Tänään siis myös emännälle. (Alkanut talviloma ei tietenkään mitenkään liity asiaan.  ) Viimeksi siis Lillillä oli treeneissä emännän äkäilyistä huolimatta ihan hubaa, kun joku tuntui sitä blogikommenteissa epäilevän. Tänään kyllä oli ihan superhubaa, sillä kyllähän nuo otukset peilaavat emännänkin fiilistä, tietysti. Mutta kiitos vain "kritiikistä", nyt mulla oli kerrankin pari selkeää tavoitetta, jotka myös toteutin - "kiukulla", niin kuin minulla on tapana sanoa, jos on jostain ärsyyntynyt, ja haluaa ns. näyttää, että kyllä me osataan jos vaan halutaan. 

Tämmöistä treenattiin tänään:

Kepit verkoilla

Lilli ei oikein hiffannut ensin, että mikäs tää juttu nyt on, vaan koetti kiertää koko verkkohökötystä, eikä aluksi halunnut lähteä ahtaan oloiseen kujaan. Kun sain menemään, oli meno ensin tahmeaa namilla vedättämistä, ja Lilli onnistui hyppäämään monet kerrat puolessavälissä pitkähköä keppijonoa niistä verkoista yli. (Sannahan oli ehdottanut, että otettaisi vaan puolet kepeistä ensin käyttöön, mutta mulla oli visio koko n-määrän keppisarjasta. Lyhyempi olisi voinut olla parempi? Olen kuitenkin päättänyt vetää ATT-areenalla aina niin pitkät kepit kuin siellä on, sillä Paraisten kentällä on lyhyempi keppisarja, jonka Lilli on oppinut laskemaan tms., sillä lopettaa aina siinä kohtaa (oisko ollut 8 keppiä). Oli muuten aika moista aivojumppaa virittää ne verkot!) Annan piutpaut niille, joiden mielestä agikentällä ei saa koskaan kieltää. Sanoin röyhkeästi väärin, kun Lillis tuli verkoista yli, ja johdattelin uudelleen keppijonon alkuun. Jos hyppäsi verkoista vastakkaiselta puolelta yli ja koetti juosta palkalle - !!!EKAA KERTAA MUISTIN LAITTAA PALKKAA NAMIALUSTALLE =ottaa namialustan mukaan!!! - karjaisin kylmästi "EI!!!" Näytti kestävän, ei paineistunut. Näin myös mielestäni ymmärsi, että homma ei ole ihan vielä hallussa. Kun päästiin kujan loppuun asti ilman karkailua, ihan superkehut ja naminsyöntiä ja rapsutteluja ja fiilistelyä. Ja Lillin iloinen ilme. Lopulta tajusin ohjata kepeillä niin, että sanoin aina "kepit" kun Lilli kiertää keppiä, eli lähtee ohittamaan keppiä vasemmalta. Saatiin mun mielestä hyvin kiinni nyt rytmistä, eikä tarvittu ollenkaan käsiohjausta. Ensin Lilli törmäili pari kertaa verkkoihin, mutta kun tajusin rytmittää, alkoi jo mielestäni näyttää ihan oikealta pujottelulta! Täytyy virittää vaan vielä ne verkot toistekin, niin päästään käsiavuista eroon. Lillikin oli paljon rennompi ja iloisempi keppisuorituksen jälkeen kuin yleensä, vaikka alku verkoilla olikin tosi tahmea. Tuntuu siltä, että neidolla syttyi jonkinmoinen lamppu keppien suhteen. "Kepit-kepit-kepit-kepit-kepit-kepit! Hieno tyttö!! Jee! TAITAVA! Hyvä tyttö!" 

