Pitkäperjantaina olimme VarsinaistenVesikoirien pääsiäisvaelluksella Pyhän Katariinan polulla Kaarinassa. Suurin osa lähti matkaan parkkikselta vaeltaen koko reitin, osa liittyi mukaan laavulla ilman vaellusosuutta. Laavulla makkaratuoksuja haistelemassa olivat Clintan, Fari, Iines, Kekku, Lilli, Rasta ja Vesper. Matka sujui ihan mukavasti. Tytöillä oli välillä pientä taistelua keppien oikeasta omistajasta, mutta taisi keppikuningatar jäädä kuitenkin tällä kertaa kruunaamatta. Kepit kuuluivat milloin kenellekin. Eipä Lilliskään ihan puhdas pulmunen ollut, kävi välillä esim. Vesperin nenän edessä oikein lällättämässä kepin kanssa, että ota-tästä-ota-ota ja kun toinen kiinnostuu kepistä niin valtavat pärinät päälle, että MUN keppi. Toisten höykyttäminen on ilmeisesti kovin hauskaa. Eipä ollut yksi tai kaksi keppiä, jotka päätyivät pysyvästi korkealle puun oksalle emännän toimesta, mutta kun metsä on keppejä täynnä, niin aina löytyi se uusi aivan ihana... Onneksi juokseminen ja paini olivat pääosassa. Niin ja pissaralli. Lillin oli nimittäin ihan pakko saada pissansa päällimmäiseksi. Eli kun joku kävi kyykkäämässä, niin piti äkkiä käydä kyykkäämässä omat päälle, ja jos joku kehtasi siihen päälle vielä kyykätä, niin äkkiä uudestaan, että ne omat oikeasti jää päällimmäiseksi... Vesperin merkkaukset saivat kumma kyllä enimmäkseen vain haistelua osakseen, muiden pissat olivat päällemerkattavien listalla. Hassua. Mutta emäntä totesi neidon pissarallia katsellessa (sehän kipitti välillä äkkiä pissapaikasta seuraavaan, että tähänkin on joku päästänyt ja tähänkin ja...) että nyt OIKEASTI ne JUOKSUT alkaa IHAN PIAN! ja nauroi samalla päälle, että on tainnut kaksi kuukautta jo hokea, että ihan kohta tulee juoksut ja ihan kohta - mutta nyt oikeasti IHAN KOHTA!  Ja oikeassa se emäntä sitten olikin, sunnuntaina alkoivat Lillisen juoksut. Clintan-poju oli muuten aika herrasmies, vaikka kovasti Lillistä liehittelikin, sillä tuoksut olivat varmaan jo aikas hyvät. Lillis ei oikein lämmennyt Clintanin esiintymiselle. Clintan olikin lenkin ainut poikakoira, joten sai liehakoida tyttöjä ilman kilpailijoita - herrasmiehenä pysyen kuitenkin.  Aika kivasti saatiin aikaa vaelluksella kulumaan, sillä matkaan lähdettiin klo 12 ja kun viimeiset kolme koiraa putkahtivat ulos metsästä (otettiin vähän aurinkoa tähystelypaikallakin) oli kello jo lähemmäs neljää.  Kiitos kaverit! Nähdään taas! Toukokuuksi on kaavailtu seuraavaa lenkkeilyä, maastot ja ajankohta mietinnässä (ja ehdottaa saa!).

Pääsiäislenkiltä kuvia Vesperin blogissa!

 

Muistilista itselleni, mistä tiedän että Lillinen aloittaa juoksut: pissamerkkailu paisuu mahdottomuuksiin = välillä metrin välein pitää kyykätä, tai siis kyykätä + köyristää selkää + nostaa jalkaa... ; pissoja jumitutaan haistelemaan ja hyviin tuoksuihin yritetään kiskoa väkisin; muuten lenkkeily on leppoisaa, kun ohimeneviä koiria jää jopa huomaamatta (ehkä keskittyy niin niihin muihin tuoksuihin) ja ohitukset sujuvat aivan kummallisen hyvin!!!  ; aamuisin ei näy normaalia peittoihin hinkkaamista ja tuhisemista ja vapautunutta kylkiköllöttelyä, vaan parina aamuna Lillis tulee istumaan mun viereen rapsutettavaksi ja tuijottaa sellaisella hieman kärsivällä "mulla on asiaa" -ilmeellä ja steppaa hassusti etujaloilla välillä asentoa vähän lähemmäs (läheisyydenkipeä) ; muutenkin lempipaikka köllötellä on ihan kiinni emännän jaloissa, jopa kuono emännän jalkojen päälle asetellen ja kevyesti kuonolla painaen (hakee henkistä tukea?). Koirasta tulee niin kiltti, että emäntä oli päättänyt jo seuraavana arkiaamuna soittaa lääkärille, jos niitä juoksuja ei ala kuulua. Neidossa on jokin pahasti vialla emännän mielestä, vaikka kaiken edellämainitun lisäksi on aivan normaali oma itsensä, innostuu ja jaksaa treenata ja leikkiä ja höykyttää pyyhettään iltaisin ja on iloinen. Joskus saa pieniä läheisyyshuokailukohtauksia ja on maailman suloisin otus, ihan varmasti! 

