Tänään tehtiin kunnon zombailuharjoitus, kun kävi niin sanotusti huono tuuri, eli koiria tulee kolmesta eri suunnasta. Koiran koolla on selvästi merkitystä. Ensimmäinen ohitettava oli pieni terrieri, jota oli väistelty jo aiemminkin samalla lenkillä hienosti naksutellen katsekontaktissa (ei lähiohitusta, mutta näköetäisyys). Terrieri tuli meitä kohti sivusta, Lilli huomasi ja jäi hetkeksi katsomaan, jatkoin normaalisti matkaa. Sanoin "jätä" ja "täällä" tms. ja namia suuhun (naksua en ehtinyt kaivaa). Pallo oli tietysti jäänyt tällä lenkillä kotiin... Terrieri kääntyi kulkemaan meidän perässä, joka on aikoinaan ollut Lillille se kaikkein vaikein juttu (joku seuraa eikä sitä näe), mutta nyt meni tosi hyvin. Kerran ehkä yritti kääntyä, mutta kiellosta kontaktia ja namia suuhun. Mennään kehuilla ja nameilla eteenpäin. 

Edessä oikealla olevasta kerrostalosta tulee ulos kaksi ihmistä. Kulkevat valtavan lumikasan takana, ja vasta kun tulevat lumikasan takaa suoraan eteemme, näen kultaisen noutajan. Ehdin sekunnin miettiä, että käännyn takaisin tulosuuntaan ja ohitan sen pienemmän terrierin, mutta Lillis ehtii sanoa hau ja hau. Kultsu ei vastaa mitään, jatkavat matkaa meidän edestä sivulle kääntyvälle kevyen liikeenteen tielle. Lilli sanoo vielä mun takaa hau-hau, joudun ns. vetämään sitä mukana muutaman askeleen. Haukku ei kuitenkaan ole mitään tosissaan haukkumista, vaan enemmän sellaista "noh, menes nyt siitä" -tyyppistä, ja on helppo saada loppumaan, kun jatkamme suoraan eteenpäin ja kultsu jää takaviistoon. Terrieri kulkee yhä meidän perässämme, jatkamme suoraan - ja suoraan edessämme kulman takaa (suuren kuusen takaa näkyviin) tulee keskikokoinen musta koira. Hohhoi. Emäntä tekee U-käännöksen, pitää äänensä omasta mielestään iloisena, pohtii, että mihis sitten. Terrieri on nyt tulossa vastaan, musta koira takaa ja oikealla näköyhteys kultaiseen noutajaan. Emäntä päättää kääntyä kerrostalon pihaan, josta kultsu tuli, ja jäädä siihen perusasentoon istumaan ja odottamaan ohitusta, vaikka paikallaan ollen ohittaminen ei olekaan ideaali tilanne. Lilli on tosi rento, syö nameja, ei vilkuile yhtään koiria vaan katsoo mua ja on selvästi nollannut tilanteen (se suuri kultsu). Emäntä vilkuilee taakseen, eikä näe koiria ihan lähellä. Takaa tuleva koira on jäänyt haistelemaan jonnekin ja terrieri näyttää kääntyvän kultsun perään sivutielle. Nyt emäntä päättää lähteä liikkeelle, iloisesti namilla johdatellen. Takaa tulee edelleen koira, ja Lillillä näköhteys sekä kultaiseen noutajaan, että siihen terrieriin, mutta ei sano mitään vaan syö namia ja pitää kontaktia. Emäntää ei kauheasti huvittaisi jäädä kulkemaan ns. kolmen koiran väliin, joten kurvaamme oikealle metsäpolulle (jonka se edestä kulkenut kultsu aiemmin plokkasi pois mahdollisuuksista). Metsäpolku kulkee kuitenkin kohtisuoraan sitä tietä, jota pitkin on tulossa se musta keskikokoinen koira, eli mennään ohi siitä noin metrin päästä. Lilli ottaa iloisena kontaktia minuun. Kerran kiipeää lumikasalle katsomaan sitä mustaa koiraa, mutta ei sano mitään sille, vaikka se on ihan vieressä, vaan palaa mun rauhallisesta kutsusta "jätä" ihan itse takaisin kontaktiin. Metsässä Lilli saa hepulikohtauksen, kiipeää tähystyskivelleen ja hinkkaa itseään lumeen selällään kiven päällä kierien, niin että hyvä ettei tipu kiveltä alas. Harmi kun se pallo jäi kotiin. Kehun kuitenkin ja saan suukkoja Lilliltä.

Mun tulkinta on, että Lilli arvostaa todella paljon sitä, että mä luotsaan sen ohitustilanteista läpi niin, että sen ei tarvii haukkua muille, tai että ne muut eivät tule iholle. Jonkinlainen luottamus meillä selvästi on. Ja Lillille on tullut ohituksissa sellaista omaa halua, että se tietää miten pitäisi toimia ja yrittää tosi paljon, kääntää vaikka itse itsensä toiseen suuntaan jos oikein kovasti yrittää. Ihan "normaaleja" ohitustilanteet eivät kuitenkaan ole, kun niiden jälkeen pitää niin kovin riehua ja rentoutua... Tehtiin hassuja juttuja ja nyt vähän riehutaan kun meni niin hyvin! luulen Lillin ajattelevan. Tästä ohituksesta jäi hyvä mieli, vaikka kultsulle pari hau-tervehdystä lähtikin. Lilli nollaa tosi nopeasti ja pystyy sitten olemaan huomioimatta toista koiraa, eikä jää haukkumaan kierroksilla kaikkea liikkuvaa, niin kuin joskus aikoinaan. Ottaa itse kontaktia ja vaikuttaa rennolta. Ja emäntäkin yrittää pysyä rentona parhaansa mukaan. Vaikka puhuin rauhallisesti, huomasin kyllä ääneni hieman muuttuvan siinä kohtaa, kun ohjasin Lilpertin kerrostalon pihaan odottamaan. 

Paras tapa ohittaa olisi kai sellainen, ettei siitä ohituksesta tehdä mitään numeroa eikä emäntä käyttäydy millään tavalla erilailla kuin muuten (esim. kaiva sitä namia taskusta tai kutsu koiraa kontaktiin), koska nämä ovat superpäättelijöitä ja asioiden yhdistelijöitä. Se, minkä on tarkoitus auttaa ohituksissa, voikin käynnistää toisten koirien kyräilyn. Haastavia juttuja. Meillä on neutraali peli kuitenkin jo menetetty, joten etsinnässä muut keinot. Näytän palanneet perinteiseen - kielto, kutsu, kontakti, namit. Parempia keinoja pohdiskellessa.