Jälkileiri (TKK) lähestyy "uhkaavasti", joten piti vihdoin vähän avata jäljestyskautta. Ensimmäinen herättelyjälki tuli tehtyä taas tyypilliseen tapaan vähemmän harkiten.  (Kun eihän siellä leirillä kehtaa sanoa, ettei ole tänä vuonna yhtään jälkeä vetänyt - hih.) Työpäivän jälkeen väsyneenä metsään. Koira istuu autossa ja odottaa. Emäntä luulee valinneensa hyvän jäljestysmaaston, mutta huomaa pujottelevansa risukossa. Tai oikeastaan se jäljen tekeminen meni vielä ihan jees ja kevyesti tuli pujoteltua risukossa ja mm. kömmittyä yhden kaatuneen puun alta. Sitten aina jäljestäessä huomaa, että ehkä tämä ei taas ihan paras maasto ollutkaan. Solmussa oltiin muutamat kerrat. Mun piti tehdä pitkä jälki, mutta jossain kohtaa huomaan, että lisäpyykkipojat ovat pudonneet taskusta ja loppupalkka pitikin sitten laittaa siihen. Sidoin pari tyhjää kakkapussia merkeiksi. Hätä keinot keksii.  

Mun tavotteet tais olla vähän katossa. Laitoin jäljelle keppejä, vaikkei niiden ilmaisua ole harjoiteltu. Tyypillistä räpellystä taasen. Jäljellä kaksi palkkaa, välipalkka ja loppupalkka rasiassa, mahapullaa ja loppupalkalla niiden lisäksi ihan perusnappulaa. Koira saa siis kerrankin tienata ruokansa. Molempien palkkarasioiden päälle laitoin kepin, lisäksi yksi keppi ilman palkkaa jäljellä. Kun merkit loppuivat yllättäen ja keppejä oli vielä taskussa, vedin loppupalkan jälkeen vielä pienen jäljen ja laitoin sille kolme keppiä. Extempore keppitreeniä siis - taas vähemmän harkiten. Lillis pääsee jäljen teon jälkeen hieman jalottelemaan autosta, ja nenä vetää hirmuisesti kohti jälkeä, kiskoo metsään jäljen suuntaan siis. Tehdään pikkupissalenkki toiseen suuntaan, koira takaisin autoon ja isäntää hakemaan töistä. 

Jälki vanhenee noin tunnin. Tullaan takaisin metsänlaitaan. Puen Lilliselle jälkivaljaat autossa, ohi pyöräilee pari tyttöä, Lillis ei kommentoi. Lilli muuttuu silmissä, kun sille laittaa jälkivaljaat. Se keskittyy. Liikkuu hitaasti ja harkiten. Kulkee nenä maassa. Se on tavallaan ohjelmoitu tällaiseen työmoodiin, joka käynnistyy valjaista. Ajatukset on jäljessä, eikä se oikeastaan huomaa edes mitään muuta. Kuljetaan tietä pitkin vähän matkaa, aion lähettää Lillisen jäljelle viistosti sivusta, niin että jälki kulkee etuviistoon oikealle. Lilli haistaa selvästi jo jäljen, odottelee vaan lähtölupaa. Lilli löytää jäljen ja kulkee hetken, mutta pysähtyy sitten ja alkaa kyselemään. Kääntää selän jäljelle ja tapittaa vaan mua. Odottelen hetken, mutta kun koira katselee vaan minua, sanon jälki - koira etsii jäljen itse (tai oikeastaan tiesi koko ajan missä se kulkee) ja ryhtyy jäljestämään. Ehkä mun lähetys oli vähän hämärä? En tainnut pysäyttää ja lähettää koiraa kunnolla? Lillis ei kyllä ole tämmöisiä kyselyjä tehnyt ikinä, kun sillä on selvä vainu jäljestä... Ehkä sille on jäänyt päälle tämmöinen kyselyvaihe, että onko nyt oikeesti lupa? Outoa. Mun tulkinta on se, että lähetys jäi vähän hämäräksi, eikä se tiennyt saiko jo lähtöluvan vai ei ja ajatteli varmistaa. (Se varmistelee multa asioita, ihanaa, pieni kyselijäkoira, formerly known as Riiviö. <3)

