Emäntä ja isäntä lomailivat Tukholmassa Lillin viettäessä lomaa maalla muarin ja vaarin luona. Ruokaa on molemmilla tahoilla syöty vähintäänkin riittävästi. Muari kun ei millään tahdo uskoa, että se kaksi desiä nappulaa oikeasti on riittävä päiväannos... Espanjanvesikoirat kyllä hyödyntävät ruuan uskomattomalla tavalla, kun sitä ei tosiaan paljoa tarvita.  Lillille oli ostettu vesilelu-frisbee, "donitsi", jota oli ollut hyvä viskellä paksussa lumihangessa, kun se jää aina "pinnalle". Yksi tennari oli kuulemma hävinnyt lumihankeen, eikä Lilliä ollut millään meinannut saada pois palloa etsimästä... Emäntä kuuli myös puhelimen välityksellä, miten Lillis toteutti itseään vahtimisen muodossa. Hau-hau vaan sinne ja tänne suuntaan, ihan varmuuden vuoksi. Suurista ikkunoista on hyvä tähystää - vaikka ei tuolla suunnalla juuri ihmisiä taida liikkua. Lilli olikin päivystänyt tiiviisti ikkunasta näkyvää linnunruokintapaikkaa, jossa pikkulinnut ja jopa orava saivat käydä niin että Lilli vaan hiljaa tarkkaili tilannetta... mutta kun fasaani yritti päästä jyväapajille, oli Lilli kajauttanut mahtavat haukut ilmoille. Sillä ei Lillin mielestä ollut asiaa HÄNEN pihaansa. Lilli nosti kerran lenkkeillessämme emännän mielestä tosi hienosti fasaanin lentoon, niin kuin kunnon ylösajava lintukoira... mutta muari huusi silloin täyttä kurkkua, että nyt se tappaa sen fasaanin, jota hän on vuoden päivät pihassaan ruokkinut. No eihän, emäntä sanoi pyh, sehän vaan halusi ajaa fasaanin lentoon. Asioista voidaan olla aina montaa mieltä. 

Vaari oli meinannut yhden kerran jo hermostua haukkumiseen, kun telkkarista oli kuulunut ovikellon ääni... HAU-HAU-HAU-HAU - matot rullalle ja eteiseen. Vaari huutaa: "Eihän meillä edes ole ovikelloa!!!" Haukkumista ei ollut meinannut kuulemma saada loppumaan millään. No emäntä saisi. Unohdin vissiin kertoa taikasanat: "Ei haittaa, se on telkkari." Pitäsköhän Lillillekin kirjottaa käyttöohjevihkonen mukaan. Mutta neito oli saanut viisi päivää oikein toteuttaa itseään, ja näytti oikein seesteiseltä otukselta, kun menin häntä hakemaan. Sain niin paljon helliä lipsupusuja, että en muista milloin viimeksi...  Ikävä oli ollut molemminpuolinen. Lilli parkkeerasi hetkeksi eteiseen rapsutettavaksi ja teki sitten hassua villiä juoksentelua ympäriinsä hanska suussa ylpeän näköisenä. Jossain kohtaa ne emännän paluun negatiivisetkin puolet tulivat sitten esille, kun Lillillä oli selvästi tylsää ja emäntä näki, että otus alkoi haukkua mukamas jollekin, mutta ihan vaan saadakseen huomiota. (Aika hyvin osaan mielestäni jo tulkita tuota otusta - vähän omakehua sallittakoon.) Emäntä läiskäytti kädellä maahan ja karjaisi: "Nyt riittää! Yhtään et ala turhaan haukkumaan, kun ei siellä edes ole mitään. Mikä vahtikoira sellainen on, joka haukkuu tyhjää? Tuus tänne pöhkö." Ja sitten nöyränä emännän luo ja se tyhjän haukkuminen (jota ilmeisen ahkerasti oli harrastettu) loppui tasan siihen. Niin seesteinen otus kaikesta huolimatta oli, että emäntä katsoi pitkän aikaa, että miksi koira on muuttunut niin oudon näköiseksi. Muari tunnusti, että oli kuulemma kovin tehnyt mieli leikata karvat silmien päältä, mutta ei ollut tehnyt niin, joten siitä se ei ainakaan johtunut. (Ja muarin tulkinta oli, että Lilli haukkuu sen takia kaikkea turhaa, kun ei se näe mitään... Emännän tulkinta on tietysti ihan erilainen... ) Karvat olivat kasvaneet tosi paljon - jos näkisi koiraa joka päivä, ei sitä kasvua huomaisi. Mutta ei pelkkä karvan kasvu tee pallopäätä. Lopulta totesin, että Lilli roikotti korviaan koko ajan pään takasivuilla, jolloin päästä tulee enemmän pallon näköinen. Ei ole yhtään tyypillistä Lilliä... Lillin tyypillinen ilme kun on sellainen terhakka = korvat kolmioina pään etusivulla. 