KONTAKTItreeniä (kyllä, luit ihan oikein)

Puomia tai "vauvapuomia" ei tällä kentällä ollutkaan, joten harjoiteltiin A:n alastulolla. Olen ennen pelännyt, että Lilli oppii hyppimään esteelle sivusta tai kääntymään esteen päällä, jos se saa joskus tehdä niin (kontaktitreeneissä). Kuitenkaan, mun on jostain syystä vaikea nostaa Lillisen pyllyä sinne esteelle. Musta tuntuu, että Lillis ei kauheasti tykkää, että sitä nostellaan ja väännellään, ja kontakteista voisi tulla epämiellyttäviä/tyhmiä/turhia Lillin mielestä. Ainakin se oppii nopeammin, jos saa tehdä itse. Niinpä houkuttelin Lilliä nousemaan esteelle vähän sivusta - lähti kuitenkin kiipeämään ylöspäin, ikään kuin suorittamaan estettä, mutta kutsuin takasin. Alas tullessa "konta" ja palkka jostain tassu-nenäkosketuksen tapaisesta. Päätin, että meille riittää ne kaksi tassua maassa, ei tarvii nokkia. Nokkimista tuli siitä palkan poimimisesta namialustalta. Tärkein juttu = suorastaan taikaa = NAKSU. (Kiitos taas Tarulle naksun opetuksesta aikoinaan Lillin ollessa pentu.) Päätin naksutella VAIN, jos Lillis on suorassa, sillä tämmöisissä hieman paineistavissa tilanteissa helposti väistää minua ja kääntää pyllyn sivuun - taikka sitten se A on niin jyrkkä, että pylly on vaan kiva löpsäyttää sieltä maahan. Hiffasi tosi nopeasti. Ja tietty aloin heti treenaamaan niin, että olenkin Lillin EDESSÄ (tähän asti olen ollut tukena sivulla, jolloin mun nenä on ollut menosuuntaan, nyt me oltiinkin siinä nenät vastakkain) ja tietty heti piti VÄHÄN VAAN KASVATTAA SITÄ VÄLIMATKAA koiraan.  Edistymistä hyyvin nopeaan tahtiin muutamalla toistolla. Koko ajan palkkaa koiran ollessa kontaktilla tyyliin "konta"-NAKS-palkka-"konta"-NAKS-palkka-"konta"-NAKS-palkka-"valmis, taitava tyttö, hieno tyttö, JESH!" jne. Lilli on näköjään jo hiffannut "konta" sanan yhteyden siihen 2+2-tassuihin = etutassut nurmella ja takatassut esteellä. Nyt kiinnitettiin huomiota myös suoraan asentoon. Lillin mielestä oli sitten niin hauskaa treeniä, että kun ajattelin tehdä koko A:n, kuitenkin esin kiertäen esteen taa, jotta namialusta on vastassa - niin Lillis ampaisikin omatoimisesti siltä namialustapuolelta esteelle ja mulle tuli kova kiire olla kontaktilla vastassa. Hyvin Lilli näytti oppivan, että kun sanoin "konta" esteen alussa, se kiipesi jonkin matkaa esteelle ja kiepsahti takaisin kontaktille esteen päältä, kun taas karjaisu "A!" tarkoittaa tositoimia, eli vauhdilla esteelle. Nyt kontakti toimi, JOS muistin sanoa sen "konta" sanan ajoissa, silloin kun koira on esteen päällä. Toki pyrin aina olemaan itse ns. estämässä, ettei pääse juoksemaan alas ilman kontaktia, mutta nyt saatoin olla kasvokkain koiraan alhaalla odottelemassa, eikä tarvinnut enää "rauha-rauha"-hidastelua ollenkaan alastulossa. Hirveän hyvä mieli mulle tuli siitä, kun Lillis tuli ihan supervauhdilla alas niin, että steppasi muutaman askeleen takatassuillaan etutassut ilmassa  - jotta sai oikein lyötyä ne etutassut siihen kontaktille, eli nurmelle. Tämmöisestä suoritustavasta pitää tietysti pyrkiä eroon (ei varmaan fysiologian kannaltakaan kauhean suosiollista), mutta siitä TIESIN, että Lillis on nyt hiffannut asian ja lamppu on syttynyt. Hehkuttelin huumorintajuisille treenikavereilleni, että "No niin, nyt me sitten OSATAAN se kontakti. Ei siihen sitten kauaa mennyt."  (Taisin taas tehdä vähän kärpäsestä härkäsen näitä kontaktitreenejä tuskaillessani.)

