Aallonpohjasta johtuen en kauhean ylevillä mielin lähtenyt tokoa treenaamaan. Lillin kanssa on oltu Kupittaan nurmilla viimeksi ihmettelemässä mätsärimenoa pentuaikoina. Lillin reaktio olikin olla haukkuvalmiudessa. Ja kun ne treenikaverit osuivat näkökenttään, niitä vaan aluksi haukuttiin ja uusien ruskeiden treenikavereiden luo olisi pitänyt päästä ihan väkisin. Paikallamakuuharjoituksesta ei tullut yhtään mitään, kun Lillis veti teinivuosien tyyliin hihan kireällä ympyrää haukkuen sinne ja tänne ja kiskoi väkisin nelitassuvedolla treenikavereiden luo. Argh! Nappulat syljettiin nurmelle, joten pientä paineistumistakin oli ilmassa. Emännällä oli mukana salainen ase, kuivattua kanaa (suoraan Tarjoustalon valikoimasta). Pussi teki reilut, sillä kun olin repäissyt yläosan pussista ohjeen mukaan, se ei silti aennut! Lillis haukkuu, mä ähellän pussia auki siinä mitenkään onnistumatta. Sitä ei raanut repeämään sitten millään. Sannan pelastavat avaimet tulevat hätiin. Seuraavassa treenissä istuttiin neliössä ja harjoiteltiin paikallaan olemista. Nyt voin sanoa, että treenasimmekin jotakin... Ohitustreenit olivat myös tarpeen ja sujuivat ihan ok:sti Lillisen keskittyessä kananameihin. Vaikka Luru on Lillin kaveri, haukuttiin Lurun rutuunmenoa erittäin voimakkaalla haukulla. Jos toinen koira juoksee vapaana, sille pitää haukkua. Luulen, että tästä pentukurssilla opitusta kirouksesta emme pääse eroon ikinä! Onhan tässä jo kohta kolme vuotta tehty töitä sen eteen, ja uusi paikka tai uusi treenitilanne ja TAAS aloitamme ihan alusta. Tai siltä se tuntuu. En jakaisi yhtään yhtään tuota haukkumista. Päässäni kävi ajatus, että treenaamaan hiljaisemmalle, rauhallisemmalle paikalle. Onneksi Sanna kannusti, että tekee Lillille ihan hyvää, että lisää vaan treeniä täällä. Niinhän se kai on, että jos haastetta ei lisää, ei kehity. Ehkä mä haluan vaan päästä helpolla - mutta silloin ei kehity. Eikä se koiran haukkuminen ketään vahingoita, mutta on niin noloa, kun vasta-alkajatkin osaavat olla paljon-paljon fiksummin, kuin oma räyhäpetteri. Huoh. Ja joskus tosiaan tuntuu, että se tehty työ ei näy yhtään missään. Mutta kai se näkyy. Koira rauhoittui ja keskittyi treeneihin suht nopeasti kuitenkin. Lillis hengaili puuhun kiinnitettynä sen aikaa, kun toimin kontaktialustan poistajana ja asettajana Lurun ruututreeneissä. Aluksi Lillis haukkui, mutta rauhoittui aika nopeasti ja kävi makaamaan. Mun pitäisi olla kai ylpeä. Mutta taas jotenkin treeneistä jäi vaan sellainen olo, ettei osaa. Että tietyllä tasolla ollaan taas alussa. Vaikka ei se kai niin ole, tuntuu siltä vain. Osaahan se kaikenlaista. Ruutuun meno oli ihan jees, ja jopa jää sinne odottamaan, että tulen luo. Olen tehnyt ruutuunmenoa niin, että palkka kupissa, koira syö palkan ja odottaa mua, kun pääsen koiran luo pudotan kuppiin lisää palkkaa. En tiedä miten fiksusti toimittua tämä sitten onkaan... Jotenkin vaan aina odotan, että olen opettanut jotain ihan hölmösti ja väärin. Niin me on enimmäkseen nimittäin edetty. Ja virheiden korjaaminen sen jälkeen kun niistä on tullut jo tapa, on hyvinhyvinhyvin vaikeaa, ellei joissain tapauksissa mahdotonta. Joskus tekisi mieli luovuttaa, ja antaa vaan asioiden olla. Muoti-ilmaisuna sanottuna: ihan sama. Mutta eiköhän täältä taas nousta ja innostuta treenaamaan. Tavoitteita pitäisi alkaa pikkuhiljaa asettamaan. Lenkki kavereiden kanssa sujui ihan ok. Ne samat kaverit, jotka haukutaan treenikentällä pystyyn (siksi kun niin kuuluu tehdä) ovat lenkillä ihania kavereita, joiden kanssa voisi vaikka painia. Paitsi vastaan tullut musta labbis. Se oli tosi pahis, hau-hau-hau sille. Kultainen noutaja ja ihan läheltä mennyt terrieri eivät aiheuttaneet mitään reaktiota - ja mä aina epäilen, ettei se L tainnut niitä nähdäkään.... Emännän olo on kipeän sekava, ja se saattaa näkyä tekstissä. 

Jos mulle joskus tulee pentu, toivon että se on kesäpentu. Silloin voi lenkkeillä Kupittaalla kaikenkarvaisten koirien ja ihmisten kanssa, niin eihän sen jälkeen mitään muuta sosiaalistamista enää tarvitakaan. Tuollahan näkee tiiviissä paketissa koko elämän kirjon. Hyvä treenipaikkavalinta, vaikka mua kovin alussa epäilytti meidän treenien sujuminen ollenkaan... Näin muuten unta, että meillä oli pentu. Se oli väriltään valko-RUSKEA!