 

Sukulaisia

Lauantaina emäntä kyyditsi isännän Tampereelle taidenäyttelyyn, joka ei kiinnostanut emäntää ollenkaan (Giger) - tai sitten mielessä oli jotain muuta kiinnostavaa. Emäntä kävi salaa kurkkaamassa sukulakulaatikkoon, ruskeita ja mustia ihanuuksia, pennuntuoksua, sydämenkuvia silmissä. Aivan ihania jötkylöitä ovat. Aukoivat jo silmiä ja ryömivät eteenpäin. Emännän suosikiksi taisi tulla musta tyttö, jolla on valkoista varpaissa, vaikka ihanuuksia ovat kaikki. Mingo oli älyttömän rento äiti, eikä ollut mitenkään huolissaan pentulaatikon ääressä häärivästä vieraasta ihmisestä, jatkoi normaalisti imetystä ja putsailua ja piti välillä taukoa hampparia kerjäten.  Hannalle kiitokset kestityksestä! Joka vierailukerralla sitä näkee ihan tuttuja piirteitä niin Viivissä kuin Mingossakin. Äipässä ja siskossa on paljon samaa kuin Lillisessä. Ja Mingolla on kyllä paljon Safa-isukin piirteitä. Lillillä on Viivin palloleikki-ilmeitä, vaikka leikkityyli on vähän erilainen. Ja tietty ihan paras beige väri tulee äipältä.  Kiitos siitä! 

Meillä oli tänä viikonloppuna kunnia ihan sattumalta tutustua Lillin isoisään, Brodiin. Brodi asuu Laitilassa. Olimme kävelylenkillä, kun eräästä pihasta setä kysyy "Onko se espanjanvesikoira?" johon emäntä osasi kysyä "Asuuko Brodi tässä? Tämä on Brodin tyttären tytär." Ja siitä se juttu sitten lähti. Näimme Brodin ihan livenä, ja komea herra hän onkin, tyylikkäästi harmaantunut ruskea herra valkoisin sukin. Paljon samoja piirteitä, muotoja ja eleitä on Viivissä ja Brodissa. Kahdeksanvuotias Brodi käy yhä hirvimetsällä, ja jos oikein ymmärsin, on Brodin erityistehtävä haavoittuneiden hirvien jäljestys. Ehkä voimme osaksi kiittää Lillin jäljestysinnosta isoisä-Brodia! Lillillä kun maa on vetänyt nenää puoleensa pennusta asti - selvästi maavainuinen koira. Juttua riitti puolisen tuntia, kameraa ei tietysti ollut mukana, mutta toivottavasti näemme vielä uudelleen. Lilli jakoi vuoroin suukkoja ja hammasta liehittelevälle Brodille, kunnon lady kun on... 

Lilli esitteli vielä taitojaan emännälle, kun Brodin pihasta jatkettiin lenkkiä läheiselle metsätielle. Aina Lillistä löytyy uutta ja uusia taitoja, eikä emäntä osaa enää oikein yllättyäkään - tuo otus vaan pystyy mihin vaan, jos niin päättää. Heiteltiin sitä ihanaa piippaavaa palloa metsätiellä, joka oli vielä upottava lumikinos (Tampereella oli muuten paljon vähemmän lunta kuin täällä lounaassa!). Lillis höökäili pallon perään ja toi sitä takaisin emännälle, kunnes emännälle tulee pienoinen heittovirhe, ja kuuluu PLUTS! Emäntä sanoo jo siinä vaiheessa, että voi ei. Metsätien varrelta lähtee peltoja halkova, aika suuri tai tulvavetinen oja. Palloa ei näy missään, Lillis koettaa paikantaa palloa ojasta rimppaamalla pitkin ojanpiennarta, mutta ei näe palloa eikä näe emäntäkään. PLUTS! Koira on ojassa ja ui ojaa edestakaisin palloa etsien. Koira nousee rannalle ja etsii ja etsii. Silloin emäntä näkee ojan reunassa jotain oranssia, joka on matkalla hyvää vauhtia ojaa reunustavan jääkatoksen alle näkymättömiin. Emäntä koettaa auttaa ja laskeutuu varovasti ojan reunalle ja koettaa kenkiä jäätä rikki, mutta jää on niin kovaa, ettei irtoa. "Pallo on täällä." (Emäntä näyttää jääkatosta.) Lilli kiljuu, menee uinnille, koettaa kurkkia jään alle, ehkä jopa haistaa veden alla, köhii vähän, kaivaa jään reunaa, vinkuu, nousee ojasta. "Ei haittaa, mennään me vaan, jätä pallo. Pallo meni hukkaan." Lillis kiljuu. Emäntä jatkaa kävellen matkaa. Kuuluu määrätietoinen PLUPS! ja parin sekunnin päästä ojasta nousee ylös koira, jolla on pää märkä (ja vähän muutakin) ja oranssi pallo suussa. Lilli sukelsi jääkatoksen alle uppeluksiin ja haki pallon! Ihan hyvä etten kerinnyt näkemään ja kauhistelemaan tätä operaatiota. Kaikkeen se pystyy. Villiä kierimistä lumihangessa ja tottakai jatkettiin sitä pallon heittelyä. Vähän vahtihaukkumista tarhassa, sukulaisten rapsuteltavana oloa, niiden leikittämistä pallolla (vai miten päin se oli), autoremontin tarkkailua ikkunasta, sängyn alla nukkumista (kotisängyn alle ei mahdu nukkumaan). Näistä on paras loma tehty. Niin ja sukeltelu. Emännän mielestä pitää jättää sukeltelut nyt vähemmälle, kun on noi juoksutkin päällänsä. Treenitaukoa siis muutenkin, mutta ihan sopivaan väliin tuli juoksut. Ehkä emäntä lunastaa nyt vihdoin lupauksensa canicrossin aloittamisesta, ja lähtee ostamaan valjaita? Katsotaan miten käy. 

 

Lilli on nyt tuplatäti. Pentujen kuvia voit katsella täällä:

Mingo-siskon pentue: www.perrolikat.vuodatus.net/blog/2445298/sukulakut-2vkoa/

Sisu-veljen pentue: www.vip-kennel.vuodatus.net/blog/2445912/lansirintamalta-kuuluu-uutta-/