Radan pätkiä

Vaikka tällä kertaa treenile oli oikein tavoitteitakin,  tykkään kyllä kovasti niistä extemporejutuistakin, joita ei itselle edes tulisi ikinä mieleen. Vaikka viimeksi tuli vähän ahdistus siitä, että treenikaverit tuntuvat olevan valovuoden edellä meitä (mua välillä nolottaa, kun en osaa kommentoida oikein mitenkään toisten suorituksia - ei vaan ole sitä tietotaitoa agilitystä, josta ammentaisi - ja samalla sitten itse saa ihan jatkuvalla syötöllä hyviä neuvoja ja vinkkejä ja opastusta...), niin nyt nautiskelin ihan hyvillä mielin treenikaverien ideoimista radoista ja sain monta ahaa-elämystä juttutuokioista ja opastuksesta. Kaikkiin pähkäilyihini tuli vastaus suunnilleen samantein. Ratoina toimi kaksi U-kirjaimen mallista rataa, joissa toisella kolme aitaa, mutkaputki ja kolme aitaa. Toisessa kaksi aitaa, mutkaputki, aita ja pituuseste. En varmaan olisi edes tajunnut, ellei Birgitta olisi sitä ääneen sanonut, että kolme aitaa peräkkäin on huomattavasti hankalampi kuin kaksi aitaa peräkkäin - ja niinhän se olikin. Parhaiten sujuisi niin, että istutan Lillin ekan aidan taa ja köpötän itsen toisen ja kolmannen aidan väliin, kutsu siitä, ohjaus kolmannelle ja putkeen huudoin "suoraa" ja "putkeen" (ja tukea putkessa sanoilla "mennään-mennään-mennään"). Sitten pitääkin lähettää jo etenemään kolmen aidan yli, kun ei itse millään ehdi edelle. Mahdoton tehtävä. Ensin ajattelin, että Lillis varmaan muistelee niitä kiertotreenejä, kun monta kertaa meni niin, että kolmannen esteen se kiersi takaa ja hyppäsi sitten paluusuunnassa vasta yli. Mä niin selvästi ohjasin KÄDELLÄ sen aidalle ja silti se kiertää sen. Birgitta keksi heti tähänkin ratkaisun: vaikka käsi näyttää estettä, niin mun RINTAMASUUNTA oli oikealle esteen ohi. Eli siis ihan itse ohjasin sen Lillin sinne esteen ohi sitä kiertämään. Oho. Tän takia ne siis käyttää niitä kahdella kädellä ohjauksia, silloin rintamasuunta kääntyy väkisinkin sinne esteelle, kun sitä kohti sojottaa kahdella kädellä! Kiitos Birgitta näistä! Ja ilman B:n kehotusta en olisi tajunnut kokeilla ohjata koiraa siellä hevosenkengän ulkopuolella, vaan olisin kierrättänyt vaan itse siellä hevosenkengän (eli U-kirjaimen) keskellä pönöttäen. Tehtiin siis rataa niinkin, että itse juoksin siellä "ulkoradalla", mutta putkeen lähetyksen jälkeen palkka (pallo) lensi jo koiran tullessa putkesta ulos, sillä en tietenkään ulkoradalta olisi ehtinyt millään enää sinne esteille ohjaamaan. Hyödyllistä treeniä kuitenkin. Ja niin kuin B oli sanonut, kaksi aitaa + mutkaputki + aita + pituus oli paljon helpompi sarja. Siinä päästiin oikein irrottelemaan. Mulla oli pieni käsitteellinen ongelma, mutta neuvonpidossa sekin selvisi. Eli en millään ehdi huutaa sekä eteen irtoamiskäskyä että sen esteen nimeä, esim. "suoraan+aita", joten se suoraan käsky - jonka onneksi nimenomaan agiin varasin - pitäisi opettaa tarkoittamaan "etene suoraa ja suorita kaikki esteet, mitä matkallesi ilmaantuukaan". Sillä tavoin koira voi vetää sitten itse mahdollisen aidoista koostuvan loppusuoran. Niin paljon tuli kentällä huudeltua käskyjä (ja sitä kahviakin on tänään tullut litkittyä ihan tarpeeksi + pakkasilma), että ääni meni käheäksi ja kurkkuunkin jo sattui. 

