Hävettävän vähän on tullut viimeaikoina treenailtua mitään pieniä juttuja, varsinkin tokossa on ollut pitkä tauko. Sinivuokkojenkatselureissulla huomasin, että tokokenttä on sula. Vähän oli vielä märkä, mutta kuivuu äkkiä. Tokoilulle ei siis sinänsä olisi mitään estettä, sen kun sopisi vaan kavereiden kanssa treeneistä. (Jos itsekseen treenailu takkuaa, niin kavereiden kanssa treeneistä sopimalla saa kevyimmin pakotettua itsensä treenaamaan.) Kotona PITI treenata kestoa lisää paikallamakuuseen jne., mutta en ole jaksanut. Ehkä pari kertaa olen piilotellut herkkuja, niin että Lilli odottaa sen ajan paikallaan maaten ja ihan kiltisti se sen ajan makaa, vaikka käynkin eri huoneissa Frolic-paloja piilottelemassa. Lähtee vasta vapautuksella. 

Ainut asia, mitä olen viitsinyt treenata, on agilityn kontakti ja sitäkin tooosi vähän. Joskus aluksi koetin treenata tyynyllä, mutta takatassuja tyynyllä on koiran tosi vaikea hahmottaa. Parhaimmaksi "kontaktiksi" on osoittautunut vessapaperisäkki. Olen avustanut Lilliä tavallaan vedättämällä namin avulla sen kävelemään säkin yli, pysäyttänyt oikeaan kohtaan ja naksutellut siitä. Konta-sanasta Lillis kumartaa... eli ei se varmaan sillä konta-sanalla tosiaan sitä varsinaista kontaktia osaa, vaan ottaa sillä asennon, jossa etuosa maastoutuu ja pylly on ylhäällä. Hyvä niinkin. Aika pian otin naksun käteen ja odottelin, että Lillis hiffaisi itse laittaa ne takatassut kontaktille. Revetä olen tainnut monet kerrat. Koira kun koettaa kaikenlaista. Läpsii täysillä etutassuilla säkkiä. Istuu säkin päällä ja tuijottaa mua. Nostaa etutassut säkin päälle ja koettaa maastoutua siitä, eli makaa maassa, etutassut säkin päällä. Paras (naurettavin) vaihtoehto oli se, kun Lillis alkoi kantaa sitä säkkiä mulle, eli koetti jo noutoliikettäkin, että jos se emäntä nyt niin ku tätä haluais. Kun säkkiä vaan kuljetettiin mulle ja tungettiin väkisin mun syliin, piti siitä jo kieltää. Mutta oli se vaan hieno hetki, kun koira vihdoin tajusi ihan itse, ilman ohjailua, laittaa ne takatassut siihen säkin päälle. Läp-läp, vaaaaltavan suuret kehut ja riemua ja naks ja konta ja namia ja biletystä - hups, hieman sekavaa ehkä. Mutta Lillisellä oli hauskaa, ja se kai tässä taas oli pääasia. Lilli on kyllä hyvä koira naksutteluun, kun sillä noita ideoita tuntuu riittävän. Eikä se hämäänny ohjailuista tai kielloistakaan, vaan uskaltaa tarjota aina jotain muuta, jos edellinen ei kelpaa. Joskus tosin tarjoaa raasu sitä kestoa, kun sitäkin on harjoiteltu... että jos mä nyt tässä asennossa vaan tapitan tarpeeksi kauan, niin josko se toimis. On se niin hellyyttäväkin, kun se yrittää. Takatassut ovat Lilliselle todella vaikea asia hahmottaa. Etutassut ovat eka asia mitä se tarjoaa, sitten jotain kuonolla tehtävää juttua seuraavaksi. Ja istuminen ja maahanmeno ovat aina listalla. 

