Aina ei koiran elo ole kivaa. Emännän lähtiessä töihin jäi Lillis onnellisena vatsa pystyssä venyttelemään ja maiskuttelemaan isännän viereen vielä unille. Ei viitsinyt edes nousta siis. Ennen isännän töihin menoa vasta kävivät aamulenkillä. Joku onnistunut ohituskin on kuulemma tehty isännän kanssa - hyvä-hyvä. Emännällä oli töiden jälkeen vielä palaveria jne., että hämärä jo oli kun vihdoin kotiutui. Lisäksi emäntä oli päättänyt tänään mennä joogaamaan, kun ei tämän vuoden puolella ole enää montaa kertaa jäljellä sitä harrastusta ja liian monta kertaa on jäänyt väliin. Lopputulos oli se, että Lillis pääsi vain lyhyelle pissa-kakka-nuuskuilu lenkille. Käyttäytyi erittäin hyvin lenkillä, mutta "palkaksi" siitä saikin sitten lisää yksinoloa.  Ei ollut kauhean onnellisen näköinen ilme yksin jäävällä. Emäntä ja isäntä kotiutuivat sitten jokseenkin samaan aikaan, siinä yhdeksän pintaan. Mukavaa oli se, että iltapalaksi sai keitetyn kananmunan nappuloiden höysteenä. Iltalenkki olikin sitten onneksi pidennetty versio ja nuuskuillakin sai ihan niin paljon kuin vain halusi - paitsi takaisin tulosuuntaan ei onnistunut meno, vaikka jossain kohdassa Lilli huomasikin menneensä parhaiden tuoksujen ohi. Joskus jos oikein tulee ryykäistyä nuuhkimaan, ei emäntä päästäkään, vaan joutuu palaamaan takaisin ja jostain liikesuorituksesta voi saada luvan päästä haistelemaan supertuoksuja. Yhdessä kohdassa emäntä kyllä alkoi hoputtaa, kun huomasi kolmessa VPK-talon ikkunassa tuijottavat mieshahmot. Taisi olla pojilla tylsää... Että siinä kohtaa ei ollut väliksi niin kauhean pitkäksi aikaa jäädä haistelemaan.  Ihmisiäkin tuli vastaan, ja Lillin korvat nousivat, mutta emäntä malttoi odottaa, että koiruus ottaa itse kontaktia ja palkkasi siitä. Ohitukset vedetään nykyään varmuuden vuoksi namituella. Kaksi koiraakin ohitettiin todella hienosti. Emäntä on niin ylpeä, kun Lilli pystyy ottamaan kontaktia emäntään vielä sen jälkeenkin, kun on huomannut lähestyvän koiran ja nostanut korvansa "pystyyn". Edistystä tapahtuu. Molemmat kierrettiin kyllä pensaikon takaa, mutta tavallaan näköyhteys oli olemassa pensaikon läpi, eikä minkäänlaista ääntä tullut ladystä ulos. Otti jopa itse kontaktia emäntään ja sai namia. Kyllä se vaan joskus toimii niin hienosti!  Oltiin jo lähestymässä kotia, naapurikerrostalon pihassa. Koko lenkki oli menty semmoista hidasta kävelyä (ja haistelua). Ja yhtäkkiä se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta - nimittäin HEPULIKOHTAUS!!! Mopo lähti ja lujaa. Emäntä ihmetteli koiraa, joka kiertää hullunrinkiä täysiä juosten niin pitkällä kuin hihna antaa myöten. Ympäri-ympäri-ympäri. Emäntäkin alkoi vaan nauraa. Mullan kuopimisen korkeuksiin emäntä kuitenkin kielsi - oltiin kuitenkin naapurikerrostalon piha-alueella... Ja mopo lähti taas. Hullunkiilto silmissä korvat lepattaen lady juoksi niin lujaa kuin hihnanmitan päässä vain juosta voi. Ja kun emäntä lähti liikkeelle, veti koira itse superseuraamista koko asfalttipihan mitan. Kröhhöm, hieman tylsä päivä ollut ilmeisesti... Mutta ihan oikeesti, Lilli on ihan - no okei, melkein - niin kuin hölmöimpinä teinivuosinaan. Milloinkohan olen todistanut viimeksi tuollaista hepulia ilman syytä? Metsähepulit, uintihepulit, suihkuhepulit jne. on ihan oma lukunsa. Mutta kesken lenkin yhtäkkiä mopo lähtee ja lujaa!!! Emännän pitäisi tietysti olla vihainen, mutta ole nyt vihainen otukselle, joka on täynnä onnea ja pulppuaa silkkaa iloa. Elämä on niin ihanaa! Kotiin päästyä sateli suukkoja. Ehkä oli vaan ihan superkivaa, kun lenkkeiltiin sellaisella suunnalla, jossa on ihan superhyviä tuoksuja ja niitä sai vielä haistella pitkään. Mutta kuitenkin - vinkki vastaanotettu - huomenna ois parempi kotiutua valoisaan aikaan töistä ja toiveissa on metsälenkki. Toive vastaanotettu. Katsotaan toteutusta sitten huomenna.

Tykkään omasta fiksusta pöhköblodistani kyllä NIIN paljon, ettei sitä voi sanoin kuvata. Tykkään myös siitä, että se irrottelee ja nauttii elämästä. Omakin elämä tuntuu heti paljon keveämmältä. Oli päivä miten raskas tahansa, aina saa suukkoja ja iloista hännänheilutusta. Ja tuota hepulointia on niin kiva katsoa. Onhan lady saanut järkeä hepulointiinsakin, sillä se ei sisällä enää vaatteiden repimistä eikä (ainakaan niin paljon) päin hyppimistä kuin joskus nuoruusvuosina. (Silloin tuli aika tylyä tekstiä kyllä emännältä, joka lähti sen jälkeen koiraa huomioimatta kulkemaan takavasemmalle.) Emännän hanskan saattaa edelleen varastaa kädestä, mutta - se on sellaista meidän omaa leikkikoodia. Ei tarvitse ymmärtää. Terkkuja vaan Lillin jälkikasvujen koteihin. Eiköhän sielläkin tule hepulikohtaukset tutuksi. Itse olen tahallani tarjonnut Lillille mahdollisuuksia purkaa hulluusenergiaansa luvalla. Esim. metsässä kun on vapaa, niin saa kieriä sammaleissa ja tutustua lätäköihin lähietäisyydeltä... Ja nuorempana lattialla lojui AINA oma riehupyyhe, jonka kanssa sai painia villisti aina kun siltä tuntui. Etenkin iltaisin pyyhe sai kyytiä, eikä matseista aina oikein tiennyt, voittiko pyyhe vai Lilli. Pyyhe oli oikeasti välillä päällimmäisenä. Koulutusajatuksia on niin monia. Minun ajatukseni oli sellainen, että vilkasta koiraa saa niin usein olla rajoittamassa ja kieltämässä, että joskus sitä pitää olla niitä hetkiä, kun emäntä huutaa "Vapaa, anna mennä!" - ja silloin sitä mennään.