Loma teki tosi hyvää niin emännälle kuin koirallekin. Ihan intona Lilli oli, kun pääsi vähän treenailemaan. Suoraan maalta kurvattiinkin sitten TOKO-treeneihin, jotka menivät tosi hyvin! Viikko lomaa ennen treenejä on toimiva, mutta hyvin hankalasti toteutettava tae hyville treeneille. Sain taas astua valmiiseen pöytään, kun Sanna oli suunnitellut treenit valmiiksi. Opittiin paljon uutta. Tuttu harjoitus oli lelujen "noutaminen" lelupinosta. Eli viisi lelua tai muuta esinettä pinoon ja koira lähetetään noutamaan (ei noutokäskyllä vaan jollain vapaammalla käskyllä) esineitä. Mukana oli puupalikka (tunnari?), jonka Lilli jättikin viimeiseksi. Köysilelut sun muut kannettiin ekana. Kaikki olivat vieraan hajuisia, joten hyvin tarttui ja toi mielestäni. Luovuttaa sai ihan sillä heittotyylillä tässä. Sanna tuli auttamaan meitä vielä erikseen pitoharjoituksen kanssa, jossa emäntä on ollut totaalisen jumissa, että miten tästä... Lillin olen saanut nostamaan esineen maasta, mutta pudottaa sen heti. Sanna tuli naksun kanssa avuksi, ja tosi äkkiä Lilli alkoi hiffaamaan kiinnipitämistä, kun ei palkkaa tullutkaan enää pelkästä nostosta. Mä melkein liikutun aina, kun otus vaan tuntuu oppivan niin nopeasti, KUN vaan osaa opettaa... Mulla tosin ois naksun kanssa ollut varmaan pahoja ajoitusongelmia, joten apuri tässä oli tavallaan korvaamaton. Tosi usein Lilli pudotti puupalikan heti, mutta tuli onnistumisiakin. Ja jotenkin se tarjosi sitä istumista siihen heti myös, että kun pitää odotella palikan kanssa, niin istuu alas odottelemaan. Ehkä se ei ole haitaksi(?). Voi kun jaksaisin pian naksutella pitoa uudestaan. Tosi hieno juttu, kun päästiin mun jumituksesta eteenpäin. Lisää vielä niitä pidä-pidä-pidä-harjoituksia erikseen, joissa me pidetään Lillin kanssa yhdessä kiinni esineestä ja irrotus vasta kiitoksella... niin johan tässä alkaakin kohta olemaan nouto kasassa?!? Paljon-paljon vahvistusta tarvitaan toki. Ja motivaatiota emännälle. Ja jaksamista. Työt nimittäin alkavat taas haitata harrastamista tästä päivästä alkaen. 