Ekan kulman vasemmalle ottaa hyvin, seuraavasta vetää hieman yli, mutta haistaa heti mitä kävi ja tavallaan kiertää vain yhden puun verrattuna mun kulkemaan reittiin (hassua miten olin jo ehtinyt unohtaa, että varsinkin risukossa se koiran kulkema reitti ei ole ihan kopio siitä mitä itse kuljin... hmm). Metsäkoneen jäljen ja hyvin kuraisen polun ylitys ilman ongelmia. Kaunista tarkkaa jäljestystä tässä väljemmässä kohdassa (risukossa hakee enemmän). Pääpolun ylitys on ongelmallinen, siinä toisaalta on munkin vanhoja jälkiä paljon... Lähtee siis kulkemaan pääpolkua pitkin, eikä hae jälkeä polun yli. Parkkikselle oli tullut kolme autoa, joiden sisältö (koirineen) on varmasti kulkenut tästä jäljen teon jälkeen... Hieman haastava treeni siis. Pysäytän koiran, joka huitelee menemään polkua pitkin, jolloin hakee jäljen itsenäisesti. Mua harmittaa, että ohjailen. Päätän koettaa olla tekemättä niin.

Tulee ensimmäinen keppi, jota koira ei ilmaise millään tavalla, jäljestää vaan kepin yli. Meillä ei ole ollut koskaan keppejä jäljellä, leluja olen tiputellut jäljelle ja kuvitellut niiden jotenkin auttavan asiaa... Hahhah itselleni. Pysäytän koiran, ja pyydän etsimään kepin. Lillis raukka kattoo mua kummissaan. Tyyppi pysäytti mut kesken jäljestyksen ja haluaa leikkiä kepeillä? No täs sulle keppi, ole hyvä, saanko jatkaa jäljestystä? Lillis nostaa mulle lähimmän kepin, mikä sattuu suuhun tulemaan. Ei sitä oikeaa siis. Joudun näyttämään sen, jolloin selvästi lamppu syttyy, että ahaa, tää tutun hajuinen siis. Palkkaan namilla taskusta. Keppitreenissä on meillä hieman harjoiteltavaa. Myös käsky on aika ongelmallinen... Esine? Nyt käytin käskyä keppi, joka tarkoittaa tosiaan mitä tahansa keppiä, että fiksu likka toi meidän neito, kun nappas vaan lähimmän määritelmän täyttävän... Käsky "oma" ei ainakaan käy, sillä tarkoitushan olisi, että jälki ei ole aina mun tekemä. (Jälkikamu tarpeen!!!) 

Jäljestys jatkuu huolellisesti. Koiran työskentelyä on niin ilo katsoa. Tässä on työkoira, rauhallinen, tarkka, häiriönkestävä, jopa seesteinen. Lillisen elämän tarkoitus taitaa löytyä jäljestä. Pakko myöntää, että edellen arvostan itsekin tätä harrastusta yli muiden, ja koiraa, joka pystyy tekemään töitä itse, keskittyen, rauhallisena. (Jätänpä nyt vertailut muihin lajeihin tekemättä, sillä ovat varmasti rivien välistä jo luettavissa.) Tässä lajissa koira tekee työt, eikä liinan jatkeella ole juuri osaa tai arpaa asiassa. (Sensuroin itse itseäni taas tässä kohtaa, ihan kiva laji se agilitykin on.  )

Sitten mennäänkin kunnolla risukkoon. Pari kertaa on pakko päästää liinasta irti, kun ollaan menossa ihan solmuun liinan kanssa. Lillis myös ns. eksyy pariin otteeseen jäljellä, mutta nyt muistan kennelpäivillä saamani ohjeen siitä, miten koiran pitää antaa palata itse taaksepäin jäljelle. Eli koira tekee luontaisesti P-kirjaimen mallisen liikkeen takaisin siihen kohtaan, missä vielä oli varma jäljestä. Mulle oli ehtinyt tulla paha tapa yrittää ohjailla koiraa, joten nyt koetan antaa sille vapautta kaartaa takaisin ja etsiä jälki itse ilman mun sössimistä. Paitsi että molemmilla kerroilla itse pönötän jo P-kirjaimen sisällä ja olen siis sotkenut sen jäljen. Mutta eipä se juuri näy haittaavan. Mä seison jossain jäljellä, kerään liinaa ja söhellän, Lillis saa vainun ja jatkaa rauhassa jäljestystä mun ohi. Näin se menee. Kerran Lillis eksyy jäljeltä oikein kunnolla, niin että lopulta pysäytän sen, kun se on menossa pitkälle sivuun. Ehkä riistajälki? Ehkä joku on kulkenut pikkupolkua, jota pitkin Lillis lähti huitelemaan? Itse olen palkannut Lillistä aina polkujen ilmaisusta, joten ei ehkä ihme, että se vaihtaa helposti niille... Taitaa olla vaan perinteinen riistajälki. Jos harrastaisi ihanihantosissaan, niin poluista ei kannattaisi koiraa palkata, eikä varsinkaan harrastaa välillä verijälkeä... Mutta harrastaminen, älä ota sitä (liian) vakavasti. Hyvinhän tämä sujuu. 

