No niin, nyt se on tehty. Lisäsin kategoria-listaamme agilityn. Joskus sanoin, että agility ei taida olla meidän laji. Nyt korjaan, että agility ei taida olla EMÄNNÄN laji. Lilli nimittäin oli ihan fiiliksissä päästessään hallille - ja vihdoin sieltä laidalta (jossa istuskeli esteiden asettelun ajan) oikeasti tositoimiin. Tällä kertaa muistin panostaa lämmittelyyn - vähän pakkokin, kun ulkona on ainakin -15'C - ja ennen treeniä oli tehty lämmittelylenkki ja istuskelun jälkeen vielä kunnolla lämmöt päälle kentällä juosten. Hallissakin oli selvästi pakkasta, kun lämmitys ei kuulemma ole päällä kuin kisoissa. (Jälkeenpäin kuulin, että jälkimmäisen ryhmän aikana olivat testanneet lämmitystä - olenko VÄHÄN kade!)

Lilli oli sitä mieltä, että näitä esteitä täällä kuuluu mennä, aikoi mennä puomille itse (en voi ymmärtää, tämän treenin aikana tajusin, että Lillis TYKKÄÄ ihan hirveästi siitä puomista - outo koira - vaikka tykkäähän se yleisesti ottaen kiipeilystä), otti myös muutaman hyppyesteen itsekseen, jos sattuivat sopivasti hollille. Lilli tykkää agilitystä. Ihan hirveän paljon. Joskus pelästyin, kun Lilli oli selvästi jumissa agilitytreenin jälkeen. Nyt juhlallisesti ilmoitan, ettei tämän kerran treenien jälkeen ollut jumitusta ollenkaan - kiitos kunnon lämmittelyjen ja palauttavan lenkin sekä uuden Pomppa-takin. Nyt näin livenä BOT-manttelin (Lurulla) ja meilläkin haaveissa sellaisen hankinta.

Paha moka: Lämmittelyn aikana en sitten seurannut Lillisen menoa tarpeeksi, tai en osannut ollenkaan odottaa, että se kiipeää itse keinulle!  Lämmittelyjuoksentelun aikana Lillinen nousi selkäni takana keinulle, keinu rämähti ja näin Lillin loikkaavan alas keinulta. Voi kökkö. Ei mitenkään näyttänyt kuitenkaan pahemmin pelästyneen, vähän taisi ihmetellä "putoavaa puomia". Nousi ihan tyytyväisenä hakemaan namia keinun alkupäähän. Käänsin Lillin puolessa välissä ennen rämähdystä ja otin vähän kontaktiharjoitusta. Ei pelkää keinua (eikä puomiakaan, jolle nousi taas kohta itsekseen...), mutta tapahtuneen vaikutuksen näen tietysti vasta siinä kohtaa, kun keinua aletaan oikeasti harjoitella. Ehkä tässä kohtaa unohdan koko keinun ja keskityn muihin asioihin - ja yritän olla miettimättä koko asiaa. Kiitos vinkeistä! 

Nyt heti muistaessani Birgitalle ja Sannallekin suuri kiitos ohjauksesta, kommenteista ja vinkeistä. On se kumma juttu kun itse ei hahmota yhtään mitä sitä itse tekee!  Mistä päästäänkin emännän vajavaisuuksiin agilityn suhteen.

Miinukset:

• Lillin vauhti vs. emännän hitaus. Kyllä sitä vaan niin äkkiä jää lehdellä soittelemaan ja koira meni jo... Et ehtinyt ohjaamaan ajoissa. Tai ohjasit päin honkia ja koira vaan teki niin kuin käskit (esim. rintamasuunta). Hohhoi! Tarvitseeko sitä sitten mainitakaan... Emäntä näyttää michelinukolta, ja kaiken talvitoppauksen jälkeenkin vois vähän saada painoa alas ja kuntoa (paljon) kohoamaan. Lupaukset koirajuoksusta ja koirahiihdosta ovat ruhtinaallisesti lunastamatta. -lisää itsesoimausta-
• Lillin riipuvuus emännästä. Tää oli vähän ylläri. Lilli on mun mielestä hyvin itsenäinen ja helposti irtoava koira. Agilityssä hengaakin sitten mun vierellä ja tarvii tukea eikä helposti irtoa. Toisaalta, meidän agilitytreenit tähän asti on olleet yksittäisiä esteitä. Ja yllättäen emäntä on vissiin taasen yliohjannut sanoin, elein, varmistamisin tms. Pitäs enemmän antaa Lilliselle tilaa tehdä este ihan itse käskystä. Ohjaan agissa käsillä, eikä Lillis välttämättä tiedä edes esteiden nimiä, kun annan niin paljon apuja(?). Putkeen ei mene, jos mä olen mennyt jo edellä. Tarvii mut siihen viereen ja putkeen-käskyn lisäksi olen hokenut Lillin ollessa putkessa jotakin tyyliin mennään-mennään tms. Lilli ehkä hakee agissa sitä katsekontaktia, eikä putkessa saa sitä tms. Muuten kyllä mun mielestä tykkää putkestakin (mistä se ei tykkäisi). Mun idea hitaasti etenemisestä on ehkä tuottanut agissa emäntäriippuvaisen koiran? Olen hidastanut koiraa kutsumalla heti esteen jälkeen jne. TOOOSI hyvä juttu oli suorittaa monen esteen sarjaa. Me on jauhettu ihan liikaa yksittäisiä esteitä! Monta tärkeetä juttua on jäänyt harjoittelematta.
• Emännän toispuoleisuus. Yllättäen olen agissa ohjannut Lilliä aina oikealla puolella. Tokoa tehdään vasemmalla, mutta agikentällä Lilli on mun oikealla puolella! Huomasin tämän lämmittelyssä, Lillis juoksi ihan järjestelmällisesti mun oikealla puolella. Vedettiin esteitä sitten niin, että mä kuljen esteiden oikealla puolella, ohjaan vasemmalla kädellä ja Lillis kulkee vasemmalla puolella. MÄ EN OSAA OHJATA VASEMMALLA PUOLELLA! Muistuupa tässä mieleeni, kun kirjoitin, miten vaikea on tokossa oppia syöttämään palkkaa vasemmalla kädellä. Tajusin, että me vedetään kepitkin niin, että mä ohjaan oikealla kädellä, vaikka kuljen keppien oikealla puolella, eli lopputulos on se, että mä liikun sivuttain, ellen jopa takaperin - joo, onpa tooooooodella kätevää!!!  Tarviiko sitä mainitakaan, että olen hyvin vahvasti oikeakätinen. Hmm. Agissa pärjäisi varmaan tosi hyvin henkilö, jonka puoleisuus ei ole niin vahva, vaan osaa toimia lähes yhtä hyvin molemmilla käsillä. Kyllä tässä lajissa taas emännän harmaita aivosoluja liikutetaan vähintään yhtä paljon kuin tuon pörröotuksenkin! 
• Kepit. Äskeisen kommentin takaperoisuuden lisäksi (=ohjaan oikealla kädellä) huomasin opettaneeni Lillille, että huidon aina sen kierrettävän kepin edestä. Lilli on ehdollistunut siihen. Eli tavallan en ohjaa sillä namilla, vaan näytän namikädellä "kierrä tämä, kierrä tämä". Lilli osaa hienosti kiertää. Mutta osaako se pujotella keppejä?  Ja taas ollaan nokikkain hyyyyvin tutun ongelman kanssa: namiavun tai muutenkin apujen häivytys. Tässähän emäntä onkin kunnostautunut oikein toden teolla... eli ei. Miten tästä agista tuli vaan kaikkien omien vikojen esiinnosto?  Karua havaittavaa - löytyy vielä lisääkin. Älkää peljästykö, olen hyvin kriittinen ja tietoinen siitä. Silti meillä oli treeneissä todella kivaa ja aivan ihanaa, tykkäsimme jne. En ota kaikkea niin vakavasti kuin kirjoituksesta ehkä saattaisi päätellä. Olen hyvin huumorintajuinen itseni suhteen. Kepeistä piti vielä sanoa, että saamamme vinkki "pitää treenata eripituisia keppejä, sillä koira oppii laskemaan" pitää niin hyvin paikkansa! Paraisilla on ilmeisesti neljä keppiä lyhyempi keppieste, sillä Lillis koetti aluksi lopettaa siinä kohtaa (neljä keppiä ennen loppua). Kyllä nää oppii niin äkkiä! 