Lauantaina oltiin vesikoiralenkkeilemässä Perttelissä Iineksen, Kaapon, Lurun, Touko ja Zian kanssa. Nuoskalumi nostatti kuntoa emännälläkin. Ilma olikin yhtäkkiä lämmin. Kevät tulee. Ja pojilla hormoonit hyrrää. Joskus sitä on ihan tyytyväinen, että oma koira on narttu, vaikka esim. tuossa vahtimisinnossa näkyy selvää kausittaista vaihtelua ja ne juoksut varmasti saapuvat taasen päivänä minä hyvänsä... mutta kuitenkin. Ehkä en voi heittää mitään kommenttia pissailuista, kun neito nostelee lenkeillä ahkerasti koipea ja piti lauantaisella lenkilläkin tarkkaan huolen siitä, että HÄNEN pissansa ovat päällimmäisenä - onneksi kenenkään koiraan ei tainnut osua tällä kertaa. Termeistä kun on ainaista vääntöä, niin mietiskelen tässä vain ääneen, että olisikohan tämä se asia, mitä kutsutaan nimellä sukupuolidominanssi (vai mikä se nyt oli). Hulvatonta irrottelua metsässä pidettiin, joten ei meidän neitoa tosikoksi voi sanoa missään nimessä. Hauskoja kuviakin tallentui emännän kameralle. Kuvaamisessa oli tosin kääntöpuolensa... Emännän seistessä paikallaan ja tähystellessä maailmaa kameran kautta ehti yksi pojista kusaista emännän toppahousujen lahkeeseen. Pikkujuttu. Emäntää harmitti enemmän Lillin toiminta, kun emäntä kyykistyi paikalleen kuvaamaan. Lillin mielestä emäntää pitää alkaa tällöin vahtimaan - tai sitten se on se namipussi tai pallo taskussa tms. Silloin päivystetään emännän vieressä ja rähähdetään liian lähelle pyrkivälle KOIRALLE (ei koskaan ihmisille). Kuulostaa ja näyttää pahalta näykkimiseltä, mutta emännälle selvisi tänään, että ei se niin vakavaa ole kuin miltä kuulostaa. Emäntä nimittäin tyhmänä syötteli nameja kyykyssä maassa hiihtäjän mennessä aika läheltä ohi. Tottakai Lilli piti huolen, etteivät muut päässeet osingolle HÄNEN nameistaan ja näykkäili rähisten lähestyville - ja ekaa kertaa vahinkossa emännän hihalle, jota luuli koiraksi! Ohhoh! Mutta nyt voin sanoa, että ei se silloin koskaan pure niitä koiria. Enemmän pelottava rähähdys ja mukamas näykkäisy, jolla ei ota edes otetta. Mun käteen ei tullut minkäänlaista jälkeä, eikä se edes tuntunut miltään. Vähän säikähdin kyllä. Mutta kun joskus Lillistä kysyttäessä olen sanonut, että ihmisiä se ei pure, mutta koirista en mene takuuseen - niin ei se toisia koiriakaan näytä purevan, päsmäröi ja pelottelee vaan. Temperamenttinen likka. Mutta ärtsy tapa tuo on, että emännän liikkuessa voi bilettää ihan rauhassa toisten koirien kanssa, mutta jos emäntä kyykistyy tai varsinkin jos se laskee jotain omaisuuttaan maahan, niin sitä pitää heti vahtia muilta koirilta. Mulle on niin monet kerrat vihjailtu tästäkin, että "johtajuusongelma", mutta kun olen törmännyt muihinkin perroihin, jotka tekevät ihan samaa, niin se nyt vaan on ominaisuus, joka koirassa saattaa olla. Ihan samalla tavalla, kuin jotkut perrot nauttivat siitä, että koko ajan käyvät tömäyttelemässä tai pysäyttämässä toisia koiria. Eli leikkiminen on sitä tönimistä ja muiden leikkimisen estämistä. Ärsyttävä tapa myös, ja tätä Lillillä ei onneksi ole. On nää niin yksilöitä, mutta löytyy näistä yhtenevyyksiäkin. Siksi kannustan muitakin