Uusi vuosi vietettiin paikassa, jossa ammuttiin ilmaan noin 700€:lla vuoden turhakkeita (=ilotulitteita). Jonkun mielestä varmaan eläinrääkkäystä... Paukutusta kesti kuudesta illalla kahteen asti yöllä (ja naapureista nousi raketteja pitkään tämän jälkeenkin). Kylässä sattui olemaan myös setterikasvattaja, joka kovin ihmetteli koiraa, joka ei pelkää ollenkaan ilotulitusta. Itse kyllä näin Lillin olevan hieman paineistunut, eikä se mielellään tullut ulos tulituksen aikaan. Pissalenkki tehtiin ennen kuutta ja seuraavan kerran vasta kahden jälkeen yöllä - varmuuden vuoksi hihnassa. Ennen kuutta paukkui jo sen verran, että tahtia kotiinpäin yritettin kiristää, mutta kielsin sen aika tylysti. Itse koitin olla mahdollisimman normaali ja välittämättä paukkeesta. Lilli oli kyllä selvästi rennompi kuin viime vuonna, vaikka väittävät, että koira joka on ilotulituksen läheisyydessä, oppii sitä pelkäämään. Lillille näin ei ollut käynyt. Jotain kertoo sekin, että Lillille maistuivat milloin tahansa herkut ja palloleikit. Koira joka syö ja noutaa iloisena palloa, ei varmaankaan ole kovin paineistunut? Käytiin ihastelemassa pauketta vuorotellen, niin että sisällä Lillin seurana oli aina joku. Kovin Lilli oli iloinen, kun tulin sisälle, eli emännän seurasta iloittiin tavallista enemmän. Kahdentoista kieppeillä kaikki siirtyivät ulos ja jätin varmuuden vuoksi Lillille telkkarin päälle ja äänet aika kovalle. Välillä kävin kurkistamassa, onko ok, herkut maistui, ehkä vähän läähätti. Lilli hengaili sohvalla tai keittiön pöydän alla yksikseen. Oli rauhassa paikoillaan, ei hötkyillyt tai näyttänyt mitenkään hätääntyneeltä.

Meillä oli kyllä paukkunut jo aikaisemmin pitkin viikkoa. Ensimmäisin paukauksiin Lilli reagoi itselleen tavanomaisesti, eli vilkaisee minua, että mitä minä teen. Jos jatkan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, jatkaa Lilliskin samalla lailla. Kun pauketta kuuluu ulkona ollessa paljon kaikkialta, ei enää vilkuile minua, vaan vetää korvia taakse, eli paineistuu lievästi. Sisällä kuitenkin rento. Yksittäisiä raketteja ja paukauksia kuului vielä pitkään uuden vuoden jälkeenkin. Niihin Lilli ei reagoinut enää mitenkään, olivat ihan ilmaa vaan. Ei vilkuiltu edes emäntää.

Itseä on tässä harmittanut, kun Lilli on alkanut "vahtia" ihmisiä, kun esim. kotipihassa ihmisten vahtiminen oli saatu jo kokonaan pois. Nyt mennään naapureista ohi aika usein nameilla - silti saan huikattua naapureille moikatkin ilman että Lilli ottaa mitään hepulia asiasta (tyyliin nyt se puhuukin meille). Siksi oli aivan mahtavan ihanaa kuulla setterikasvattajalta, joka on nähnyt Lillin viimeksi vuosi sitten, että se on edistynyt luottamisasioissa paljon. Haukkui kyllä koiralle haisevat vieraat ensin, mutta rauhoittui äkkiä. Hengaili sen jälkeen vieraiden vierellä ihan rauhassa jopa nukkuen, eikä kokenut minkäänlaista tarvetta tarkkailla vaivihkaa näiden tekemisiä, niin kuin kuulemma vielä viime vuonna oli tehnyt. Itse unohtaa asioita niin nopeasti. Sitä muistaa vaan tason, joka on hetkellisesti jo saavutettu, ja pieni takapakki tuntuu todella suurelta tappiolta. Nytkin kuitenkin vakuuteltiin, että takapakista huolimatta suunta on ollut kokonaisuudessaan ylöspäin. Näin olen todennut monet kerrat, ettei koiran oppiminen ole suoraviivaista, vaan eräänlaista aaltoliikettä, niin että välillä tulee pieniä takapakkeja, mutta kuitenkin keskimääräinen pitkän aikavälin "viiva" on tasaisesti nouseva. On se vaan niin hienoa kuulla kehuja koirastaan. Lilli on kuulemma saanut roppakaupalla järkeä päähänsä ja tekemisiinsä, ja siitä on tullut luottavaisempi ja itsevarmempi aikuinen koira. Oli muutenkin mukavaa jutella toista rotua kasvattavan ihmisen kanssa, tavallaan neutraalilla maaperällä. Koirajuttua riitti pitkälle yöhön - ja taisi vähän jäädä muut jutut ja kuulumiset kertomatta...