• Emäntä ärsyyntyy haukkuvista koirista. Jos kiroilisin, niin tämä olisi se kohta. PRKL! Saatiin aloittaa tyhjässä hallissa. Treenien puolessa välissä saatiin seuraa. Viereiselle kentälle tuli treenaamaan koirakko, jonka koira räk-syt-ti to-del-la ko-vaa ko-ko-a-jan! ARGH! En kestä! Jos Lilli sanois mulle kerrankin noin suorituksen aikana, niin se olis sit siinä. Treeni poikki ja koira pois kentältä. Tylyä, mutta räksytys on jotain mitä en ihan oikeasti kestä. En ollenkaan. Varsinkin jos se olis tommosta emännän käskyttämistä anna-käsky-prkl niin johan keittäisi emännällä. Kääntyisin pois ja lähtisin kentältä. Lillille tekemisen lopettaminen on ehkä se maailman suurin rangaistus. "Nyt se ei enää leiki mun kaa. Iiks, paras koettaa mielistellä ja lepytellä sitä ja seurata ja olla nöyrää tyttöä." - olisi ehkä Lillin reaktio siinä tilanteessa. Tässä kohtaa totean uudelleen, että agility ei taida olla emännän laji. Siihen kun näyttää kuuluvan olennaisena osana ylikierroksilla käyvät jatkuvalla syötöllä räksyttävät koirat - joita en vaan voi sietää. En syyllistä ketään, vaan ennemminkin kyse on minun vajavuudestani ja sietokyvyn matalasta katosta tämän yhden asian suhteen. En-vaan-kestä! Onneksi meidän kentällä oli ihanat hiljaa treenavat koirakaverit, jotka osaavat odottaakin hiljaa sivussa. Mä niin tykkään teistä, Fari, Luru ja Zia! 
• Emännän paineistuminen ja pettymyksen näyttäminen. Mä niin luulin, että osaan peittää näitä juttuja. Mutta ilmeisesti se onkin emäntä, joka paineistuu treenikentällä, ja jota hävettää, jos koira haukkuu tai käyttäytyy muuten pöhkösti. Ja perro huomaa kaiken, reagoi siihen ja kierre on valmis. Jos Lillillä on jotain ongelmia, saan syyttää niistä ihan itseäni. Huoh. Treenikentältämme on kulku kokoustiloihin, ja päättivät sitten pitää kokousta treeniemme aikana. Lilli haukkui tietty kentälle "tunkevat" vieraat ihmiset. Hyvin yleistä perroille sinänsä, että yksittäiset ilmaantuvat ihmiset vaan haukutaan, mutta olin niin pettynyt. En tiedä itsekään miksi. Perjantai ja väsymys? Jos oikeasti jatkaisin niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, en vahvistaisi tätä pöhköä vahtimiskäytöstä. Kun ihmisiä alkoi kulkea ees taas ja viereisellä kentällä oli jonkin aikaa ollut toimitaa ja tohinaa, ei Lilli enää reagoinut niihin. Ne ekat ja yksittäiset aihettavat vahtireaktion "hau-nyt-tapahtuu-jotain-josta-emännän-on-syytä-tietää". Ja kun se emäntä vaan malttais olla normaali ja jatkaa niin kuin ei mitään, että joo-joo, jatketaan me vaan treenejä. Mutta kun se äänenpaino muuttuu ja-ja-ja -lisää soimaamista- Kyllä se siitä. Kyllä sä emäntä vielä opit! 
• Emäntä ei saisi muuttaa käytöstään myöskään sillon, kun huomaa Lillin olevan paineistunut. "Kyllä sä voit ihan normaalisti jatkaa treeniä, kun Lilli pystyy suorittamaan esteitä, syö palkkanameja jne. jne. jne." "Mutku-mutku-mutku sillä on korvat takana ja se on selvästi paineistunut ja se ei suostunut suorittamaan estettä viereisen kentän haukkuvan koiran puolelta vaan vasta kun mä olin sillä puolen turvaamassa selustaa jne." Ja emäntä oli taas niin pettynyt. Niin pienestä. Onneksi kaverien kannustuksesta jatkoimme treeniä, Lillis tottui häiriöihin ja treenit jatkui. Ja ehkä se on niin kuin kaverit vakuuttelivat, että viikottain treenaamalla totumme niihin haukkuviin koiriin ja kulkeviin ihmisiin, emmekä ota niistä häiriötä. Siinä EMÄNNÄLLE haastetta! 
• Emännän asenne.

