Pakko täs on ihan itte näppäillä, kun emännällä on muuta puuhaa. Mä oon päättäny tänään olla iiiihan kiltisti. Tai noi, tein mä yhen tempauksen, kun mun on ihan pakko haukkua, jos epäilen, että meille ehkä saattaa tulla vieraita - tai tuttuja. Vaikka mä katsoisin ikkunasta, että jihuu, joku mun lemppari-ihmisistä saapuu kylään, ja olisin ihan hissukseen vaikka täpinöissään kyllä odottaessani sitä tyyppiä... niin siinä kohtaa kun emäntä aukaisee välioven ja se sanoo raps, käynnistyy mun haukkumoottori, ja moottori lopettaa vasta kun näen sen tyypin ja pääsen tervehtimään. Mä en oikeen voi sille moottorille mitään. Ovikellosta se käynnistyy, mutta koska emäntä on keksinyt tommosen ennakointijutun, niin nyt haukun myös siitä välioven rapsauksesta. Sen olen sentään oppinut, että kun posti tulee, niin se haetaan. En mä sillon hauku välioven ääntä. Enkä silloin tietenkään, kun emäntä on vaatettanut ja lähtee vaikka töihin. Mutta tänään oli kattokaas ihan pakko haukkua. Kun emäntä ei selvästikään ollut menossa ulos, otti kastelukannun mukaan ja lähti rapisteleen ovelle. Emäntä ei oikein tykännyt kun haukuin koko ajan kun se kasteli narsissit käytävässä. Okei, mä huomasin että se oli istutellu jotain rehuja tonne sillon ku mä olin hoidossa, ja tsiigasin ne rehut kyl heti tullessa. Mut ei kukaan oo muistanu kertoa mulle, että niitä rehuja pitää käydä kastelemassa. Ei voi katsokaas tietää, jos kumminkin oven takana on joku, kun emäntä tolleen aukoo ovea eikä oo menos minnekään. Emäntä tulee takaisin ja näyttää tosi vihaiselta. Taisi kieltääkin mut en mä mitään kuule. Mä haukun vieläkin, että hau-hau-hau, onko siellä joku muukin? Hau-hau, tule esille niin pääsen haistelemaan! 

Sitten tapahtuu jotain tosi outoa. Emäntä heilauttaa sitä vihreää kannua, ja mä saan varmaan puoli kannullista vettä niskaan. Ei siinä muuten mitään, mutta kun suurin osa menee nenään. Kohin ja läpsin tassulla otsaa keräillen. Päästän vielä valitusäänenkin, semmoisen valittavan mörinän, niin kuin silloin, kun emäntä kysyy, että harmittaako ja mua harmittaa oikein tosissaan. Nyt kyllä harmitti! Tosi tylsä juttu. Ei mua semmoset pienet vesisuihkut ole koskaan haitanneet, mutta puoli kannullista vettä lentämässä vaakatasossa naamaan sai kummasti toisiin aatoksiin. Päätin sitten olla ihan kilttiä tyttöä varmuuden vuoksi koko päivän. On mulla ollut ihan kivaakin, haettiin emännän kummipoika kylään. Kummipoika ei kyllä hirveästi ole jaksanut pallotella, katseli vaan jotain elokuvaa isännän kanssa, vaikka pistin tassun kummipojan jalan päälle ja tuijotin ruskeilla silmilläni merkitsevästi pallo suussa. Aina ei voi voittaa. Sain kuitenkin vähän nappuloiden lisukkeena raakaa jauhelihaa ja palan porkkanaa ja uuden puruluunkin, kummipojan valitseman kuulemma. Niin, ja autoin emäntää rahkan valmistuksessa nuolemalla kaikki kipot puhtaiksi. Harmi vaan, sitä hyvän tuoksuista bolognesekastiketta ei ole tippunut yhtään. Kummipojalta jäi lupaava satsi pöydälle, mutta ei se vaan sieltä tule alas, vaikka kuinka odottaisin pöydän ääressä. Tuolille en uskalla kiivetä, ties vaikka emäntä taas suuttuisi. Mä oon nyt hyvin kiltti Lillis, enkä usko että se riiviötyyppikään kehtaisi pöydältä ottaa. Jotain tapoja pitää olla! Vedin muuten semmoista seuraamista sen vesiepisodin jälkeen emännän kanssa pihalla ja satuttiin naapurin sedän kohdalla vielä kääntymään vasemmalle emännän käskyllä "vasen", niin että naapurin setä jäi oikein ihailevasti katsomaan meidän menoa. Kyl mä kato osaan, musta voi joskus olla tooosi ylpeä. Ja niin se emäntä olikin. Varmuuden vuoksi olen kotona suukotellut vielä emäntää ja istuin pyynnöstä pitkään ihan sylissäkin. Ollaan kavereita jookos, niin kuin ananas ja kookos? (Emäntä ei kyllä tykkää kookoksesta, että täytyy ehkä yrittää vähän vielä.) 

Lenkit on tänään jääneet suoraan sanottuna aika vähälle. Mulla on riehuenergiaa varastossa, mutta en keksinyt tänään mitään tempauksia (siis sen kasteluhaukkumisen lisäksi). Hain vaan ison pyyhkeen ja irrottelin sen kanssa niin vimmatusti. Pyyhetanssia! Emäntä piilotti muutaman kerran tennaria pyyhkeen sisälle ja sain repiä ja riuhtoa sitä esille. Sitten olen köllötellyt ihan tyytyväisenä kaikkien rapsuteltavana ja ollut superihana otus, kuulemma. Kummipoika sanoi taas, että kauneimpia koiria ovat tällaiset luppakorvaiset. Olen ihan samaa mieltä! Eikä kummipoika ole ainut kenet olen hurmannut. Mä oon vaan niin ihana!  Suukkoja? 

Lillis Lillipillinen

P.S. Mitäs luulette, mahtaako se emäntä tehdä ton ikävän vesitempun joskus uudestaan? Joutui kuitenkin luuttuamaan koko eteisen, ja se on sentään parkettia... Ei siitä kyllä tiedä. Ehkä mä esitän varmuuden vuoksi kilttiä vielä jonkin aikaa, kunnes riiviövarvasta alkaa taasen vipattaa. Vips-vips!