Aurinko ja erittäin hyvä kahvi toivat emännälle muutaman älynväläyksen liittyen ohituksiin. Ai niin, mullahan on tällainen narttukoira, jolla on näitä kausia. 

1. Montako kertaa olen paasannut siitä, että oppiminen ei ole suoraviivaista, vaan sisältää mäkiä ja kuoppia matkalla. Joskus käydään kuopan pohjalla, mutta aina sieltä noustaan ja jos mäkiin ja kuoppiin piirtää sen keskiarvon eli katsoo tarpeeksi kaukaa tai pitkällä aikavälillä, niin suunta on aina ylöspäin ja selvästi nouseva viiva. Oppiminen ei vaan ole tasaista, vaan joskus edetään valtavin harppauksin ja sitten mennään ehkä jopa hetkeksi takapakkia, kunnes taas noustaan vahvasti runsaan seesteisen oppimisen kauden myötä. Takapakkikausina sitä helposti hakkaa päätään seinään, että mehän osattiin tämä jo ja nyt taas... 
2. Emäntä on hieman malttamaton, ehkä? Onneksi koira on nopeasti oppiva, mutta samalla siltä tulee vaadittua valtavaa pikaoppimista kaikessa, ja me jumitutaan helposti junnaamista ja toistoa vaativiin juttuihin, kun emäntä ei vaan jaksa tai viitsi. Lillis jaksaisi junnata ja toistaa vaikka miten kauan (en tiedä miten kauan, kun kylästyn aina ennen). Emännältä katoaa fiilis kun koira vielä vetää 110-lasissa - ehkä hyvä niin, sillä siihenhän treeni aina pitää lopettaa, eikä siihen että koira jo väsyy (mitä se on?). Agissa Lillissä näkyi jo väsymisen merkkejä, mutta 10 min. sivussa köllöttäen ja omaa vuoroa odottaen ja taas se jaksoi. Tai pikapissatus ulkona ja valtava hinku ja kiskominen takaisin hallille ja treenaamaan. 
3. Lilli on tottunut siihen, että emäntä saattaa vaihtaa tekniikkaa ja tyyliä ihan toiseksi, eikä koskaan hämmenny tai jää jumiin siitä. Me voimme kokeilla siis ohituksiinkin ihan kaikki mahdolliset keinot mitä emäntä vaan keksii. Ehkä joku vielä toimiikin. Muille suosittelen, että kokeilee sen yhden keinon aina ns. loppuun asti - eli jatkaa tarpeeksi kauan sillä yhdellä linjalla ennen kuin hylkää sen. (Koiraa kouluttamalla oppii itsestään asioita, joita ei olisi niin väliksi tietääkään - mutta oppii kuitenkin tuntemaan itsensä hyvässä ja pahassa.)
4. Lillille on tulossa juoksut! Ihan taatusti, juuri tässä näinä päivinä... Niitä on nimittäin odoteltu jo aika pitkään taas. Koipea on nostettu varmaan syksystä asti jne. ja omat pissat pitää pika-pikaa käydä kusaisemassa äkkiä päälle, jos näkee jonkun koiran pissaavan. Onko siis ihmekään, jos käydään kierroksilla lähelle tuppaaville vieraille koirille tai kenties jopa isotellaan... Kulmakunnan kuningatar - ainakin omasta mielestään - on meidän rouva. 
5. Unohtuiko viimeksi taas kunnon lenkitys ennen agia? Oltiinko taas myöhässä ja kiire hallille? Ei millään malttanut lenkkeillä, pikapissatus vaan ja tositoimiin. Ja taisi olla taas rimatkin aika korkealla? Ettei emäntä viitsiny Lilliä varten käydä laskemassa. Voiskohan neito olla vähän jumissa ja siksi ärtsypärtsynä muille herkemmin... Toivottavasti ei ainakaan muuten kipeä. Tänään on nimittäin ollut hieman vaisu ja vahtii kotona herkemmin kuin yleensä. Emäntä ennustaa kuitenkin, että vaiva on - juoksut. 
6. Kohtia oli muitakin, mutta nyt leffa kutsuu emäntää. Pitäähän sitä muutakin elämää olla kuin nää koirakuviot, joita tulee pohdittua joskus vähän liikaakin ja unohdettua puolet hyvistä älynväläyksistä (eikä tää blogi sitä unohtamista ole juurikaan estänyt). Tulossa myöhemmin kuvia Lillistä ja bestiksistään jäällä. 
7. Iltamyöhällä, Liisa Ihmemaassa -elokuvan jälkimainingeissa on pakko vielä lisätä seitsemäs kohta, joka kujeilevan Lillin emännän mieleen aina aika ajoin pälkähtää: Entä jos se jo osaakin, mutta päättää haukkua, koska se vaan on kivaa ja sitä sattuu joskus huvittamaan. Emäntää nimittäin joskus vedätetään ihan kympillä - mutta ehkä ei tässä asiassa sitten kuitenkaan(?). Samaan aikaan Lillis-rouva on kuitenkin kuuliainen emännän mussukka, joka tekee niin kuin emäntä sanoo - ainakin enimmäkseen - tai ehkä sitä vaan aika usein huvittaa tehdä niin kuin sanotaan... En vaan saa aikaan Lillistä kunnon kuvausta - ei sen luonnetta vaan voi kuvata. Enkä ole osannut koota sitä plussa ja miinus listaakaan, kun moni asia on samalla plussaa ja miinusta. Tykkään Lillistä juuri tuollaisena hieman villinä otuksena, jolla on oma tahto ja oma mieli, mutta kuitenkin valtava miellyttämisen halu ja tekemisen into - tehdään mitä tahansa. Siltä tulee sallineeksi pieniä ja joskus suurempiakin hölmöyksiä - se kun nyt on tuollainen hassuttelija. Tarvitseeko siitä timantista kaikkia särmiä hioakaan? Eihän se olisi enää Lillis ollenkaan, jos ei joskus kiskoisi hihnassa tai haukkuisi jonkun ärtsyn koiran pystyyn. No joo, kohta taas manaan meidän ohituksia täällä blogissa, joten eiköhän jatketa harjoituksia!