Plussat

• Lilli tykkää ihan valtavasti. Kaikki esteet menee, kaikki on niin kivaa!
• Tällä kentällä on tooodella hyvät puomin, A:n, keinun jne. pintamateriaalit! Ihan huippuja. Näyttää liimatulta soralta/hiekalta, josta tassut saavat todella pitävän otteen. Kaikki aikaisemmat esteet ovat olleet liukkaita. Tällaisia niiden pitäisi olla! Ehkä sen takia Lillin selkä ei ollut jumissa. Ei oo meinaan yks kerta, kun on takatassu lipsahtanut pahasti puomilla jne. Tai suorastaan luisteltu A-esteeltä alas, kun on vaan niin liukasta, ettei nelitassujarrutuksellakaan saa minkäänlaista pitoa hommaan. Tarviiko sitä sitten sanoakaan, että Lilli ei juuri säikähdä tai varo mitään. Ihan sama vaikka olisi pudonnut esteeltä alas, sinne mennään uudestaan ja uudestaan. Ehkä mun ei tarvii murehtia sitä keinuvahinkoakaan.
• Treenikaverit. Mukavasti vihjeitä, ohjeet tulee mukavalla tavalla ehdotuksina ja ideoina, eikä kukaan ole päällepäsmärinä tyyliin kyllä-mä-tiedän-miten-nää-asiat-pitää-hoitaa. Hyvä ryhmähenki siis. Ja Lillille ihan superluksusta, että treenikaverit on bestiksiä ja tyttöjä. Ei tarvii murehtia kesken treenin pyllyä haistelemaan ryntäävistä uroksista. Olemme toki niihin jo tottuneetkin, kun Lillis vaan tuoksuu AINA niin superhyvältä poikien mielestä. Kyllä mä ymmärrän, että Lillis vaan oon niin vastustamaton paketti, minkäs sitä ihanuudelleen voi. Ja me ollaan varmasti kunnon haastetta ollessamme poikien kanssa treenaamassa. Että ehkä ne pojatkin kiittää, ettei IHQ-Lilli treenaa heidän ryhmässään! 
• Treenistä jäi hyvä fiilis. Agility on hauskaa puuhaa. Emäntä oppii ehkä ohjaamaan koiraansa paremmin. Koiran luottamus ohjaajaan kasvaa, kunhan emäntä oppii olemasta niin pettynyt pikkuasioista ja murehtii vähemmän ja nauttii enemmän siitä agiliitämisestä. Kyllä me vielä liidetäänkin, uskokaa pois!  Ehkä tässä on taas laji, jota voi hioa loputtomiin. Ehkä joskus vielä kuulette mun sanovan, että tää on meidän laji. Nyt sanoin vain, että agility on Lillin laji.

Treenasimme:

1. radanpätkää: aita-aita-aita-putki
2. keppejä
3. rengasta
4. kontakteja (aikaisemman "kumarruksen esteen loppuosassa" sijasta aloimme harjoittelemaan 2-2 periaatteella kontakteja, eli etutassut nurmella, takatassut esteellä, kuono maahan = palkkaa.

Ens pe uudestaan treeneihin! Jee! Ja heti perään agility-leiri Mouhijärvellä la-su. Ei, agility ei ole meidän laji... Heh!