lenkkeilemään ja harrastamaan ahkerasti! Samalla oppii koko ajan koirastaan jotain uutta ja oppii antamaan itselleen anteeksi. Mun on pitänyt kerätä listaksi Lillin plussat ja miinukset, mutta aika vaan ei tunnu riittävän... Lisäksi mun tulkinnalla niin moni ominaisuus on samalla plussaa ja miinusta, esim. kestävyys ja toimintakyky... Ja mulla kun ei ole ihan kaikki termit hallussakaan... Mutta nyt tuli paljastettua ainakin yksi miinus, jota ei ihan kaikilta perroilta löydy, ja se on tuo mun laskemien tavaroiden vahtiminen koirilta, pyytämättä. Lilli ei myöskään tykkää siitä, että mä silittelen muita koiria, eli on kade ja tulee silloinkin närppimään niitä muita koiria. Tämän siedätyksestä olen kuitenkin ottanut oikein projektin ja tahallani joka lenkillä silittelen jonkun toisen perroa ja käskytän tai vaikka tönin Lillin kauemmas. Ja olenpa muutaman kerran saanut silitellä ihan rauhassa neidon katsoessa naama vinossa kauempaa tai jatkaessa leikkejä. Hulvattomia leikkikuvia tulossa myöhemmin - ja taatusti yksi lumikypäräkuva. Neito ei vaan kyllästy hinkkaamaan itseään lumeen. Ai niin, ja turkki on kasvanut nyt sellaiseen mittaan, että viikon lomailun jälkeen vatsa ja kankut kaipasivat availua - niistä näki, että lumessa on vatkattu. 

Tänään aloin jo miettiä, että onko tuo koira sairas, kun se tunki ihan viereen telkkaria katsoessa... Lilli kun ei ole mikään halipusisylikoira yleensä. Auoin vähän takkuja vatsasta, jonka jälkeen Lilli vetäisi puolen tunnin unet mun sylissä!  Sen jälkeen istuskeli ja jakeli suukkoja ja jatkoi köllöttelyä ihan kiinni kyljessä. Ehkä sillä on juoksut tulossa? Jos tää jatkuu, niin mä kiikutan sen eläinlääkärille. Ne varmaan nauraa jo mulle siellä. "Koirani kulkee kauniisti hihnassa koko lenkin ajan. Se on vakavasti sairas." Mutta oikeasti, tuo edellä mainittu asia on kyllä viimeinen mittari. Kun kujeilu loppuu, niin emäntä huolestuu todenteolla. Onneksi tänään Lillillä oli jokin suuri suunnitelma, johon kuului ankkapehmolelun ottaminen mukaan iltalenkille - paitsi että emäntä taas vesitti suunnitelmat kun ulkona on niin märkääkin... Ja hihnassa kiskottiin. Hyvä juttu! 

Heitetääs loppuun parit plussat: älykkyys, kujeilu, nopea oppimaan (hyvässä ja pahassa). Näitä sitten voisin lähteä avaamaan, paitsi että huomaan kaikkien olevan samalla miinuksia. Tyhmemmän koiran kanssa olisi oikeasti helpompaa. Lilliä on mahdoton huijata esim. olemaan huomaamatta toisia koiria ja kaikki johdattelut tai paikan vaihdot tai äkkinäisen namin syöttelyn se jo tulkitsee, että ahaa, jostain se koira kohta tulee... Jep. Ja kujeilu. Mulla riittää onneksi huumorintajua, mutta tosikolla olis välillä vitsit vähissä, kun koira varastaa hanskan kädestä ja juoksee karkuun. Tätä on nähty viimeksi pari viikkoa sitten... Mutta enimmäkseen ne tempaukset on ihan hauskoja. Ja on ihan parasta nähdä, kun koira nauttii elämästä ja tavallaan tykkään siitäkin, että se uskaltaa kujeilla. Lillillä on niin sanotusti munaa, vaikka se on narttu. Ehkä nyt on aika mennä unille ja todeta, että kyllä se kevät ja pääsiäinen sieltä vielä tulee! Ja vesikoirien pääsiäisvaellus!  Tipitii!