Keinu, keinu, älä keinu

Lilliskin paineistuu joskus, huomaan ma taas. Keinu on kiva, niin kauan kuin se pysyy paikallaan. Lilli meni reippaasti keinulle, jota avustaja B piti paikoillaan (ei aitavirityksiä alla tällä kertaa siis). Nostin Lillin aina alas, kun keinun päässä oleva nami oli syöty. Kun keinua sitten mentiin vähän liikuttamaan Lillin ollessa keinun päällä - niin seuraavalla kerralla neito ei halunnutkaan enää nousta sinne keinulle, vaan vetäisi pari kertaa keinusta ohi, vaikka se niin vahva "keinu"-käsky oli annettu. Luottamus palasi kuitenkin pikaisesti, kun tehtiin lisää "keinumattoman keinun treenejä". Tosi herkkis näyttää neito sitten olevan tämän keinun suhteen, eli pitää edetä tosi varovasti ja pohtia erilaisten metodien hyviä ja huonoja puolia ja valita huolella, miten tästä eteenpäin. 

Vaikka keinu ottikin vähän koville tänään, kun vähän alkoi heilua, niin ei Lillis silti mun mielestä oo kovin herkkis. A-este on kuitenkin sen ihan superlemppari, vaikka sen treenaaminen on aloitettu niin, että neito pelkäsi jyrkkää estettä, eikä olisi halunnut mennä, ja ilkeä emäntä kiskoi pelkäävän koiran väkisin kaulapannasta avustaen esteestä yli. Kerran kun oli esteen mennyt, niin ei siinä sitten mitään pelättävää enää ollut. Ei minkäänlaisia traumoja tullut tästä rajusta metodista - jota en kuitenkaan ihan oikeasti suosittele kaikille koirille. Lillis on kuitenkin aika kovis - vaikka joskus onkin herkkis. Tämä on juuri se syy, miksi Lilliä ei voi kuvata yhdellä lauseella, miksi se on tuhat koiraa samassa paketissa, miksi meidän yhteisen sävelen löytyminen kesti pentuaikoina aikas kauan, miksi tunnen koirani hyvin, mutta silti se vieläkin yllättää, miksi mua ärsyttää ihan suunnattomasti kaikki pika-analyysin tekijät mun koirasta - oli koirakokemusta miten paljon tahansa, niin kymmenen minuutin perusteella tehty analyysi Lillistä menee AINA metsään! Mua ärsyttää oikeasti ihan suunnattomasti ihmiset, joilla on tarve tulla kertomaan, että hei, sun koiras on muuten tällainen ja tällainen ja sä olet ohjaajana tällainen ja tällainen - ARGH! Ei pika-analyyseja kiitos. Se, mistä on oikeasti hyötyä ja mikä on hedelmällistä, on pähkäillä, miksi se jossain tilanteessa on tällainen ja miksi sitten melkein samanmoisessa taas semmoinen ja mitä niillä tilanteilla on eroa jne. Ja ARVAILUT siitä, mistä mikin käytös voisi johtua. Surkuhupaisin esimerkki on syntymäpäiväjuhlat erään tuttavan luona maalaistalossa, jossa Lilli kävi reippaasti häntä heiluen tervehtimässä kaikki tulijat, ei haukkunut kertaakaan kenellekään, meni itsekseen sohvalle ihmisten syliin rapsuteltavaksi, ei paineistunut hieman (tai enemmän) maistissa olevasta sedästä, jotka vatkasi rajusti Lilliä korvista, niin että varmaan jo sattuikin (Lilli toi sedälle pallon ja pyysi