Namipurkeille Lillis pysähtyy hyvin varmasti. Keppitreenin tarpeesta kertonee jotain se, että Lillis pukkaisee kuonolla namipurkin päällä olevan kepin mäkeen. Kun pyydän nosta, Lillis nostaa ja tuo mulle sen namipurkin ja keppi jää ketoon.  Rautalangasta vääntämällä se keppikin sieltä sitten nousee ja sillä saa sen namipurkinkin auki (jota on jo itse yritetty kaivaa auki, kun emäntä ei kerran aukaise). Nams nams namit naamaan ja jäljelle. Viimeisellä purkilla rousk-rousk nappulatkin naamaan. On se vaan mukavaa, että koiralle on perusnappulat alkaneet maistua niin, että niitä voi ihan palkkana käyttää. Eikä se ole ainut "aikuisen koiran" nautinnoista. Lillis alkaa olla aikas fiksu likka. Ihan vielä ei tilata uutta pennunriiviötä, eihän? 

Niin, ne kolme keppiä sen loppupalkan jälkeen. Lillis jatkaa tapansa mukaan loppupalkaltakin vielä jäljestystä (ei malta lopettaa) ja olisi huidellut muitta mutkitta niiden keppien yli. Pysäytän liinasta kiristämällä ja pyydän nostamaan keppiä. Lillisen nenä nuuskuttaa jonkin aikaa vaan eteenpäin jäljelle, mutta nostaa sitten oikean kepin maasta. Jesh! Ja toinenkin nousee, mutta pysäyttämällä, ja kolmas samoin. Jokaisesta kepistä nami taskusta ja viimeisestä lentää myös superlelu, eli vinkupallo. Lillis ei riehu, kun jälkitamineet on päällä. Sivistyneesti hitain liikkein palloa hakeva koira on hyvin huvittava. Lillis on ihan itse yhdistänyt tälläisen moodin jälkivaljaisiin. Ilmeisesti riehuminen on ristiriidassa tämän moodin kanssa. Sivistynyt hidas koira hiippailee hakemaan pallon, tuo sen kävellen minulle ja nostaa sivistyneesti. Otan Lilliseltä jälkivaljaat pois, kehun ja heitän pallon ja johan hippulat vinkuu ja sammaleet lentää. JälkiLillis on taas tavallinen Lillis, joka riehuu, juoksee ja koohottaa palloa vinguttaen PIIP-PIIP-PIIP! Mutta johan oli kivaa puuhaa! Lähistöllä sattuu olemaan vielä lampi, joka on osittain jäässä ja siellä jäisessä vedessä onkin mukava vilvoitella ja juoda treenin päätteeksi. Tyytyväinen koira on paras palkka! Ja itselleni vielä kiitokset siitä, että maltan viedä koiran autoon ja kerätä ne merkit pois ilman koiraa... (ettei tule kuljettua jälkeä virheellisesti uudestaan koiran kanssa). Sitten onkin jo kiire seuraavaan paikkaan, mutta hyvä että saatiin mahdutettua edes yhdet jälkitreenit kalenteriin. Merkkejä saisi askarrella runsaasti lisää ja etsiä seuraavaksi hieman vähemmän risukkoisen jäljestysmaaston. 

Montako kertaa olen sanonut, että nämä vesikoirat ovat sellaisia koiria, että niille pitää opettaa asiat kerrasta oikein! Vähän sinnepäin on suo, sillä väärin opitun korjaaminen se näillä sitä aikaa ottaa. Nämä ovat nopeita oppimaan. "Tehdään vähän tännepäin ja sitten vaikeutetaan pikkuhiljaa ja vaaditaan vähän hiotumpaa suoritusta." Ei-ei-ja-ei. Se on kerrasta poikki. Opeta heti perusasennon asento oikein. Opeta heti kontaktit ilman namia!  Opeta heti jälkeä kepeillä ja unohda lelut. Tässä asiantuntijan neuvo, joka on jo käynyt kaikki nämä suot. Eikä siinä vielä kaikki!  Elä ja opi, äläkä ota sitä treeniä niin vakavasti. Meillä oli tänään hauskaa!