etsiä myös polkuja käskystä, saattaa sekoittaa? Valitsi kuitenkin tällä kertaa jäljen. Joskus alkuaikoina muistaakseni saattoi vaihtaa polkuun.

Mulla olisi selvästi tarvetta treeniryhmälle, olisi niin paljon taas kysyttävää/pohdittavaa. Maltankohan odotella kevääseen... Kovasti tarvitsis ajaa Lillin kanssa joltain muulta haisevia jälkiä (kuin minulta), eli pitäisi palkata joku ihana ihminen tekemään jälkeä metsään... Ja keppejä/leluja/esineitä myös tämän ihmisen hajuisena. Ollaan tehty ihan liikaa nyt hommia vaan kahdestaan. Mutta kivaa on! 

(Loppuun vielä jäljen muodon kuvailua... Neliön kolme sivua käytössä, mutta jälki monikulmaisempi. Jälki lähti janalta VASEMMALLE. Kulmat: oikealle, oikealle, vasemmalle, oikealle, vasemmalle. Kulmat tällä kertaa aika suoria kulmia.)