Ihan perusaktivointina ovat erilaiset käsi / tassu / kuono -aktivoinnit, joita käytän varsinkin odotellessa huomion saamiseen muualle tarvittaessa. (Kun on tekemistä, ei ole tarvetta vahtia.) TASSU = tän kaikki tietää. TOINEN TASSU = Lilli antaa toisen tassun. Tätä voi jatkaa loputtomasti, eli Lillis vaihtaa aina siihen toiseen, ei väliä kumpi tassu se eka olikaan. Voisin väittää, että Lilli tajuaa käsitteen toinen! Se osaa nimittäin etsiä myös käskyllä "etsi toinen pallo" tai "etsi toinen hanska" toisen samanlaisen esineen. Jos sanoisin pallo, se nostaisi maasta sen saman minkä juuri on tuonut, eli se vihjesana "toinen" on merkkinä siitä, että jätä tämä ensimmäinen maahan ja etsi uusi samanlainen. Talvella oli tosi kätevää, kun usein eteisessä kengät jalassa huomasin, että hanskat ovat keittiön patterin päällä. Lilli haki ensin käskyllä "etsi hanska" ja sitten käskyllä "etsi toinen". (Sitä hanskaa ei siis tarvitse toistaa, pelkkä "toinen" riittää.) Ja oli aina ihan fiiliksissä, kun sai tehtävän. Melko uutena temppuna on opeteltu temppu MOLEMMAT, jossa läppäistään molemmat tassut emännän syliin, mutta istuen (alussa pylly helposti nousi samalla ylös). Vielä uudempi temppu on VITONEN, jossa läppäistään tassulla emännän ylös nostamaan kämmeneen. Tämä menee Lillillä kiireessä vielä välillä sekaisin tempun PEUKKU kanssa, silloin tökkäistään nenällä emännän peukaloa. Muistaakseni vasemman käden peukalon löytäminen oli aikoinaan haastavampaa kuin oikean käden peukun hahmotus. Tästä voisi jatkaa sormien nimityksiä eteenpäin. Jos jaksaisi.

Lumet ovat sulaneet metsässä ja emännällä olisi kauhea hinku tekemään ihmisjälkeä metsään... Pari hyvää maastoakin on jo bongattuna. Aika ja jaksaminen ei vaan millään töiden jälkeen riitä. Kesällä otetaan kyllä takaisin kaikki mistä on keväällä jääty paitsi... Onneksi perusmetsäilykin on ihan kivaa. Viimeisissä lumenrippeissä pitää kieriä antaumuksella. Kurassa on kiva tassukoida = tassupesu vakiona. Kepit ovat makoisia ja joskus emäntä heittää sitä ihanaa piippaavaa palloakin, vaikka sen kanssa menee helposti nykyään yli, niin ettei muista käydä edes asioillaan taikka haistella tuoksuja... Kun on vaan se pallo-pallo-pallo. Emännän täytyy hieman auttaa rauhoittumisessa kätkemällä pallo taskuun ja sanomalla tauko. Silloin saattaa tulla Pilliselle mieleen, että ai niin, mulla tais olla joku hätäkin ja ohos, tässä on muuten joku luettava viestikin ja juodakin piti. Tänään juominen kävi kätsysti, kun oltiin heitelty hetki palloa kallion päällä, emäntä laittoi pallon taskuun ja sanoi koiralle "etsi vettä". Se oli Lillille merkki, että saa edetä ihan itse muutaman kymmenen metrin päähän kuusen alle kätkemälleen lähteelle. Siinä vesi on onneksi aika puhtaan oloista. Näillä kallioilla ei ole tullut vielä koskaan ketään vastaan. Ovat meidän ihan oma salainen paikka, ja uskalsin päästää siellä Pillisen tänäänkin auki irrottelemaan, juoksuista huolimatta. Pillinen ei kauas irtoa, ja jos nenä vie polkua pitkin, ei tarvitse kuin painaa taskua, pallo sanoo PIIP! ja Pillisen täysi huomio on emännän taskussa. Kätevää sinänsä. Vähemmän kätevää oli se, että emäntä päätti ihan vähän puhua puhelimessa metsässä, huomio oli hetken muualla ja emäntä oli eksyksissä metsässä, jossa on liikuttu kymmeniä kertoja. Onneksi Pillinen opasti suuntaa käskyllä "missä auto" ja oli ihan fiiliksissä taas, kun sai tehtävän ja oli tärkeä. Ja onhan se. Hyvä että jollain meidän perheestä on suuntavaisto ja järki tallella. Hajujen maailma on niin ihmeellinen. Joskus sitä toivoo, että saisi hetken aistia niin kuin koira. (Ehkä mäkään en eksyisi niin helposti.)