leikkiin)... Nukkui päikkärit rauhassa niin kuin mitään ei ympärillä tapahtuisi, vaikka kuului musaa ja älämölöä... Niin, se surkuhupaisin osa tätä tarinaa olin MINÄ, joka yritin koko ajan selittää, että EI SE NORMAALISTI ole näin sosiaalinen ja NORMAALISTI se kyllä vahtihaukkuu helposti ja kyllä tässä ihan oikeasti on haastettakin koulutusessa ollut... Siellä kun KAIKKI olivat hankkimassa söpöä, lutuista, helppoa espanjanvesikoiraa, josta ei edes lähde karvaa. Maailman helpoin otus. Just se.  Hups, meninpä kauas keinuaiheesta! Se, mitä halusin sanoa: Vaikka Lillistä kirjoittaisi tuhatsivuisen kirjan, ei vieläkään olisi kuvannut sen luonnetta tarkasti. Vaikka Lillin tuntisi tuhat vuotta, ei vieläkään tietäisi kaikkia sen sielun liikkeitä, ja varmasti vieläkin se osaisi yllättää omistajansa, niin hyvässä kuin pahassakin, onneksi enimmäkseen siinä hyvässä. Olen oppinut ennakoimaan monia tilanteita ja käytöstä niissä ja olemaan tarvittaessa tukena tai antamassa apuja, jotta Lilli saa itse ohjattua huomionsa muualle. ATT-areenan vierellä tehdään aina ihan supereita ohituksia. Mun täytyy luvata mennä kesälläkin sinne areenan kulmille pörräämään ja ohituksia tekemään. Tänään Lilli olisi voinut painia treenin jälkeen bestiksensä Farin kanssa - mutta päättikin sitten varastaa multa lapasen kädestä - VIPS vaan ja lapasta vietiin painiin ja heittelyleikkiin. Lilli ei ole tosikon koira, tosikko vetäisisi herneet nenuun. Lilli ei loppujen loppuksi kunnioita ketään niin, etteikö voisi vähän pilailla sen tyypin kustannuksella. Varsinkaan Lurua, jonka päälle se yritti TAAS pissata. Miks just Luru on valittu tämmöisen pommituksen kohteeksi? Kertokaahan se!?! Niin kuin sanoin, yllätyksiä riittää. Lillin beigeissä villapöksyissä on monta takataskua, joista repäistä toimintaa - ja niistä piilotaskuista ei edes puhuta.  

Tempputreeniä

Otettiin videolle vähän Lurun ja Zian uusia temppuja. Vielä kun saisi ne videot joskus nettiin... Takaperin peruuttaen emännän kierto oli tempun juoni. Tuli itsellekin mieleen, että munhan piti joskus jatkaa sitä 8-treeniä niin, että Lilli pujottelee mun jalkojen ympäri kahdeksikkoa TAKAPERIN. Nyt se osaa sen vaan etuperin. Sannalta tuli hyvä kuvaus pieneksi pilkotusta treenistä. Kiitos treenivinkistä/muistutuksesta! Jos ens kerralla muistais kuvata niitä agilitytreenejäkin!  On niin vaikea hahmottaa, miten sitä itse onkaan ja mihin rintamasuunta on - tai mitä se koira tekee ja missä asennossa se on, silloin kun ei itse ole näkemässä. Perusasentokin on yllättävän moniulotteinen asia, kun näkee vaikka ihan vaan valokuvia niistä omista treeneistä... Ja kummasti se koira tulee jätettyä usein vinoon sinne esteen taa - niin että paikka ja lähtökulma on kaikkea muuta kuin harkittu. 

Innolla seuraavia treenejä odotellen! Kiitos kaverit!